13.10.2013
Artistien elämäkerroissa päädytään aina vääjäämättä kohtaan, jossa tarinan dramaattiset käänteet käyvät vähiin. Suosio jatkuu, yhtyeen jäsenet tulevat toimeen keskenään, uutta musiikkia tehdään ja levytetään ja soitetaan kiertueilla. Elämä vaikuttaa hyvältä. Egotrippi oli nyt saavuttanut tämän tilan. Tähän ei kuitenkaan oltu saavuttu ilman vuosikymmenien työtä ja tietä joka ei aina ole ollut sieltä helpoimmasta päästä.
Minerva
Ilkka Mattila on yksi Suomen tunnustetuimpia rock-kirjoittajia. Egotrippi taas on yksi kotimaan suosituimmista ja sitkeimmistä kitarapop-yhtyeistä. Kun Mattila tekee kirjan bändin värikkäistä vaiheista, lukija nauttii. Teksti on juoksevaa, tarinan rakenne on johdonmukainen ja bändin ura käydään läpi perusteellisesti. Olennaiset henkilöt tuodaan tarinaan mukaan loogisesti ja esittelyt ovat kattavia. Vaikka ihan kaikkia mielipiteitä ei kirjaan olekaan koottu (vaikkapa ulos ostetun alku-uran managerin puheenvuoro olisi mielenkiintoinen kuulla), on Egotrippi - Aina matkalla jonnekin yksi maistuvimmista kotimaisista bändikirjoista vuosiin.
Artistien elämäkerroissa päädytään aina vääjäämättä kohtaan, jossa tarinan dramaattiset käänteet käyvät vähiin. Suosio jatkuu, yhtyeen jäsenet tulevat toimeen keskenään, uutta musiikkia tehdään ja levytetään ja soitetaan kiertueilla. Elämä vaikuttaa hyvältä. Egotrippi oli nyt saavuttanut tämän tilan.
Näin Mattila aloittaa kirjassaan kappaleen, jossa esitellään lokakuussa 2008 julkaistu Maailmanloppua odotellessa. Tämä oli yhtyeen soundia rikastuttaneen Vielä koittaa uusi aika -täysosuman jälkeen se toinen levy jolla yhtye alleviivasi siirtymistään suomalaisen popmusiikin eturiviin. Matkustajan jälkeen homma alkoi viimein lyödä läpi kunnolla mutta vuonna 2006 julkaistun Uuden ajan myötä yhtyeellekin koitti se uusi aika jolloin mennään listaykköseksi, keikoilla käyminen alkaa oikeasti kannattaa ja yhtyeen sisäinen harmoniakin alkaa vuosien hakemisen jälkeen vakiintua. Sen jälkeen voidaan puhua hyvällä tavalla seestymisestä. Musiikin samanaikaisesta lässähtämisestä ei ole kyse, vaan kypsempi Egotrippi onnistuu luomaan sekä sävellyksiinsä että sovituksiinsa sellaista rauhan tunnetta jota ei rahalla saa.
Egotrippi on alusta asti ollut positiivinen piristys pop-kentällä. Alkuaikojen hymyilevä ja suomenkielinen riehakas voimapop oli saapuessaan outo lintu, jolta kesti toistakymmentä vuotta saavuttaa isompien kansanryhmien suosio. Iloisesta ilmeestään huolimatta yhtyeen tie ei kuitenkaan ole ollut mitenkään helppo eikä treenikämpällä ole nähty pelkästään niitä iloisia ilmeitä. Mattilan kirjaa lukiessa kasvaa yhtyeestä kuva, jossa kokoonpano on elänyt ja egot ovat iskeneet yhteen. Vaikka pääasiallisten biisinikkarien Knipi Stierncreutzin ja Mikki Kausteen keskinäinen kilvoittelu on varmasti luonut myös hyvällä tavalla kipinää yhtyeen luomistyöhön, ei varsinkaan bändin muilla jäsenillä ole varmasti aina ollut kivaa "perheriitojen" keskellä. Yhtyeen kokoonpanon tuulisuus on silti tuntunut johtuvan enemmän poistuvien soittajien omista kiireistä kuin siitä että yhtyeessä olisi paha olla. Onpa se lopettaminenkin välillä ollut lähellä, mutta ainakin minä olen ihan tyytyväinen että saan vielä kaksikymmentä vuotta kestäneen uran jälkeen vuonna 2013 kuullakseni uuden Egotrippi-albumin. Siihen on sitten hyvä syventyä tutustumalla Mattilan opastuksella matkan taustoihin.
