13.06.2011
Musiikillisten elementtien sekasikiö kestää aikaa ja kulutusta.
Vuodesta 1979 alkaen toiminut NoMeansNo on yksi punkin lyhykäisen historian omaleimaisimpia ja ahkerimpia orkestereita. Alusta alkaen basson varressa keikkuneen Rob Wrightin (s. 1954) ja rumpaliveljensä John Wrightin (s.1962) toiminnasta on helppo tehdä ilmeisen kliseinen, mutta jokseenkin päteväkin vertaus lentokoneiden historian kannalta oleellisiin Wrightin veljeksiin – siinä määrin merkittävästi kierot kanukit ovat kaadelleet punkin ja muiden tyylien välisiä raja-aitoja omintakeisin keinoin sekä vaikuttaneet lukuisiin tahoihin silmiä ja korvia avannein lopputuloksin. Muiden muassa eräs Dave Grohl on maininnut nuoremman Wrightin kulmikkaasti svengaavan ja energisen soittotyylin yhdeksi ”suurimmista vaikuttajistaan”.
Rytmiryhmän oheen liittyi vuonna 1983 kitaristi Andy Kerr, joka toi veljesten koukeroiden keskelle rujoa punk-särmää ja teräviä kitarariffejä. Kyseinen kolmikko on vastuussa yhtyeen keskeisimmästä ”kultavuosien materiaalista”, joskin vain yksi kaikista bändin julkaisuista on mennyt kaupaksi virallisen kultalevyn verran. Vuonna 1989 ilmestynyt Wrong on moneen otteeseen tituleerattu NoMeansNo´n parhaaksi levyksi. Bändin muiltakaan julkaisuilta on vaikea löytää varsinaista sijaa moitteille, mutta Wrongin kohdalla tapahtui kieltämättä jotain poikkeuksellista.
Albumin aloittava It´s Catching Up nappaa heti pahaenteisen riffinsä myötä kyytiin ja kiihdyttelee hiljalleen kohti räväkkää kertosäettään, jonka myötä kappale tähtäilee uusiin lakipisteisiin raivolla fiilistelevän instrumentaaliosuuden kautta. Pahaenteisyyttä ei myöskään puutu toisena soivasta The Towerista, joka jurnuttaa hitaammin kohti vajaaseen puoleentoista minuuttiin kaiken oleellisen purkavaa Brainless Wonderia.
Tired of Waiting tarjoilee hermostunutta jazzia, Stocktaking astelee funk-tikkauksesta päin The End of All Thingsin hillittömän kaaoksen ja likimain hartaan gospelmaisen kertosäkeen ristiriitoja. Rytmiryhmän liitävän funkin voimin hauskuuttava Big Dick kääntyy Two Lips, Two Lungs and One Tonguen hämmentävään kaahaukseen, Rags and Bones hidastaa tahtia ja lisää koukeroiden määrää, kunnes Oh no! Bruno! n riemastuttavan kohkaamisen kautta All Lies päättää albumin hartaissa, mutta jälleen ristiriitaisissa merkeissä.
Näiden lyhykäisten kuvailujen perusteella ei voi välttyä musiikillisten elementtien sekasikiön mielikuvalta, mutta NoMeansNo´n kohdalla sekasikiömäisyys tuntuu jollain tapaa luonnolliselta. Täysin omanlaisestaan musiikillisesta kasvustosta pöllähtänyt trio ei käytä keskenään eriparisia elementtejä hyödykseen vain siksi, että se on mahdollista vaan kyse on enemmänkin bändin harvinaisesta kyvystä rakentaa epätodennäköisistä aineksista ensiluokkaisia kappaleita.
Bändin uralle on mahtunut monia hienoja hetkiä, mutta kaikista julkaisuista juuri Wrong aiheuttaa edelleen kaikkein inspiroivimman ja hyväntuulisimman olotilan. Kokonaisuus on napakka ja hyvin monipuolinen. Bändin soitto svengaa saumattomasti, pursuilee luomisvimmansa huipulla virnuilevien miekkosten energiaa ja ajoittain hyvinkin vitsikkäitä soitannollisia yksityiskohtia. Pelkistetty soundimaailma palvelee bändin ominaissointia enemmän hikeä tihuttavan livedokumentin kuin koristeellisen ja tiptop-hinkatun luomuksen tunteella. Kaiken päällä leijuu koko kolmikon kesken jaettu lauluvastuu, josta ei siitäkään dynamiikkaa uuvu. Wrongin sanoituksissa esiintyy raskaita aiheita ja eritoten inhimillistä vittuuntuneisuutta, mutta ilmaisutavassa häilyy susimusta silmäkulmanpilke sekä jonkinasteista maailmoja syleilevää periksiantamattomuutta, jopa optimismia.
Samat asiat ovat löydettävissä NoMeansNo´n muiltakin julkaisuilta, mutta Wrong tuntuu yhä kulminaatiopisteeltä, levyltä, jolle on kerätty erikoisuudessaan ja erinomaisuudessaan ainutlaatuisen yhtyeen parhaat puolet albumikokonaisuuden, ei kokoelman nimissä. Levy kannattaneekin kaivaa samantien esiin, mikäli haluaa käydä bändin Suomen keikoilla selvittämässä välittyvätkö energia, silmäkulmanpilke ja optimismi yhä lavalta samalla teholla.
Vuonna 2005 ilmestynyt uusintajulkaisu sisältää uudelleen masteroitujen alkuperäisraitojen lisäksi kaksi varsinaista bonusraitaa, joista varsinkin noiserockjunnaava I am Wrong on katsastamisen arvoinen. Lisäksi mukana on Rob Wrightin sooloprojekti Mr. Wrongin kaksi kappaletta, joissa mies laulaa omalla tavallaan hartaita balladeja melodisesti, mutta lujaa kolisevan bassonsa kera.
Teksti: Aleksi Leskinen
Promokuva: fusionanomaly.net
