16.02.2012
Death ja thrash ovat metallin maailmassa lähimpiä sisaruksia ja moni kotimainenkin bändi yhdistelee näitä tyylilajeja. Porilainen Kalmantach tuo tähän käytettyyn kaavaan uudenlaista kulmaa, sillä orkesterin lyriikat ovat suomenkielisiä. Kun bändin tuorein pikkukiekko osoittautui vielä alkuvuoden metallipommiksi, oli aika kysellä yhtyeen kuulumisia.
Onnittelut näin kärkeen kaikin puolin onnistuneesta kiekosta, Valkoinen on kuoleman väri on käsittääkseni neljäs julkaisunne, mutta mitenkäs siitä nyt noin kova tuli?
- Olisi kliseistä sanoa, että kovan työn tuloksena lätty on mitä on, mutta tässä kohtaa se varmaankin pitää myöskin paikkansa. Meillä on tiivis ydinporukka, joka on tehnyt yhdessä töitä bändin eteen. Edellinen kiekko asetti riman korkealle, mutta nyt vietiin asiat vielä enemmän loppuun asti. Lisäksi täytyy mainita, että Jori Haukion Ansa-studio Ulvilassa on erittäin otollinen paikka puristamaan bändistä kuin bändistä parhaat puolet esiin.
Yhtyeet lähtevät harvemmin pistämään musiikkiaan genrekarsinoihin, mutta miten kuvailisitte Kalmantachin musiikkia jollekulle, joka ei ole koskaan aiemmin kuullut teistä mitään?
- Bändimme musiikki on yhdistelmä death– ja thrash metallia akustisin tunnelmapaloin maustettuna. Myös 70-luvun progressiivisuus saattaa musiikissamme kuulua. Emme yritä olla mitään mitä emme ole, ja toisaalta
samaan aikaan olemme erilainen bändi kuin muut. Tärkeintä on, että tekemisemme tuntuu meille itsellemme luonnolliselta.
Kalmantachin tuoreen kiekon kappaleet ovat pituudeltaan melkoisia kimpaleita, pisimmän kellottaessa yhdeksän ja puolen minuutin kohdille. Biisit saavat yhtyeen mukaan muotoutua vapaasti ja niitä työstetään porukalla treenikämpällä. Studioon lähdetäänkin vasta siinä vaiheessa kun kaikki on jo valmista, eikä biisejä lähdetä enää tässä vaiheessa juuri muuttamaan.
Kiekolta löytyy myös yksi instrumentaali, joka on muuta materiaalia huomattavasti rauhallisempi nimibiisi. Kyseessä on aika yllättävä ja kokonaisuutta rikastava veto, mutta miten noin erilainen kipale päätyi mukaan?
- Säveltäjämme Mikko haluaa jokaiselle levylle aina yhden oman henkilökohtaisen kappaleensa, joten tämä lienee syy siihen, miksi kyseinen kappale levyllä mukana on. Tietysti näiden instrumentaalien pitää istua kokonaisuuteen, mutta tämän biisin kanssa ongelmaa ei ollut.
Esiintymiskielenänne on alusta asti ollut ensimmäinen kotimainen. Suomenkielellä esitetyt lyriikat menevät luonnollisesti selvemmin perille, mutta onko valitusta kielestä ollut tähän mennessä jotain haittaa?
- Ainoa varsinainen haitta kotimaisesta kielestämme on joidenkin ihmisten ennakkoluuloisuus suomen kielen ja metallimusiikin fuusiota kohtaan. Mielestämme kuitenkin on vielä tänä päivänä etu laulaa suomeksi, sillä englannin kielellä laulavien bändien on helpompi hukkua massaan. Lisäksi lyrikaaliset metaforat on helpompi ilmaista suomeksi.
Viimeisimmällä kiekollaan bändi ajoi myös sisään uuden vokalistinsa, kun Jonne Saarinen liittyi mukaan remmiin. Uusi nokkamies toi muassaan sen puuttuvan palan ja yhtye tuntuukin kuuleman mukaan nyt ensi kertaa kokonaiselta. Uutta levyä on kehuttu etenkin nettimedioissa ahkerasti, mutta mikä parasta palaute suoraan kentältä on ollut myös pelkästään positiivista.
Musiikkinne juuret ulottuvat mielestäni melko suoraan deathin ja thrashin multiin, mutta mikä tekee Kalmantachistä ainutlaatuisen? Mikä on se teidän oma juttu?
- Se, että emme mene mihinkään lokeroon. Jos joku juttu kuulostaa meidän mielestämme hyvältä ja toimivalta, niin sitä käytämme. Periaatteessa radikaalisti ajateltuna seuraavalla levyllämme voi olla vaikkapa blues-biisi. Nykypäivänä bändit ovat liian genreorjallisia, eikä vaikutteita uskalleta enää hakea laaja-alaisesti. Meidän vaikutteemme kuuluu aina Opethista Testamentiin sekä Pink Floydista Behemothiin.
Valkoinen on kuoleman väri on monin tavoin melkoinen saavutus, mutta mitä tästä eteenpäin? Mihin suuntaan Kalmantach on kehittymässä ja kuinka korkealle rima seuraavaksi nostetaan?
- Tulevaisuudessakin keikkaa vaan keikan perään ja sitä kautta bändille yhä enemmän nimeä. Ja kehityssuuntahan pidetään tietty nousujohteisena jo pelkästään sillä, että tehdään vaan koko ajan entistä parempia biisejä. Ja kun rima saadaan tietylle korkeudelle, niin nostetaan sitä aina vähän lisää.
Keikoille siis kovasti halutaan, mutta minkälainen kokemus Kalmantach sitten on lauteilla?
- Yksinkertaisesti sanottuna jokainen bändin jäsen tietää mitä tekee ja se luo helvetin hyvän lähtökohdan keikoille. Keikat vedetään aina täysillä, mutta ei kuitenkaan ihan koko aikaa olla vakavalla naamalla, vaan mukaan mahtuu myös omintakeista huumoria.
Kuten todettua osa biiseistä on aika pitkiä, mitä niille tapahtuu livetilanteessa? Vedetäänkö kaikki yksi yhteen, vai elävätkö kipaleet ajan myötä?
- Pääosin soitamme kaikki biisit samalla tavoin kuin levylläkin. Toki jotakin pieniä eroja saattaa olla, mutta alun perinkin biisit nauhoitetaan siten, että ne on mahdollista ylipäänsä toteuttaa sellaisinaan livenä. Joskus jos settiä pitää jostain syystä lyhentää saatamme soittaa joitakin biisejä lyhennettyinä versioina.
Miltä näyttää vuosi 2012 Kalmantachin leirissä?
- Etsimme edelleen levy-yhtiötä, alamme valmistelemaan tulevaa kokopitkäämme sekä keikkailemme mahdollisimman paljon ympäri Suomen. Tässä vaiheessa bändin nimen promoaminen lienee ykkösjuttu. Painakaa Kalmantach mieleen!
Teksti: Mika Roth
Kuvat: Sami Vaittinen
