07.02.2012
Kokeellisista levyistään tunnetun yhtyeen paras tuotos on se vähiten outo ja lähinnä menneeseen kurkistava albumi.
2000-luvun puolivälissä vain harva indie/rock -yhtye tuntui siltä, että se voisi tehdä mitä tahansa; että ei varmuudella voisi sanoa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Esimerkiksi vuonna 2005 mm. Sufjan Stevens, Sleater-Kinney, The National, Bright Eyes ja My Morning Jacket julkaisivat hienot ja kulutusystävälliset albumit, jotka kuitenkin yhtyeen jatkon suhteen tuntuivat lupaavan lisää itseään. Toki myös yllättävämpiä, ennustamattomampia, hankalammin jatkoaskelia ennakoivia levyjä ilmestyi: esimerkiksi Animal Collectiven, Battlesin ja Deerhoofin albumit. Myös Brooklynin Williamsburgissa vaikuttaneen Akron/Familyn voi laskea tähän joukkoon.
Tähän päivään mennessä Akron/Family on julkaissut kuusi albumia, joista järjestyksessään toinen oli Michael Giran Angels of Lightin kanssa tehty splitti, ja kolmas yhteistyössä lyömäsoitintaiteilija Hamid Draken kanssa tehty levytys. Ennen näitä ilmestyi Giran tuottama eponyymi debyytti (2005). Se luisteli maukkaasti hämyisän friikkifolkin huomassa, genren konventioihin nähden suureellisesti, jopa yllättävän selkeästi. Akron/Family-levyn akustisten kitaroiden, sähköisen huminan ja erilaisten kokeilujen psykedeliakeitos lähti samasta perinteestä kuin Animal Collectiven, mutta eri suuntaan; tehden samanlaiselta pohjalta tulkinnoissaan toisenlaisia johtopäätöksiä.
Jo vuonna 2005 Animal Collective ja Akron/Family kuulostivat hyvin erilaisilta: Feels on ekstaattinen, hyvävauhtinen ja sähköinen levy siinä missä Akron/Family nypläilee itsekseen, perinteisemmin, jopa vähän vaivaannuttavasti; kuin härkävankkurit sähköautojen kokoontumisajoissa. Vuonna 2007 ero oli vain kasvanut. Strawberry Jam oli Animal Collectiven siiheastisen tuotannon elektronisin osa, kun Love Is Simple luotti vielä edeltäjäänsä enemmän akustisiin instrumentteihin, vähäeleisyyteen ja perinteisiin. Animal Collective liikkui ja kehittyi, Akron/Family otti askeleen taakse; yllättävän, koska kehityksen kuvitellaan olevan tietynsuuntaista.
Ennen Love Is Simpleä, siis Akron/Family-debyytillä ja sitä seuranneilla yhteistöillä Akron/Family & Angels of Light sekä Meek Warrior, Akron/Family käyttäytyi kuin taustayhtye. Ei tehnyt itsestään numeroa, eikä edes omalla levyllään halunnut astua musiikin eteen. Samaan aikaan yhtye tunnettiin keikoistaan, ekstaattisista kokoontumisista joissa korkea äänenvoimakkuus ei tarkoittanut yksinkertaisempaa ulosantia. Jokainen Akron/Familyn jäsenestä on laulava multi-instrumentalisti, ja äänekkään ja sekavan soittelun lomassa koko yhtye saattoi yltyä huutoon ja tanssiin. Esiintymiset olivat välillä kuin vanhojen hippien ryhmätapaamisia – lavalla saattoi olla ketä ja mitä tahansa – ja vahvasti perkussiivisten auraaliorgioiden lopussa seisoi harmoninen kiitos.
Love Is Simplen oli tarkoitus tuoda yhtyeen esiintymisenergiaa levylle, ja onneksi se tarkoitti muuta kuin kakofonista nuppien kääntämistä kahteentoista. Levy on pikemmin harkittu ja taiten hiljaisuuteen uurrettu, vaikka se tuo esiin yhtyeen sähköisemmän ja vauhdikkaamman puolen. Usein kappaleet alkavat kauniina folkina, mutta kaatuvat vähitellen friikimmän puolelle Syd Barrettin, Captain Beefheartin sekä 60- ja 70-lukuisen psykedelian huomaan countryn, popin, valkoisen ja mustan juurimusiikin viskellessä kokonaisuudesta siivuja sinne tänne.
Love Is Simple on Akron/Familyn levyistä vähiten kokeellinen, ja ehkä siksi kaikki klonksahtaa kohdalleen. Tyylillisesti albumi kaikuu enemmän keskiyhdysvaltalaisia maaseutuperinteitä kuin Brooklynin suurkaupunkitunnelmia. Perinteistä lauluntekijämusiikkia yhtye ei kuitenkaan tarjoa: folkinsa on reilusti outoa, ja rock laahaavan nyrjähtänyttä kuin Neil Youngin äänekkäimmällä taustayhtyeellä. Onkin sopivaa, että Akron/Familyn jäsenet ovat taitavia, usempia soittimia hallitsevia laulajia, jotka eivät esittele levyllään mieli- ja monipuolista soitinarsenaalia ja luvattomia stemmoja, vaan soittavat biisin mieluummin kolmella kitaralla vuorotellen laulaen, koska siltä sattui tuntumaan.
Lauluntekijöinä Akron/Familyä ei erityisemmin voi juhlia, ainakaan perinteisin mittarein. Love Is Simpleltä löytää kyllä paljon hienoja melodianpätkiä, teemojen kuljettelua jne, mutta silti Akron/Familyn vahvuus biisipuolella on intuitiossa. Paras asia, jonka yhtye livetouhuistaan levylle onnistui siirtämään onkin se, että Love Is Simple todella kuulostaa yhden elävän ja ajoittain epäpuhtaasti pumppaavan elävän elimen tuotokselta. Love Is Simple on jo lähtökohtaisesti vähän vaikeasti määriteltävän yhtyeen joka puolelle sinkoileva albumi, mutta kokeellisimmillaankin se on yhtä ja läsnä.
Amerikkalaisen indie rockin eksoottinen-kohtaa-perinteen-laidan suurkaupunkiedustajana Akron/Family on hyvin mallikelpoinen. Se ei tee mitään uutta, mutta yhdistelee onnistuneesti. Se vie perinteet niiden omille vahvuusalueille ja vähän pidemmälle, ja laittaa kokonaisuuteen oman hajunsa. Akron/Family ei myöskään ole tehnyt kuin yhden erittäin hyvän levyn. Love Is Simplen tekemisen jälkeen alkuperäisjäsen Ryan Vanderhoof lähti vetäytyäkseen buddhalaiskeskukseen keskilänteen. Sitä seuranneet Set 'Em Wild, Set 'Em Free (2009) ja Akron/Family II: The Cosmic Birth and Journey of Shinju TNT (2011) olivat valjuja ja hajanaisia luentoja yhtyeen menneisyydestä. Lavalla, noin kolmikoksi kutistuneena ja entisestään tiivistyneenä, Akron/Family on edelleen paikallaan.
Teksti: Jani Ekblom
Yhtyekuvat: Emily Wilson / Young God Records ja Tommy Yasuhara / Dead Oceans
