Scorpions: Forever and a Day - Live in Munich

Scorpionsin uskomaton matka on jatkunut jo vuodesta 1965 saakka, joten ei ihme, että herroilla on käynyt pari kertaa mielessä hanskojen naulaan nostaminen. Vuoden 2012 maailmankiertueen piti olla – jälleen kerran – tarinan päätös, mutta rundin edistyessä jäsenten tunnot muuttuivat taas kerran. Katja von Garnier seurasi bändiä kameransa kera viimeisen puolentoista vuoden ajan dokumentoiden tapahtumia.

Eagle Vision

On tavallaan huvittavaa lähteä katsomaan dokumenttia, joka ilmoittaa kaiken loppuvan jonain tiettynä päivänä, kun jo tietää tarinan jatkuneen senkin jälkeen. Toisaalta tällainen rehellisyys on myös liikuttavaa, sillä Scorpions ei emmi näyttää sitä, kuinka sanat tuli syötyä, sillä samalla se pääsee kertomaan miksi lopettaminen on lopulta niin vaikeaa. Nämä herrat yksinkertaisesti vain elävät rockille, vaikka bändin primus motor Rudolf Schenker arveleekin lopettavansa uransa puutarhurina. Tämä puutarhurihan kipparoi ryhmänsä kiertueen aikana, sekä sen jälkeen, pisteeseen, jossa bändin 18 albumi Return to Forever julkaistiin. Että sellaisia eläkepäiviä.

Kiertäessään ”viimeistä kertaa” ryhmän veteraanit, eli pääasiallinen biisinikkari Schenker, vokalisti Klaus Meine sekä soolokitaristi Matthias Jabs, käyvät läpi bändin historiaa syntyajoista aina nykypäivään saakka, noloimpiakaan käänteitä unohtamatta. Kolmikosta paistaa omanlaisensa rehellisyys, tyytyväisyys ja onnellisuus, kun miehet voivat katsoa taaksepäin ja todeta, että kaikki kävi sittenkin parhain päin. Eikä edes ne 90-luvun tyylilliset konttaukset paina kupissa enää niin paljoa, kun noihinkin päiviin on saatu riittävästi etäisyyttä. Tätä tietynlaista nöyryyttä ei pidä kuitenkaan sekoittaa omien saavutusten aliarvioimiseen, sillä ryhmä on sangen tietoinen materiaalinsa merkittävyydestä ja historiansa painoarvosta.

Bändin uudet miehet, eli puolalainen basisti Paweł Mąciwoda sekä yhdysvaltalainen rumpali James Kottak, jäävät kuin luonnostaan taustahenkilöiden rooliin. Ja tämä marssijärjestyshän bändissä on ollut käytössä jo pitkään. Herroista etenkin Kottak on kuitenkin selvästi napannut itselleen oman tonttinsa, jos ei muuten, niin paitansa pois viskomalla ja tatuointejaan esittelemällä. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että show-rumpalimme poistui ryhmän rivistöistä aiemmin tänä vuonna, joten ehkä se tukimiehen rooli ei sittenkään sopinut hänelle…

Lämminhenkisen dokumentin kanssa tarjotaan täysimittainen konsertti, jossa viimeisen keikan piinaavan pitkällinen odotus tuottaa lopulta täydellisyyttä hipovan livekokemuksen. Mahtoivatko herrat itsekään enää tuossa vaiheessa uskoa, että tämä oli nyt tässä, mutta ainakin tapahtumassa tuntuu olevan rutkasti latausta ja voimaa. Biisilista ei juuri yllätyksiä tarjoa, painopisteen sijoittuessa selvästi sinne kultakaudelle, eli vuoden 1977 Taken by Force -kiekosta aina vuoden 1990 Crazy Worldiin. Pienenä outoutena voi pitää vuoden 1988 Savage Amusement -albumin täydellistä ohittamista, tai keikan aikana uusimman albumin, eli Sting in the Tailin kolmea biisiä, mutta näinhän nämä aina menevät.

Selvin ero menneisiin päiviin on Meinen lauluääni, joka etenkin korkeissa kohdissa ei vain yllä enää samaan kuin joskus Lovedriven aikoihin. Mitä ikiliikkuja Schenkeriin taas tulee, niin herran vauhti ei ole tainnut tippua prosenttiakaan sitten vuoden 1985 hulluista päivistä, jolloin bändi lähestulkoon riehui lauteilla.

Tekniseltä puolelta tarkasteltuna julkaisu on moitteeton, ja jo arvioitavakseni saamani DVD-versiolla niin ääni kuin kuvakin olivat kohdillaan. Konsertti on kuvattu riittävällä kamera-arsenaalilla, eikä kuvaajia/kameraryhmiä kuitenkaan näy juuri taustoilla, mikä on aina bonusta. Suositeltava paketti siis niin yhtyeen faneille, hyvistä musiikkidokumenteista pitäville, kuin puhdasverisen hard rockin kannattajillekin.

Mika Roth