Pöllöt eivät ole sitä miltä näyttävät

Pöllöt julkaisi elokuun alussa itsensä mukaan nimetyn debyytin, joka sai myös allekirjoittaneen pään pyörimään kuin – no, pöllöllä. Turkulaisorkesterin esikoinen yhdisti menevän rockin, oivaltavien lyriikoiden ja jopa kitarapopin vahvimpia perinteitä, kuulostaen silti vain ja ainoastaan omalta itseltään. Pöllöt sananmukaisesti tulivat, näkivät ja voittivat, eikä levyä tahdo saada millään pois soittimesta, kun sen sinne on kerran pistänyt. Desibeli päätti ottaa asiasta tarkemmin selvää ja viisimiehinen yhtye vastaili kysymyksiin kolmen jäsenensä voimin.

Mitäs, mitäs, mitäs? Mistä Pöllöt oikein lennähtivät paikan päälle ja miten ymmärtääkseni parivuotiaan bändin historia on tuonut sen tähän hetkeen?

Ville: - Yhtye perustettiin myöhäissyksyllä 2012(?). Minulle mainittiin jotain aiheesta/ilmiöstä Tom Petty ja sitten menimme soittamaan. Pyysimme vielä ensimmäisten treenien jälkeen Jukka Hervaa viidenneksi jäseneksi. Kappaleita tuli eri suunnista, ja niitä sitten soittelimme. Hämmästyttävän "luonnollinen" ja "orgaaninen" kehitys on ollut mitä tulee soittamiseen ja sovittamiseen. Jossain vaiheessa kappaleita oli aika monta, silloin päätimme tallentaa ne levylle ja pyysimme Jari Suomista miksaamaan ne.

Kaikki kuulostaa tosiaan positiivisella tavalla orgaaniselta. Julkaisitte juuri debyyttialbuminne Pöllöt, joka sai ainakin allekirjoittaneen pään nopeasti pyörälle, kuten aiemmin tuli jo todettua. Miltä muu vastaanotto on tähän mennessä vaikuttanut?

Jaakko: - Vastaanotto on ollut poikkeuksetta mielenkiintoista, rohkaisevaa ja laajuudessaan yllättävää.

Jukka: - Mukavaa, kun Pöllöjen kuulijoissa tuntuu olevan kaikenlaisia ja kaikenikäisiä.

Monissa lyriikoissa on lievästi sanottuna vino tunnelma, jossa kafkamaiset muutokset tuntuvat vaanivan jokaisen kulman takana. Kun nostan esimerkiksi avauskappaleen Hiihtoloma, huomauttaa Jaakko että kyseessä on perisuomalainen päihdematka, josta vain kerrotaan hieman toisin sanoin kuin yleensä. Okei, tuon olen valmis vielä ymmärtämään, mutta entäpä sitten Lentävä talo? Eiväthän levitoivat omakotitalot kuulu ns. tavallisen arjen pariin, eivät edes Turussa. Mistä nämä tekstit oikein pullahtelevat ja miten ne kehittyvät kappaleiden syntyprosessin aikana?

Jaakko: - Lentävä talo on rohkaisu muutokseen oman elinympäristön alkaessa ahdistaa. Omasta puolestani voin sanoa, että tekstit nimenomaan joko pullahtavat tai piilevät kolossa todella pitkään. Kehitystä tapahtuu vähemmän sen jälkeen kun biisi on esitelty bändille. Korkeintaan muutama sana saattaa muuttua.

Teksteistä nousee myös helposti mieleen monia suomalaisia verrokkeja. Itse olin kuulevani niin Juicen, Absoluuttisen Nollapisteen kuin Ristonkin kaikuja...

Jukka: - Pöllöjä on verrattu hyvinkin erilaisiin bändeihin, kaikkea manserokista Syd Barrettiin. Mukavaahan se on, kun verrataan hyviin ja tärkeisiin bändeihin.

Jaakko: - Vertaaminen on väistämätöntä ja luonnollista. On mielenkiintoista kuulla miten tutut ja tuntemattomat ihmiset kuulevat asioita. Itse en kuitenkaan halua verrokkeja listata. Haluan pitää ne omana.

Lyriikoiden aiheet ovat esikoisella moninaiset, mutta kaikkea tekemistä leimaa helppous ja luonnollisuus. Biisejä voikin tehdä miltei aiheesta kuin aiheesta, ja vain oma mielikuvitus sekä mieltymykset toimivat jonkinlaisina kaukaisina rajoina. Pöllöt on viiden jäsenen muodostama yhtye, mutta jäsenten mukaan yhtyeen sisällä toimii demokratia. Tämän lisäksi herrat ilmoittavat olevansa pirun kilttejä suurimman osan ajasta, joten konfliktilööppejä ryhmästä on turha odottaa.



Otetaanpas sitten tuo soundipuoli käsittelyyn. Mielestäni musiikkinne soi joillain raidoilla todella muhkeasti ja 70-luvun progerockisti. Oliko soundipaletti jo vahvana mielessä kun sulkeuduitte studioon, vai tapahtuiko kaikki kehitys ajopuumaisesti?

Jaakko: - Studioon mennessä oli vain tarkoituksena tallentaa soittajat ja soittimet sellaisinaan. Tuotantovaihe oli sopiva sekoitus ajopuuta ja miksaajan herkkäkarvaista korvaa. Usein parhaat soundit löytyvät 65-85 -haarukasta ja retrosoundin hakemisessakin on omat hauskuutensa, mutta tätä levyä tehdessä ei varsinaisesti pyritty mihinkään. Nyt kun oikein muistelen, niin taisimme Suomiselle soittaa Pettyn Refugeetä referenssiksi. Kuka tietää miten hän asiaan suhtautui, mutta lopputulos on virallinen ja todellinen.

Esikoiselle on ikuistettu yhdeksän raitaa, mutta nämä eivät suinkaan ole yhtyeen yhdeksän ensimmäistä, saati suinkaan ainoaa kipaletta. Materiaalia on hyvät määrät kasassa jo tulevillekin julkaisuille ja Jaakko paljastaa, että yhtye äänititi myös yhden Barry Andrewsin Diskon biisin. Herkku on kuuleman mukaan varattu The most ultimate complete boxia varten. Että ei muuta kuin niitä tulevia kiekkoja odotellessa…

Haastattelutuokio alkaa olla paketissa, mutta en voi olla kääntymättä vielä yhtyeen nimen suuntaan. David Lynchin mainiossa Twin Peaks -sarjassa eräs kantava lause kuuluu: "the owls are not what they seem", eli pöllöt eivät ole ihan sitä miltä näyttävät. Päteekö sama myös turkulaisiin pöllöihin?

Ville: - Emme ole turisteja vaikka näköjään näytämme siltä.

Kuva: Timo Marila
Mika Roth