13.10.2017
Sellosali / Espoo
Underground Rock Orchestra palasi M.A. Nummisen johdolla Suomi-undergroundin synnyinsijoille. Yhden ainoan albumin tehneen kulttibändi Suomen Talvisota 1939-40:n materiaalia harvemmin kuullaan livenä, mutta Espoo sai nauttia tästä harvinaisesta herkusta.
M.A. Numminen (s. 1940) ei tunnetusti pelkää haasteita. Juuri siksi yksi suomalaisen rock-historian hankalimmista lauluista on hänelle sopiva keikan aloitus. Ylinopea Tehtaan vahtimestarit pysyi hädin tuskin koossa, mutta ainakin hengitysharjoitus oli suoritettu. Nummisen ympärille vuonna 1980 perustettu Underground Rock Orchestra, oman aikansa ja nykyhetken superbändi teki paluun ainakin kahden konsertin ajaksi.
Pedro Hietanen, Jukka Orma, Antero Jakoila, Pave Maijanen ja Sami Kuoppamäki tuskin esittelyjä tarvitsevat. Sellosalin lauteilla bluesrockin hengessä jytännyt URO sai 50 vuotta vanhatkin laulut kuulostamaan kuin vastasyntyneiltä. Ehkäpä osasyy on siinä nostalgiassa, joka heittää kuulijan toisaalta toiseen aikaan ja paikkaan, mutta samalla tämän päivän normi- ja moraalikäsitteet tunnistaen. Nykyhetkessä Suomi-undergroundin ensiaskeleet ottaneet laulut kun eivät välttämättä eroa aivan mahdottomasti esimerkiksi Joose Keskitalon tuotannosta. Kun yleisö on tavallaan kahdessa ajassa yhtä aikaa, puolen vuosisadan takaiset kohulevytykset eivät kuitenkaan kuulosta laimeilta tai väljähtyneiltä - oikeastaan päinvastoin.
Nummisen aina loisteliaat välispiikit avasivat teoksia siinä ajassa kun ne ovat syntyneet. Esimerkiksi Suomen Talvisota 1939-40 -ryhmittymän käyttämien salanimien tekemisistä puhuteltiin tuttavallisesti hän-muodossa. Numminenhan oli mm. Oriveden kenkätehdas ja E. Väline, Rauli "Badding" Somerjoki puolestaan G.A. Johanssonin Perikunta ja V. Esine.
Konsertissa juhlittiin myös merkkipaalua: Suomen ensimmäisestä underground-keikasta tuli 2017 kuluneeksi 50 vuotta. Talvisota-materiaalin lisäksi vajaan puolentoista tunnin aikana kuultiin myös Underground Rock Orchestran levyttämää tuotantoa (edelleen melko rohkea Päätösvalta), Hurriganesin kanssa aikoinaan äänitetty Joka kymmenes vuosi sekä Nummisen muuta materiaalia Suuharjasta ja Dägä dägästä harvemmin kuultuun Mies ja nainen -jazzbluesballadiin. Soolo-osuudet pääasiassa hoitaneiden Orman ja Pedron kitarointia ja pianismia kuuntelee aina mielellään, mutta äänentoistossa tai miksauksessa oli harmillisesti parantamisen varaa: yhteissoitossa instrumentit puuroutuivat ikävästi keskenään.
Elämää on miehille kertynyt, mutta yhteiskunnan normien ja muottien vastustaminen tuntuu olevan syvällä verenkierrossa. Tässä on toki tärkeää muistaa, että se ei ole millään lailla sama asia kuin yhteiskunnan vastustaminen: underground on anarkiaa vain ahdasmielisten aivoissa.
Tulevaa dokumenttia varten kuvattua konserttia pohjustettiin minileffafestareilla. Numminen esitteli lyhytelokuviaan ja musiikkivideoitaan 1960-luvun alusta tähän päivään. Mukana oli mm. 1990-luvulta M.A. Numminen Goes Tech-No-projektin Yes sir, olen boogie - tosin ruotsiksi. Video oli kuitenkin sama kuin suomalaisessa (ja saksalaisessa) versiossa, joten Numminen selvästi aukoi suutaan kotimaisen version tahtiin.
Kovin nummismaista toimintaa kulttuurihistoriamme aliarvostetuimmalta härnääjältä.
Teksti: Heikki Väliniemi
Kuvat: Mitro Akseli Härkönen
