23.02.2011
Oululaisyhtye täytti 25 vuotta ja julkaisi historiaansa kartoittamaan livetallenteista ja musiikkivideoista koostuvan kaksituntisen.
Quetzalcoatl
Radiopuhelimet, Oulusta. Näissä sanoissa kiteytyy paljon kotimaisen rockin historiaa, mutta konteksti on vinoutunut, hämäräperäinen – täysin ainutlaatuinen. Tänä vuonna orkesterille kertyy olemassaolovuosia kunnioitettavat 25. Vuosien aikana herrat ovat julkaisseet 12 täyspitkää sekä läjän lyhykäisempiä levyjä, olleet osana kahta näytelmää ja ties mitä muuta. Viime vuosina bändi on myös intoutunut kartoittamaan historiaansa tuplakokoelman ja varsin mainion kirjan muodossa. Nyt noita kahta täydentää myös kaksituntinen Olkaa hyvä!-DVD, joka koostuu livetaltioinneista ja musiikkivideoista.
Mikäli on nähnyt Radiopuhelimet livenä, voi ajatus tunnelman onnistuneesti taltioivasta tallenteesta tuntua hieman oudolta. Puhelimien keikalla hetkessä elämisen tuntu, tiukan eleettömästi ryskäävän orkesterin aiheuttama rytmihumala ja arvaamattomasti ympäriinsä säntäilevän päätirehtööri J.A. Mäen nostattama hurmos tuntuvat vaikeilta vangita nauhalle. DVD onnistuu kuitenkin pääosin hyvin aikeessaan. Valtaosa taltioinneista kertoo nimenomaan bändistä nykyisessä kuosissaan, sillä paria poikkeusta lukuunottamatta mukaan on valikoitunut materiaalia vain viimeiseltä parilta vuodelta.
Näistä eritoten Helsingin Liberten ja Tavastian useammasta kamerasta ja vilkkaasta leikkauksesta voimaa saavat poiminnat toimivat huolella. Varsinkin Liberten keikalla soitannan ja yleisön tohinan keskellä hyörivä kamera välittää intensiivistä tunnelmaa kotisohvallekin – setistä mukaan poimittu Palaan pohjoiseen-klassikko huolehtii siitä ettei kyynisempikään katsoja malta istua millään paikallaan. Setin päätösnumero Hei, hei yltyy niinikään varsin hurmokselliseen kaaokseen ja yhtye on ympäristön puolesta omimmillaan. Siksipä viimevuotinen Tavastian setti jääkin hieman etäisemmäksi, vaikka hienoa meininkiä yhtälailla sisältääkin. Tavastian osuus muistuttaa tosin lähes pelkästään viimevuotiselta Radiopuhelimet rakastaa sinua-albumilta mukaan pomituilla valinnoillaan miksi kyseinen levy roikkui vuodenvaihteessa useimpien aviisien vuoden parhaat-listoilla. Luonto on mystinen iskee erityisen loistavasti ja tällä kertaa sen mystisyys ei jää pelkästään musiikilliseksi – tai kai se asiaan liittyy kun kamera likimain lukittuu eräisiin yleisön seassa paljastuviin luonnonluomiin kapistuksiin?
Taltiointien laatu on sortiltaan vaihtelevaa, Kassarockista mukaan poimittu Salaisuus kärsii tukkoisuudesta ja rakeisuudesta. Turun TVO:n hautajaisissa yhdellä kameralla taltioitu Varmaa hapuilua jää kuriositeetiksi, vaikka rumpali Jyrki Raatikaisen maanisessa, keskittyneessä tuijotuksessa on yhä jotain hyvin kiehtovaa ja täpötäyden pikkuklubin tunnelma välittyy ainakin siinä määrin kuin kuvausolosuhteet vain sallivat. Erikoisimmaksi pätkäksi ilmenee Jäämeren akustinen versio Oulun juhlateltasta. Kahdesta vanhemmasta livepätkästä uudempi, Hetki vuodelta 1994 onnistuu jopa yllättämään tasokkuudellaan – bändin tulkinnan arvaamaton ryöpsähtely on toki omaa luokkaansa myös vuoden 1988 Kirveet-rykäisyllä.
Bändin uran aikana syntyneet 14 musiikkivideota ovat livetaltiointeihin nähden selkeämpi kokonaisuus. Reissu alkaa vuoden 1990 Tapiosta, joka on erään Teemu Mäen tekosia. Melkoisen hämärästä teoksesta on nähtävissä Mäen myöhemmin vieläkin mystisempi tarve epäsovinnaiseen kannanottoon, vaikka olihan mies jo tuolloin masturboinut kirveellä tappamansa kissan päälle teoksessaan Sex And Death. Tapio ei kuitenkaan ole aivan niin raskas sisällöltään – BMW:n pakoputkeen (vai panoputkeen?) tunkeutuva juppi jää kyllä mieleen, mutta enemmänkin hersyvänä kuin häiritsevänä mielikuvana. Valtaosa videoista on Au Pairin jäsenenä ja Trio Niskalaukauksen pitkäaikaisena sanoittajana muistettavan Tomi Tuomaalan tekosia, joista Maalla (1994) pitää sisällään vinoutunutta Deliverance-meininkiä. Maininnanarvoista kyseisessä videossa on myös sen bändissä laulavan Mäen ulkomuoto – jonkinlainen Robert Smith suoraan helvetistä? Kyllä, kiitos!
Jokapaikan mies (1995) on näin jälkinäsäviisaasti katsellen melko osuva teos. Kaitafilmihupailun pääosassa nähdään Timo Rautiainen, josta sittemmin tuli edellämainitun Niskalaukauksen keskushahmona lähinnä koko kansan mies. Videolla Rautiaisen tulkinta on kuitenkin kaukana ryppyotsaisesta raskasmielisyydestä, vaikka uimarannan pahantekijää kurittavan sankarin moraalikäsitykset lienevätkin kohdillaan. Huuto (1995), Sakramentti-Jaakko (1996) ja Professori (1997) menevät videotarjonnan hämärimpään kastiin. Sakramentti-Jaakon mustavalkoisen ankea ja realistinen tunnelma imaisee jollain oudolla tavalla mukaansa, Professorin yltyvä kummallisuus on jo itsessään syy katsoa pätkä loppuun asti.
Näiden myötä Eläintarhaan! (2000) tuntuu maanläheisenä livesekoilun tuokiokuvakollaasina miellyttävän keveältä nähtävältä. Tuomaalan Mikä planeetta? (2002) on sekä biisin että videonkin puolesta kenties koko läjän hienoin ja ajatuksia herättelevin teos. Viiden tähden (2007) kuuma nylkytys sen sijaan kääntyy videona käsinkosketeltavan tuskaiseen, mutta ilmeisen palkitsevaan äänityssessioon. Samaiselta albumilta videoksi käännetyn Nimettömän päivän hiljainen ja hämmentävä tunnelmointi saa hyvän vastineen hektisen hupaisasti levynkin päättävästä Moottoriperseestä, jonka myötä päästäänkin loppusuoralle. Jäätie sujahtaa ohi Taulukauppiaat-elokuvan making of-sisältöineen, mutta Globaali anaali (2010) tärähtää lärville samalla suunnattomalla intensiteetillä kuin viimevuotisen levyn aloittaessaan. Suoraviivaisesta iskuvoimasta, hauskasti toteutetusta videosta ja härnäävästä sanoituksesta jää aivan hyvä jälkimaku.
Kokonaisuutena Mäen keikoilla toistelemasta tokaisusta nimensä haalinut DVD on hyvä lisä kirjan ja kokoelman päälle. Sen sijaan, että kyseessä olisi dokumentteineen sun muineen massiiviseksi kasvava kokoelma Puhelimien historiaa ja nykykuntoa, on se todellakin täydentävä tekijä, tähän asti puuttunut linkki. Eli ei suoranaisesti täydellinen faniuden kulminoituma tai kaikelle kansalle pakollinen teos vaan pikemminkin suositeltava lisähankinta, josta riittää kyllä ravintoa pahempaankin Radiopuhelimet-tarpeeseen.
Teksti: Aleksi Leskinen
Promokuva: Jaani Föhr, livekuva: Heikki-Pekka Vaara
