StoneSoul - virta päälle ja kovaa ajoa!

Riihimäellä noin vuosikymmen sitten perustettu StoneSoul syntyi alkujaan hupailumielessä coverbändin ympärille, kun halu luoda omaa materiaalia kasvoi vastustamattomaksi. Bändin esikoisjulkaisu Misery löi allekirjoittaneelle jauhot suuhun siinä määrin, että lähestyin yhtyen vokalisti/kitaristi DC:tä muutaman kysymyksen kera.

Kokoonpanonne on hakenut vuosien saatossa muotoaan ja jäsenten taustoilta löytyy historiaa niin metallin kuin punkin saralta, mikä on antanut soppaan mukavasti makua. Mutta aloitetaan ihan perusteista, eli mistä tässä on pohjimmiltaan oikein kyse?

- Kyse tässä on ainakin itselläni palavasta halusta tehdä rock-musiikkia niin kuin se minusta olisi aina kuulunut tehdä: fiiliksellä, bändinä ja kovaäänisesti pää hiessä röökin savussa meuhkaten. Helvettiin kaikki läppärit, in-earit, klikit ja triggerit! Virta päälle ja kovaa ajoa - siitä rockissa/heavyssä pitäisi olla kyse!

Julkaisitte juuri esikoiskiekkonne, joka toden totta yllätti kovalla laadullaan ja vastustamattomalla rullauksellaan. Miten ihmeessä palikat loksahtivat heti ensimmäisellä kerralla jo näin hyvin paikoilleen?

- Kiitos vaan kehuista! Noita biisejä on soitettu bändinä treeniksellä todella paljon. Sitä asiaa ei voi sivuuttaa tässä yhteydessä. Biisien pohjat vedettiin livenä sisään DeerHouse studiolla. Siitä varmaan johtuu tuo rullaus ja groove. Ei se mitään ydinfysiikkaa ole, basso ja rummut kun pelittää yhteen, niin siinä on sellainen perusta mihin homma on rakentunut jo 50-luvulta lähtien Chuck Berrystä Black Sabbathiin ja AC/DC:hen.

Rytmiryhmä saa tässä yhteydessä kiitosta, eikä kova aloitus ole kuuleman mukaan tuottanut minkäänlaista rimakauhua. Seuraava kiekko syntyy jos on syntyäkseen ja mitä sieltä sitten tuleekaan, se tulee taatusti kuulostamaan StoneSoulilta.



Ihastuin erityisesti siihen rentoon ja vaivattomaan menoon jolla puristatte biisit kasaan. Soitossa on painoa mutta samalla ilmaa, mistä tuo taika oikein löytyi ja uskallatteko kertoa mahdollista kaavaa tässä julkisesti?

- Yhdessä treenaamalla se taika on loitsittu eikä sen merkitystä voi liioitella. Lisäksi täytyy todeta Juhani Tammisen sanoin: "Keep it simple stupid" tarkoittaen, että älä tee biisejä joita et osaa soittaa. Tietokoneet ovat hyviä renkejä, mutta monesti on kuultu kuinka Kerkko-Petteri takoo kellarissa riffiä riffin perään ProToolsiin, copy-pasteaa sellaiset rumputulitukset että oksat pois ja sitten kun THE keikka alkaa homma ei vaan ota toimiakseen. Ainakin omat soittotaidot ovat niin rajalliset, että ei tarvitse haaveilla vetävänsä mitään kovin teknistä ripellystä. Tämä on hyvä tiedostaa ja käyttää niitä työkaluja ja raameja jotka sulle on annettu, eikä niitä jotka toivoisit sulla olevan.

- Suurmestari Aaro (Blake) sanoi hienosti kerran, kun kirosimme vajavaisia arpeggio-skillssejämme muutoinkin liikuttuneessa mielentilassa: "DC! Muista aina, että yks bendi on aina coolimpi kuin tuhat nuottia tahdissa…" Ja näin se on!

StoneSoulin ytimessä lepää rock, mutta DC ei intoudu genremäärittelyistä. Äärimmilleen yksinkertaistettuna on vain hyvää ja huonoa musiikkia, kaiken vaikuttaessa kaikkeen. Puhe kääntyykin mahdollisiin vaikutteisiin joina mainitaan mm. Black Sabbath, Judas Priest, Misfits ja Entombed, jotka toimivatkin mainioina tienviittoina oikean ilmansuunnan löytymiseen. Yhteen nimestäkään ei löydy sen kummempaa mystiikkaa, tosin hetken pohdittuaan DC löytää perusajatuksen olla kivenkova, rehellinen ja sielukas, niin musiikissa kuin elämässäkin. Siinähän sitä on mainio kivijalka.

Kappalemateriaali potkii mukavasti persuksille, mutta kumarruksen ansaitsee myös tuhti tuotanto sekä tekninen toteutus. Asiat sujuivat sutjakkaasti ja asiaa auttoi kuuleman mukaan myös jatkuvasti juokseva tuntiliksa.

- Työ pyrittiinkin tekemään mahdollisimman suorasukaisesti ja luomuna DeerHousella Virsellin Henkan johdolla. Mikit kaappien ja rumpujen eteen ja 1-2-3-4 let's go! Ei klikkiä, triggereitä tai mitään muuta kuin se mikä bändistä ulos tulee. Jos time huojuu, niin se huojuu. Se huojuu livenäkin. Rokkilevy pitää kuulostaa siltä että siellä soittaa ihmiset eikä metronomi.

- Stemmakepeissä ja sooloissa käytimme sitten jotain mallintavia juttuja Anger Cell -kitaristin Jani Vesasen kotistudiossa. Laulut tehtiin Jussi Kraftin studiossa Helsingissä. Leadit vedin kahden päivän aikana ja sitten yksi päivä kööreihin. Mylvimään sain jekutettua IkeVilin (Sleep of Monsters), Jassen (Hybrid Children) ja Mika Kiven (The Liar, Hahmo ja Paara). Ike ja Jasse on wanhoja kamujani lapsesta asti ja idoleitani, joten homma oli melko perkeleen hienoa. Mestari Kivi taas on tuttu kymmeniltä yhteisiltä keikoilta jotka teimme Anger Cellin ja Grendelin riveissä. Ukolla on absoluuttinen sävelkorva ja pistämätön laulusoundi. Jasse taas on ihan helvetin kova tekemään stemmoja. Kiitokset koko triolle vielä kerran. Jokainen äänityssessio oli pelkkää juhlaa!

Misery on siis yhtyeen ensimmäinen julkaisu, mutta taustalta ei löydy mitään vanhoja haamuja, vaan kaikki kiekolle päätyneet raidat on tehty vajaan kymmenen vuoden ikkunassa itse yhtyeelle. Uuttakin materiaalia muodostuu kuuleman mukaan viikoittain, joten miltä se tulevaisuus näyttää? Mihin suuntiin näkisitte bändin tulevaisuudessa kehittyvän ja onko mahdollisesti joitain linjoja/rajauksia, jotka asetettiin paikoilleen jo bändin syntyessä?

- Eiköhän me pääpiirteittäin näillä raameilla mennä jatkossakin. Meidän on tarkoitus haista ja maistua jatkossakin rehelliselle ja vapaasti hengittävälle luomuheavyrockille. Musan pitää ennenkaikkea toimia livenä, koska siellä bändi tehdään. Jos lykkäät raidat täyteen kitaravallia, stemmakeppiä ja Manowar-tyyppistä ydinräjähdysrumpuja, niin keikalla on edessä kuulijalle kauhea shokki: eihän tämä kuullosta yhtään samalta! Toistan varmaan itseäni, mutta haluamme tuoda fiilistä, vaaraa, hikeä ja henkeä loppuun hinkattujen ja tuotettujen bändien sekaan. Ennen oli kaikki paljon paremmin känisee Wanha Jääräpää!

Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain on jäänyt sanomatta niin nyt olisi sen sanomisen aika...

- Ostakaa levyjä! Fyysisiä tai digitaalisia kunhan vaan ostatte. Käykää keikoilla, pyytäkää baareihin ja mestoihinne bändejä joita haluatte nähdä. Ja vielä kerran käykää katsomassa keikkoja!

- Ja junioreille taas: soittakaa yhdessä niin paljon kuin mahdollista, älkää miettikö liikaa, vaan antakaa mennä! Ja rohkeasti pois kellarista ja keikoille, se on koko jutun juju. Mikään ei vedä vertoja yleisölle soittamiselle treeninä vaikka sitten pienemmällekin. StoneSoul ottaa mielellään esimerkiksi mukaansa keikalle nuoremman bändin kokeilemaan siipiensä kantoa ja kartuttamaan kokemusta. Himassa läppärillä ontuvaa riimiä sylkevää wannabe-Jarea on joka kylässä, mutta leveällä haara-asennolla luukuttavan rokkikukon perään kissat oikeesti kuolaavat, vink vink!

- Ja tulkaa kaikki reippaasti morottaan jos tavataan. Keep it loud, keep it real, veljet ja siskot!

Kuvat: Juha Salomaa
Mika Roth