Joni Ekman ja rockin perusteet

Joni Ekman on urakoinut viime vuosina rockin saralla, julkaisten melkoisen määrän musiikkia. Ekmanin mukaan varsinaisen soolouran alku juontuu keväälle 2013, jolloin Koiran Näköinen Nainen -nimen alla ilmestyi neljä kasettia ja pari 7" EP:tä. Tuon lisäksi syntyi myös yksi LP-levy, joka julkaistiin tosin vasta vuonna 2016. Mutta miksi lähdit alkujaan sooloilemaan?

- Halusin tehdä musiikkia ilman kompromisseja ja kokeilla vähä omia taitoja ja kehittyä. Nii ja olihan mulla paljon kummallisia biisejä joita ei voitu esim. Lähtevät Kaukojunat -bändin kanssa soittaa. Sitten keväällä 2014 aloin ideoimaan ihan omalla nimellä tehtyä levyä.

Eteenpäin ajava voima oli myös se, että Koiran Näköinen Nainen -projekti kuulosti yhdeltä ja Ekman halusi tehdä toisenlaista, tai oikeammin: minkälaista musiikkia tahansa. Hetken keikkoja tehtiin eri kokoonpanoilla, kunnes rytmiryhmä vakiintui ja nimi muuttui Joni Ekman & Koira muotoon.

Julkaisit viime vuoden loppupuolella 3: Uneton Tampereella -pitkäsoiton, joka samalla sulki oman trilogiansa. Mistä tuossa trilogiassa oli kyse? Halusitko näin kiteyttää olennaisen 70-lukulaisen boogierockin olemuksesta, vai mikä oli kaiken tarkoitus?

- Oon alkanu tota kutsumaan rock-trilogiaksi. Jotain tommosta kiteyttämistä siinä oon ehkä yrittäny tehä alitajuisesti. Täähän valkeni mulle itellekkin vasta tätä kolmatta tehdessä. Sen ekan levynhän piti olla kunnon glam rock pläjäys mutta lopputulos olikin aika sillisalaatti. A-puoli siinä on mun mielestä tosi onnistunu ja just sitä mitä hain mut B-puolella on sit vähä mitä sattuu.

- Toka levy, 2: Ikuisesti, Rock'n'roll koitti olla edelleen sitä glam rokkia. Hiotumpi versio tosta ekasta. Tässä sit taas tuntuu että B-puoli oli onnistuneempi ku biisimateriaali oli vähä vaivattomampaa. Tossa A-puolella oli ehkä vähä liikaa yritystä, vaikka aloitusraita rautanen onkin. Tää vinyyliversio on mun mielestä myös masteroitu ihan vituiks. Kasettinauhan suhinaa koitettu poistaa sieltä taustalta, niin kuulostaa aika kammottavalta digiplöröltä. Ehkä joskus tulee remasteroitu versio koko kansalle?



Sitä kelpaa toivoa, sillä digirokkia on jo ihan riittämiin. Oliko heti alusta selvää, että julkaisuja ilmestyy juuri tuo kolme kappaletta?

- No ei. Mun piti julkasta kaikki mun nämä viralliset soololevyt tolleen numeroituna kun tota materiaalia ja julkasuja synty niin paljon että tälleen pysyy kuuntelijat kärryillä että minkä oon tehny enemmän ns. tosissaan. En sit tiiä onko niin tarpeellista loppujen lopuks tommonen jako.

Materiaalia jäi kuuleman mukaan vielä ylikin, mutta kun rannalle jääneet biisit tippuivat pois aiheesta, on niiden pariin paluu turhaa. Albumin saatekirjeessä pohdit jo uuden bändin kasaamista. Mikä on siis tilanne tuolla saralla? Joko uusi bändi on aktiivinen ja mitkä ovat suunnitelmat tulevaisuudelle sen kanssa?

- Joni Ekman & Siivet oli tämmönen projekti ku Koiran basisti lähti reissuun syksyksi ja soittelemaan piti päästä. Oli joitain biisejä jotka ei Koiran ohjelmistoon sopinu ja päätin kasata bändin. Tosin nopeasti huomasin että biisit kuulosti ihan Koiralta paria lukuunottamatta joten pistin niistä suurimman osan takas Koiralle. Siivet single pitäs kai äänittää loppuun tässä kevään mittaan kunhan ehtii. Nyt on toi Koira vaan niin paljon tärkeempi. Uutta LP:tä treenataan ja on muutamaa biisiä vaille materiaali valmiina äänitettäväksi.

Omien bändien lisäksi Ekman kävi soittamassa Pursiseuran kiekolle rummut, ja keikoistakin on ollut puhetta. Lisäksi herran kitaraa voi kuulla Ninni Forever Bandissa. Mutta palataan takaisin omiin julkaisuihisi. 3: Uneton Tampereella -pitkäsoiton kappaleissa parisuhdeongelmat näyttelevät melko merkittävää roolia. Itse asiassa ilman musiikkia kasassa on jopa hieman synkähkö paketti. Haluatko taustoittaa asioita, vai annetaanko musiikin vain puhua puolestaan?

- No, sanotaan että suurin osa biiseistä on syntyny sellaseen aikaan elämässä että ne oli ajankohtaisia. Päätin tosin myös etten yritä hakea mitään tiettyä linjaa levylle vaan teen just semmosia biisejä miltä tuntuu. Tommonen siitä sit tuli. Suomalaisille kun taitaa olla toi melankolisuus verissä ja elämän pohjavire molli nii biisit synty aika luontevasti.

Uneton Tampereella -biisi loikkaa esiin muusta materiaalista. Miten kyseinen, sisaruksiaan iisimpi ja melankolisempi, ralli syntyi ja miten päädyit nimeämään koko albumin sen mukaan?

- Tää oli vähä tämmönen jännä.. Piti olla alkujaan pelkkä instrumentaali jossa tärkein juttu on tunnelma mut sitten keksin vähän vahingossa mielestäni hyvät sanat siihen. Tuli vaan ihan tyhjästä. Vaikutteena oli varmaa jotkut sumusimmat Fleetwood Macin biisit ja Thin Lizzyn hieno Still In Love With You. Haikeaa muisteloa. Piti olla pitkä teos mutta tulikin aika lyhyt. Biisin nimihän tulee itseasiassa levyn nimestä eikä toisinpäin.

Entä A-puolen sulkeva Marianne. Sehän on aivan upea poprock-valio, josta löytyy kaikki oleellinen. Kuinka biisi sai alkunsa ja haitko tässä jotain samaa mitä joissain 70-luvun suurissa rock-biiseissä on?



- Tässä oli tää eka säkeistö pitkään valmiina enkä ollu keksiny siihe mitään järkevää kertosäettä. Sit kertosäkeen revin jostain – varmaan kuuntelin SIGiä tai Tehosekoitinta ja väsäsin tommosen. Sit mietin että biisi tarvis vielä jotain iskevää ja sattumalta löysin ikivanhan riffin minkä olin demottanu joskus kauan sitten ja se sopi tähän ku nenä päähän. Pistin sen vielä harmoniaksi ja siitä tuli aivan helvetin härski. Just tolleen että kuulostaa joltain vuonna 1979 tehdyltä omakustanne rock-sinkulta.

Ja sehän toden totta onnistui! Sooloillasi soi hyvin 70-lukuinen rock, jossa jytä, boogie ja melodinen jyrä ovat avainpalasia. Mikä on oma suhteesi 70-luvun päiviin. Onko se rockin kulmasta tarkasteltuna sellainen kulta-aika, joka ei enää koskaan palaa? Vai kenties loputon kultakaivo, josta voi löytää yhä uusia ja uusia helmiä?

- Paras semmonen perus rock on mun mielestä tehty sattumalta 1970-1980-luvuilla. Sillon se saavutti jonkun pisteen mihin yritän pyrkiä näissä omissa jutuissa. Rock on musaa ja hyvää, oli se tehty milloin tahansa.

Mennyt on siis kunniassa, mutta itse Ekman ei kaipaa mitään aikakonetta jolla palata menneeseen. Nykyään on niin paljon hyvin bändejä, ja kaikki menneisyyden herkut on helppo löytää.

Juttutuokio lähentelee jo loppuaan, joten vielä viimeinen kysymyssarja: Jos Joni Ekmanille sävelletään aikoinaan muistoteos, niin minkälainen se tulee olemaan?

- Mulle riittää muistoteokseksi se että nää mun tekemät levyt löytyy divareista vielä silloin 2040-luvulla. Voi tyypit kuunnella että "jaa, tällaistakin on ollu!"

Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Joni Ekman