23.12.2013
Joulu ja rockin Kuningas kohtasivat ensi kertaa jo vuonna 1957. Muutaman klassikon lisäksi tapaus loi standardin, jota lukemattomat bändit ja artistit ovat käyttäneet sittemmin.
RCA Victor
Joulu on toisten mielestä se vuoden tärkein juhla, kun taas toiset nimittävät talvipäivänseisauksen kohdille osuvaa juhlaa vuoden synkimmäksi. Niin tai näin, joulua ei pääse nykyään oikein pakoon, sen verran suuresta tapauksesta on kyse. Sama koskee joulumusiikkia, josta on syntynyt viimeisten vuosien aikana omanlaisensa teollisuudenala, kun mitä ihmeellisimpiä versioita ja koosteita julkaistaan joka vuosi. Desibeli muistelee yleensä vuoden 1963 jälkeistä aikaa, mutta kyllähän jo 50-luvullakin sattui ja tapahtui – jopa joulumusiikin rintamalla.
Rockin kuningas Elvis Presley oli lyönyt itsensä läpi vuoden 1956 alussa ja tultaessa vuoden 1957 loppupuolelle lannettaan vatkaavasta miehestä oli muodostunut jo aikakautensa käsite. Lokakuussa 1957 ilmestynyt Jailhouse Rock elokuvakin oli osunut häränsilmään, joten seuraavaksi oli aika julkaista joulualbumi – olihan Presleyn arvostama Frank Sinatrakin pyöräyttänyt markkinoille oman joululevynsä vain hieman aiemmin.
Elviksen joululevy seuraa Sinatran esimerkkiä, jossa A-puoli on kevyemmän ja B-puoli hartaamman joulumusiikin täyttämä. B-puoliskon neljä viimeistä raitaa oli itse asiassa julkaistu jo saman vuoden tammikuussa Peace in the Valley EP:n muodossa, eikä noista hymistelyistä ole juuri iloa nykypäivänä, mutta kiekon muut kappaleet ovat pitäneet pääosin pintansa. Onneksi tuolta hengelliseltä puoliskoltakin löytyy sentään Silent Night, jossa kuninkaan samettinen ääni on pehmeimmillään.
