Max Cavalera & Joel McIver: Muistelmat

Sepulturan petetty perustaja ja Soulflyn uupumaton moottori muistelee elämäänsä ja sitä, kuinka Brasilian köyhyydestä saattoikaan nousta thrash-metalin jättiläinen, joka muokkasi koko metallimaailmaa.

Suom. Ville Putro
Like

Massimiliano Cavalera syntyi italialaisen diplomaatin varakkaaseen perheeseen Brasiliassa vuonna 1969 ja kaikki olisikin voinut olla toisin, ellei nuori poika olisi menettänyt isäänsä yhdeksän vuoden herkässä iässä. Äitinsä kanssa Brasiliassa miltei köyhyyteen joutuneet Massimiliano ja vuotta nuorempi Igor saivat tuta elämän varjopuolista. Koulunkäynti ei maistunut kapinoiville pojille, jotka olivat jo pian perustamassa ensimmäistä bändiään. Näihin aikoihin Massimilianosta sukeutui Max Cavalera, mies joka käynnisti Sepultura-nimisen menestystarinan yhdessä veljensä kanssa.

Max Cavaleraa muistelmateoksen kirjoittamisessa avustanut Joel McIver on nähtävästi enemmänkin kirjannut ylös tapahtumia ja ohjaillut päähenkilöä, sillä Max itse antaa sanan säilän lentää vinhasti sivuilla. Kronologisesti etenevä teos pureutuu etenkin Sepulturan ensimmäisiin vuosiin innolla ja Cavaleran veljesten taistelu yhteiskunnan tuulimyllyjä – ja äitinsä tahtoa – vastaan kuvataan vahvasti, vaikkakin hieman kapealla sanavarastolla. Värikkäimpien laatusanojen viljely on hetkittäin tiheää, mutta mikäli tämän pystyy sietämään ja suodattamaan, on teksti kieltämättä Cavaleran itsensä näköistä ja kuuloista.

Sepulturan edes nimeltä tuntevista ihmisistä suurin osa tietää, että Max joutui riitoihin muun bändin kanssa 90-luvun puolivälissä, mikä huipentui miehen eroon bändistä. Välirikko erotti myös veljekset toisistaan, Igorin jäädessä bändiin, ja veljesriita on selvästi ollut Maxin elämän kivuliaimpia asioita. Tältä pohjalta kirja olisi saattanut hyvinkin olla katkeran miehen tilitystä, mutta Max ei jää suremaan mennyttä vaan ohittaa episodin lopulta yllättävänkin nopeasti. Alkoholista ja kipulääkkeistä itsensä 00-luvun lopulla irti saanut Cavalera vaikuttaakin tätä nykyä mieheltä, joka on sinut menneisyytensä kanssa. Herra jättääkin kaiken auki mahdollista Sepulturan klassisen kokoonpanon paluuta varten, joten pallo näyttää olevan näiltä osin nyt yhtyeen kitaristin, Andreas Kisserin, näpeissä.

Sepulturan studiosessioista ja tyylimuutoksista puhutaan melkoisesti, mutta näitäkin tarinoita värittävät toinen toistaan oudommat sivupolut. Cavalera tahtookin ajautua toistuvasti aiheen viereen muistellessaan menneitä, kunnes kirjassa päästään Soulflyn aikoihin. Maxin uudeksi pääbändiksi syntynyt ryhmä saa ennakoitavaa suitsutusta ja sen soittajat, jotka ovat vaihtuneet vuosien varrella taajaan, saavat myös kukin ansionsa mukaan. Ei ole vaikea huomata kuinka tärkeänä Cavalera pitää nimenomaan kaikkien lankojen hallitsemista uudessa bändissään, jonka yhdeksän studioalbumia ruoditaan läpi nopeammin, mutta samalla huomattavasti tiiviimmin kuin Sepulturan vastaavat.

Mielenkiintoisia ovat myös lyhyet poikkeamat muiden bändien parissa. 90-luvun puolivälissä vaikuttanut Nailbomb-sivuprojekti olisi ansainnut mielestäni isommankin lohkon opuksesta, samoin kuin veli-Igorin kanssa 2007 perustettu Cavalera Conspiracy, jonka kolmas pitkäsoitto ilmestyy muuten reilun kuukauden päästä. Jostain syystä myös superbändi Killer Be Killed ohitetaan parilla sivulla, vaikka tässä orkassa on mukana tähtivoimaa yllin kyllin. Ja näiltäkin hepuilta ilmestyi albumi juuri alkukesästä, hmm…



Muistelmateokset ovat aina eräänlaisia pöydän pyyhkijöitä ja Max Cavaleran tapauksessa tämä pitää vielä poikkeuksellisen hyvin paikkansa. Kirjan riveistä voi aistia kuinka thrash-veteraani on itsekin kiihtynyt ja liikuttunut käydessään läpi elämänsä eri vaiheita, mutta kaiken pohjalla kulkee aina positiivisuus ja luja luottamus tulevaan, eikä surkutteluun tai nyyhkytykseen sorruta. Opuksen perusteella Cavalera tuleekin metalloimaan aina hautaansa saakka, koska miehen maailmasta ei juuri muuta löydy, perheen sekä heimon – eli laajennetun perheen – lisäksi tietysti.

Mika Roth