Ruisrock 2011 – lauantai

Aurinkoisissa merkeissä jatkunut festivaali tarjosi kotimaista punkkia, ruotsalaisia kulttisuosikkeja, debyytillä vakuuttaneita sekä asemansa eteen jo pitkään työskennelleitä brittejä.

Ruisrock jatkui aurinkoisissa merkeissä myös lauantaina, eikä ennakoidusta ukkosmyrskystä nähty päivän aikana jälkeäkään. Lauantain potkaisi vimmalla käyntiin Converse-lavalla esiintynyt Pertti Kurikan nimipäivät, jonka räkäinen ja perinnetietoinen punk veti yleisön mukaan välittömästi. Kehitysvammaisista miehistä koostuva yhtye muistutti pitkästä aikaa mistä punkissa on kyse: kapinasta, tyytymättömyydestä ja yhteiskunnan epäkohdista. Kaartelematta itseään risovista asioista laulanut yhtye veti yleisön niin hyvin mukaan, ettei vieressä palloilleen espanjalaiskuvaajan olisi edes tarvinnut lavastaa tilannetta pyytämällä vierustoveria nostamaan käsiä ilmaan. Parasta punkia miesmuistiin!

Vaikka Ruisrockin ohjelma oli rakennettu pääosin hyvin, oli järjestäjille sattunut myös pari virhearviointia. Elbow’n ja Rubikin päällekkäisyys oli yksi näistä ja toinen oli tämän hetken suosituimpiin akteihin lukeutuvan Jare & VilleGallen sijoittaminen pienehkölle Converse-lavalle. Nuuska- ja lätkäaiheista bileräppiä väsäävä kaksikko veti lavan edustan niin täyteen, ettei esiintyjistä meinannut päästä edes näköyhteyden päähän. Osalle yleisöstä keikka näytti olevan festivaalien kohokohtia, mutta musiikillisin perustein kaksikon suurta suosiota on vaikea ymmärtää. Jare & VilleGalle ovatkin elävä esimerkki siitä, kuinka merkittävä osa ajoituksella on musiikkibisneksessä.

Seuraavan esiintyjän aikana Converse-lavan edustalla oli taas hieman enemmän tilaa, mutta se ei fiilistä vähentänyt. 20-vuotias kulttisuosikki bob hund on itselleni täysin valloittamaton vuori, mutta Ruisrock-keikan perusteella asian laita on syytä muuttaa. Punapukuiseksi Zorroksi naamioitunut vokalisti Thomas Öberg sekoili lavalla niin valloittavasti, että edes ensi kuulemalta hiukan etäiseksi jäänyt kappalemateriaali ei haitannut. Kyllä bob hundin biisit vakuuttavilta kuulostivat, mutta hiukan harmitti, ettei kappaleisiin tullut tutustuttua aiemmin. Keikan perusteella bob hund on ”paras liveakti” -palkintonsa ansainnut.

Telttaan osuvasti sijoitetun Anna Calvin debyytti on vuoden vaikuttavimpia, mutta britin live-esiintyminen ei tuonut kovin paljoa lisäarvoa levyyn nähden. Toki Calvi lauloi ja soitti häikäisevän hyvin ja onnistui toistamaan levyn materiaalin hämmästyttävän samankaltaisesti, mutta siihen se jäikin. Festivaaleilla korostuu artistin kyky ottaa yleisönsä, eikä Calvi tässä onnistunut. Vaikka keikan päättänyt The Devil nosti kylmät väreet ihon pintaan, ei pieneltä pettymyksen maulta voinut välttyä.

Pikkulavalta löytyi seuraavaksi Ruisrockin teknisesti vakuuttavin esiintyjä. Beatboxaaja Felix Zengerin suuakrobatia kitaristi Petteri Sariolan ja Tommy Lindgrenin tuella loksautteli leukoja yleisössä ja sai aikaan lopulta villit juhlat. Vielä Zengerin suun soidessa oli kuitenkin aika lähteä valmistautumaan brittiläisen Elbow’n keikkaan.

Ja millaisen keikan Elbow vetikään! Yhtyeen vuoden 2008 The Seldom Seen Kid kuuluu tämän vuosituhannen hienoimpien kokonaisuuksien joukkoon, mutta en osannut odottaa lainkaan, miten mukaansatempaava livebändi Elbow on. Upeasti laulanut, vilpittömän sympaattinen Guy Garvey yhtyeineen laittoi teltan yleisön syömään kädestään. Hieman yllättäen vain kahden uusimman levyn materiaalista koostunut setti vilahti ohi kuin hetkessä, kun Grounds For Divorce, One Day Like This, Open Arms ja muut lietsoivat hurmokselliseen olotilaan. Mirrorball soi puolestaan niin kauniisti, että oli vaikea olla pakahtumatta. Vuoden 2011 Ruisrockin kuninkaasta ei ollut epäilystäkään. Elbow tuli ja osoitti, miksi se on tällä hetkellä yksi Britannian suosituimmista yhtyeistä.

Elbow’n keikan jälkeisen euforian laskettua lauantai-illan päättänyt PMMP ei jaksanut enää innostaa. Vaikka Paula, Mira ja bändin pojat vetivät tuttuun tyylin takuuvarman hittikavalkadin, ei hurmostilaa päässyt väsähtäneessä yleisömeressä syntymään. Kesäkaverit ja Päät soittaa ovat kuitenkin loistavia festaribiisejä, joiden soidessa on vaikea olla liikkumatta.

Illan päätti tuttuun tyyliin loputtomalta tuntunut jonotus VIP-laivaan. Ei itselläni niin väliä ole, mutta siinä vaiheessa kun PMMP:n keikalla lavalla piipahtanut ja seuraavana päivänä Magenta Skycoden solistina esiintynyt Jori Sjöroos joutuu odottelemaan kotiin pääsyä kaksi tuntia, tuntuu, että järjestelyissä on jotain pielessä.

Tästä perjantain tapahtumiin.
Tästä sunnuntain tapahtumiin.

Teksti: Tommi Saarikoski
Kuvat: Tuomas Tiainen