05.09.2016
Suomirockin melankolisella laidalla viihtynyt Ratas julkaisi vuosina 2000-2008 pari pitkäsoittoa ja nipun pikkukiekkoja. Hiljakseen telakoitunut yhtye on kuitenkin yhtä verkalleen aktivoitumassa uudelleen, joten nyt on aika käydä läpi mennyt. Menneisyys on 13 raidan matka menneeseen, sekä osoitus siitä miltä bändi haluaa kuulostaa vuonna 2016.
Pajula
Hanskat vuoden 2008 tienoilla naulaan lyönyt Ratas aloitti hitaan paluunsa jo viisi vuotta sitten, kun Askelmilla-biisiin äänitetiin uudet kitarat, laulut ja taustat. Ajatus menneisyyden pariin palaamisesta hehkui aluksi pienenä kipinänä, kunnes idea lähti kuin itsekseen kasvamaan, ja Mikko Herrasen uudelleenmiksaamat kappaleet julistavat nyt uuden luvun alkua. Mutta mistä menneisyys on tehty ja mitä tästä nyt jää käteen?
Jälkiviisaasti voi todeta bändin hajonneen juuri silloin kun kaikki vaikutti lupaavimmalta, mutta toisaalta – missä yhtye mahtaisi olla nyt, jos se olisi vain härkäpäisesti jatkanut tiellään? Olisiko väsymys iskenyt pari vuotta myöhemmin ja olisiko vanhojen raitojen pariin palattu koskaan juuri tällä tavalla? Vuoden 2006 Outolintu leijui ja keinui vahvasti omissa sfääreissään, kuten Ilkka Valpasvuokin totesi, mutta lupaukset paremmasta, suuremmasta ja entistä kauniimmasta olivat selvästi havaittavissa. Yhtä digisinkkua myöhemmin kaikki oli kuitenkin ohi, tai oli siis ohi aina tähän saakka.
Kuinka ollakaan Outolintu-albumilta löytyvä Kaipuu sinussa saa kunnian avata myös kokoelman, ja muutenkin tuo vuosikymmenen takainen pitkäsoitto on erittäin vahvasti edustettuna. Etenkin hiipien kimppuun käyvä ja sitten täyden rähinän tarjoava Mustiin ja kiekon aikoinaan sulkenut Mitä minulta odotetaan ovat uskoa ja voimaa uhkuvia ralleja, jotka seisovat vahvasti jaloillaan niin tällä, kuin taatusti seuraavillakin vuosikymmenillä. Kunniamaininnan ansaitsee myös pääosin akustinen Unta vaan, joka olisi voitu puolestani sähköistää ja rikastaa uuden ajan kunniaksi, kun kerran vanhasta haluttiin luoda myös uutta.
