Tommi Liimatta & Sami Yaffa: Sami Yaffa – Tie taipuu (jättipokkari)

Sami Yaffa on mies pitkällä musiikkihistorialla. Kaikki alkoi kaukaisesta Härmästä, ja siellä syntyneistä Pelle Miljoonasta ja Hanoi Rocksista, mutta tuo kaikki oli vain alkua pitkälle uralle. Lähdettyään Hanoista Yaffa etsi hetken omaa tietään, osumia ei vain ropissut tauluun ennen kuin Mad Juana syntyi tarpeesta tehdä jotain ihan muuta. Ja tuo jatkuva liikkeen kaipuu tuntuu määrittelevän Yaffan elämää sekä valintoja aina hautaan saakka.

Like

Tommi Liimatta ja Sami Yaffa ovat tehneet yhteistyötä jo Sound Tracker -kirjan tiimoilta, joten ei ole mikään ihme, että juuri Liimatta on päätynyt kirjaamaan ylös tätä rock’n’roll kiertolaisen ja maailmankansalaisen yksityiskohtaista tarinaa. Ja kyllä sitä kirjattavaa riittääkin. On suorastaan huimaa, kuinka monen maailmanluokan staran ja legendan kanssa bassotaiteilija on vuosien saatossa tehnyt tuttavuutta, yhteistyötä – tai ihan vain pyörinyt samoissa ympyröissä.

Kaikella on alkunsa ja on huomattavaa, että Pelle Miljoona Oyn riveihin vasta 16-vuotiaana liittynyt Sami Takamäki oli mukana, kun legendaarista Moottoritie on kuuma -albumia luotiin. Vaikka hän ei sitä tuolloin sen kummemmin pohtinutkaan, oli hieman vanhempien soittajien opastava seura paras mahdollinen rock’n’roll highschool Suomen sopivan pienissä piireissä. Nuoren miehen eloa ja totuttautumista rock’n’roll ammattilaiseksi kuvataan kekkoslovakian harmaassa maassa ansiokkaasti, jopa pistävän tarkasti.

Seuraavaksi oli vuorossa se suomalaisittain merkittävin hetki, kun Hanoi Rocks muodostui ja syksystä 1980 aina vuoden 1985 alkuun saakka Takamäki, joka nyt omaksui nimen Sam Yaffa, oli mukana elämässä ensimmäistä suomalaista suurta rock’n’roll unelmaa. Haaveet murskautuivat kun Vince Neilin humalassa ohjaama auto törmäsi vastaantulijoihin, ja Hanoin rumpali Razzle menehtyi. Vuodet ovat vierineet, mutta Yaffa on edelleen selvästi katkera Neilin tekoon ja etenkin siihen, kuinka vähällä mies onnistui luistamaan vastuusta ja rangaistuksesta.

Pääosin kronologisesti etenevä kirja ei päästä silti Yaffaa itseäänkään, tai tämän bändikavereita, helpolla. Hanoi Rocksin loppuaikoina huumeet olivat jo ottaneet kontrollin käyttäjistään, eikä Yaffa yritä millään tavoin silotella asioita. Mikä miestä myös harmittaa on se, että Hanoit hajosivat juuri ennen suurta läpimurtoa, ja muut yhtyeet – kuten Guns N’ Roses ja L.A. Guns - hyödynsivät heidän pohjatyönsä. Liityttyään Jetboyn riveihin Yaffa sai huomata tämän bändin olevan puolestaan myöhässä, eikä Jerusalem Slim -katastrofista jäänyt mitään käteen. Lähimmäs uutta läpimurtoa pääsi Demolition 23, mutta tuokin ryhmä levähti käsin menestyksen kynnyksellä, mikä tuntuu yhä jurppivan Yaffaa.



Vasta perustettuaan Karmen Guyn kanssa Mad Juanan, Yaffa tuntui löytäneen ilmaisuväylän, joka myöhemmin tulisi synnyttämään myös Sound Tracker -ohjelman. Vuosien mittaisen soittopestit niin Joan Jettin bändissä, kuin New York Dollsissa tuntuvat nekin korostavan Yaffan jatkuvaa kaipuuta uuteen ja erilaiseen. Edes näin kovan luokan ryhmissä soittaminen ei nappaa, mikäli itseään ei voi ilmaista ja kaikki alkaa maistumaan rutiinin pakkopullalta.



Koko 10-luvun Yaffa on kuulunut Michael Monroe -yhtyeeseen, jonka nousujohteinen ura on balsamia haavoihin, vuosikymmenten mittaisen tuulimyllyjä vastaan käydyn taistelun jälkeen. Kirja päättyykin toiveikkaissa tunnelmissa, sillä juuri nyt Yaffa on saavuttanut elämässään paljon sellaista, jonka hänelle olisi suonut jo aiemmin.

Mika Roth