Ray Connolly: Elvis Presley – legendan elämä 1935-1977

Elvis Presley oli rockin kuningas. Ainakin vuodesta 1954 aina siihen saakka, kunnes ne brittiläiset bändit tulivat ja veivät maailman uuteen aikakauteen. Ray Connolly on tutkinut idoliaan kriittisesti, yrittäen samalla selvittää Kuninkaan paikoin hyvinkin outoa käytöstä ja vielä kummallisempia päätöksiä. Kuka Elvis Presley todella oli? Entä miltä hänestä tuntui, kun Graceland muuttui kultaiseksi häkiksi? Miksi liitto Priscillan kanssa ei vain toiminut ja mitä mieltä Kuningas itse oli musiikillisista perijöistään?

Minerva Kustannus

Elviksestä on kirjoitettu kymmeniä, ellei jopa satoja hyllymetrejä mitä erilaisempia teoksia. Rockin kuninkaaksi usein tituleeratun miehen saavutuksia on mitattu niin yleisömäärissä, kultalevyissä, ostetuissa Cadillaceissa, kuin jopa epäonnistuneissa elokuvissa. Harvemmin kukaan on kuitenkin yrittänyt oikeasti ymmärtää sitä, miksi asiat tapahtuivat juuri niin kuin ne tapahtuivat. Paljastuskirjoissa on kyllä reposteltu mitä kummallisemmilla tapauksilla ja erikoisuuksilla, joita Elviksellä kyllä piisasikin yllin kyllin, mutta henkilöä tempausten takaa ne eivät ole paljastaneet. Musiikkihistorian kätköistä on yritetty myös löytää menestyksen salaisuutta ja juurten päitä, mutta kuka todella oli Elvis Presley? Kuka oli mies upean äänen takana, joka antoi itsensä lopulta muuttua omaksi karikatyyrikseen?

Lontoolainen toimittaja, kirjailija ja käsikirjoittaja Ray Connolly oli Elviksen fani jo silloin kun tämä eli. Connolly haastatteli Kuningasta sekä muita rockin aatelisia vuosikymmenten saatossa, eli mistään keltanokasta ei ole kyse millään mittapuulla tarkasteltuna. Kronologisesti etenevä elämäkerta pyrkii heti alusta saakka piirtämään mahdollisimman tarkkaa kuvaa Presleyn persoonasta, kun alkujaan ujo – ja samaan aikaan kunnianhimoinen – nuori mies kamppaili tiensä läpi koulun ja teinivuosien. Elviksen ympärillä pyörinyt Memphis Mafia, eli ystävistä ja sukulaisista koostunut henkilökohtainen kaarti, sai alkunsa jo noista kaukaisista vuosista, minkä Connolly tuo myös selkeästi esiin.

Elvis tuntui pitävän menestystään aina jotenkin ansaitsemattomana, alitajuisesti nyt ainakin, eikä hän lakannut pelkäämästä sitä, että jonain päivänä hänet vain unohdettaisiin. Mutta miksi rockin Kuninkaaksi nostettu mies edes vaivautui pelkäämään moista? Connollyn mukaan Elvis oli läpi uransa Eversti Tom Parkerin tiukkaakin tiukemmassa talutusnuorassa, ja tuon häikäilemättömän managerin vastuulle pistetään paljon Elviksen epävarmuudesta, oudosta käytöksestä sekä heikoista valinnoista. Tai oikeastaan Connolly antaa ymmärtää, ettei Elvis oikeastaan edes tehnyt mitään valintoja, vaan Parker johti sirkusta alusta loppuun saakka. Ja kirjan sivuilla lähes jokaiseen epäonnistumiseen, väärään valintaan tai hukattuun mahdollisuuteen löydetään syntipukiksi juurikin Parker.

On silti sanottava, että Connolly osaa sijoittaa omat ajatuksensa sopivasti sivuun ja reunoille, eivätkä mielipiteet välttämättä häiritse lainkaan tarinan seuraamista – etenkin jos ne osaa vain jättää omaan arvoonsa. Sanon näin, sillä en jaksa edelleenkään uskoa Elviksen olleen aivan niin tahdoton ja konflikteja karttava, että hän olisi tieten tahtoen antanut viedä itseään minne sattui. Parkerin ansiosta rahaa tuli ovista ja ikkunoista, eivätkä musiikista irronneet dollarikasat pärjänneet vertailussa Hollywoodin syytämiin kultapinoihin. Elviksen tavoin myös Parker taisi sitä paitsi koko ajan odottaa, että kupla Kuninkaan ympärillä jonain päivänä vain puhkeaisi. Ja ehkä se olisikin puhjennut, ellei Elvis olisi kuollut juuri sopivaan aikaan – olihan miehen 70-luku musiikillisesti menossa yhä pahempaan ja pahempaan suuntaan.



Connolly esittää monia osuvia kysymyksiä ja antaa paljon vastauksia. Hän tekee monia päätelmiä ja joitain hyvinkin rohkeita olettamuksia, joiden osumatarkkuudesta voi olla montaa mieltä. Mutta pystyykö hän raottamaan salaisuuksien verhoja itse Elviksen ympäriltä? Itse useampiakin kirjoja kunkusta lukeneena olen taipuvainen uskomaan, että hän ymmärtää poikkeuksellisen hyvin kohdettaan.

Mika Roth