Pääkköset: Pääkköset, 1989

Suomen Turusta kajahti ensimmäinen suomalainen rap-levy, jonka tekijät olivat ihan aikuisten oikeasti tosissaan. Ainakin tiettyyn pisteeseen saakka. Uho oli kovaa ja Pääkköset leimattiin, osin aiheestakin, huumorimusiikiksi. Mutta löytyikö herjojen, kitaran ja saksofonin takaa jotain aitoa ja lahjomatonta?

CBS / Epic

80-luvun loppu oli outoa aikaa. Amerikasta oli kantautunut jo useamman vuoden ajan rap rockin ilosanomaa, mutta otti aikansa ennen kuin uusi tyyli sai aikaiseksi muutakin kuin ihailua ja kauhistelua. En väitä olleeni juuri junnua kummoisempi, kun Pääkköset astui rymistellen esiin, mutta tuo Beastie Boysiä kylmästi lainaillut bändi sai ns. puntit tutisemaan.

Muistan kuulleeni radiosta lyhyen ajan sisällä ainakin noin sata kertaa Eläinrääkkäystä-sinkun, jossa oli raskas ja aikakaudelle ominaisen typerä huumorisävytys. Vitsailu otti lopulta jopa muistaakseni hieman pannuun, sillä ryhmän musiikissa oli selvästi enemmän iskua kuin mitä matalaotsaiset tekstit antoivat ymmärtää. Tämä ei kuitenkaan estänyt minua hankkimasta bändin itsensä mukaan nimettyä albumia pikimmiten itselleni, upeana c-kasettina tietysti. Turkulaisten ainoaksi jääneellä pitkäsoitolla tarina olikin hieman mutkikkaampi, vaikka Pääkköset on kieltämättä suurelta osin laskettavissa huumorimusiikin ei-niin-laadukkaaseen kategoriaan.

Ja kun huumorista puhutaan, niin Rytmi kyllä hakkaa on varmasti sellaista materiaalia, jota kunnianpäiviensä Sleepy Sleeperskin olisi voinut vahvoina hetkinään luoda. Ja tämähän on siis mitä suurin kehu. Kasinotalouden kuumimmassa hehkussa osui myös Joo-Joo harvinaisen keskelle maalia, sillä pankkien valtahan on murhaa. Rytmi kyllä hakkaa hämmensi silloin, kuten nytkin, mutta tässäkin siivussa on silti jotain iätöntä.

Rap-tyylille uskollisesti mukana on myös tolkutonta uhoa ja häikäilemätöntä oman hepan kehua. Kuten olettaa sopii, Pääkkönen on ykkönen ja kun Pääkköset on taas kaupungissa tyttäret löytyvät keikan jälkeen tietenkin sieltä takahuoneesta. Nimelläänkin vinkkiä antava Metropol on puolestaan puolipakollinen jäsenistön esittelyraita, jossa kopioidaan suhteellisen härskisti Beastie Boysin No Sleep Till Brooklyn -hittiä. Itsensä korostuksesta äärimmäisin näyte on silti Rock’n’Rollin kuningas, jossa on tosin mukana hyvä annos itseironiaa.

”Olen rock’n’rollin kuningas, pataässä ja mustapekka / mua Eestin, Euroopan kiertueella sata ihmistä tsekkaa”

Jäljet johtavat tässä(kin) tapauksessa tutuille sylttytehtaille, ja siltoja on helppo rakentaa mm. aikakauden Run-D.M.C.:n suuntaan. Genrelajittelulle ongelmia sen sijaan tuottavat Mikä aika nyt on ja Vapaa rap, jotka luistelevat silkan ilottelun jäillä, kuulumatta oikein mihinkään ryhmään.

Pääkköset ikuisti 80-luvun lopun Suomesta yhdenlaisen kuvan, joka on samaan aikaan nostalginen, huvittava, naiivi ja räävitön. Suomen ensimmäinen rap-albumi ei ole kaikilta osin kestänyt ajan hammasta, mutta sen merkitystä ja painoarvoa ei sovi vähätellä.

Mika Roth