Irma, Kolonna, Versus All
27.10.2010
Semifinal / Helsinki
Akustista sooloilua, pikkukiekon julkaisukeikkaa ja ärhäkän energistä punkia.
Syksyinen keskiviikkoilta sai Semifinalissa monipuolisen kuorrutuksen, kun kotimaiset Irma, Kolonna ja Versus All tarjosivat piristystä hyiseen iltaan. Ohjelmassa oli kolme sangen erilaista kokemusta, jotka kuitenkin yhdessä loivat suhruisen keskiviikon viimeisistä tunneista ainutlaatuisen kokemuksen.
Illan avasi Irma, joka otti estradin haltuunsa pelkän akustisen kitaran ja laulun voimin. Näin kapeilla eväillä on vaikea luoda monipuolista settiä, mutta toisaalta niillä voi rakentaa kaiken tarvittavan maan ja taivaan välillä, mikäli kaikki vain osuu kohdalleen.
Yhdeksän aikaan keskiviikkoiltana on vaikea villitä yleisöä liekkeihin pelkällä akustisella kitaralla, mutta Irma teki voitavansa haastavassa tilanteessa. Pienillä palasilla leikittelevät kappaleet, sielukkaan kaunis lauluääni, sekä paikoin suorastaan äärimmäisen intiimit sanoitukset olivat coctail, joka lähti vaikuttamaan vasta muutaman siemaisun jälkeen. Alun jäyhä tunnelma suli hissukseen ja kappaleet kuten In Vain, Painless, sekä suorastaan pahaenteisen kuuloinen Swimming With the Sharks toivat syvyyttä lyhyeen settiin. Pankin räjäytti kuitenkin vasta viimeiseksi siivuksi varattu Bartender Lily, joka kaikessa bobdylanmaisuudessaan oli samanaikaisesti arvattava, tuttu, sekä silti mukavalla tavalla raikas. Massat eivät villiintyneet, mutta kyseessä oli silti komea päätös nousujohteiselle keikalle. Tunnelma oli lopulta niin harras, että portsarikin turvautui kuulemma kuiskaukseen rahastaessaan sisääntulijoita.
Alun iisit tunnelmat vaihtuivat lyhyen roudaustauon myötä monta astetta ärjympiin ääniin, kun illan juhlakalu Kolonna aloitti osuutensa. Kyseessä oli samalla pääkaupunkiseutulaisen bändin Pimeä talo EP:n julkaisukeikka, joten tilaisuudessa oli vielä sopivasti sähköistävää ainutkertaisuutta.
Kova lataus toi trion otteisiin turhaa puristusta parin ensimmäisen biisin aikana, mutta pienen totutteluvaiheen jälkeen homma lähti jo luistamaan, ja kappaleet rullasivat entistä jouhevammin eteenpäin. Saatuaan punaisesta langastaan tiukan otteen Kolonna veikin sitten mennessään aina hamaan loppuun saakka. Raskaan rouhea kitarointi, napakat pop-koukut sekä aidan matalimpia kohtia välttelevä rytmiryhmä (Aleksi Kettu basso ja Heidi Michelsson rummut) takasivat myös, että biiseissä riitti tarttumapintaa. Etenkin uudet kappaleet osoittivat kiistatta, kuinka suunnattoman tärkeää on panostaa kunnon sovituksiin, jotta ideoista saadaan uutettua maksimaaliset tehot irti. Oman lisänsä keitokseen toivat suomenkieliset lyriikat, jotka kitaristi Juha-Pekka Vanhatalo saattoi ilmoille, tosin tekstit tahtoivat turhan usein hautautua soiton alle. Vanhatalon persoonallinen ääni sekä laulutyyli jakavat varmasti myös kuulijoita eri leireihin, mutta omasta mielestäni ne sopivat saumattomasti bändin tyyliin.
Uudella kiekollaan selkeitä edistysaskeleita ottanut Kolonna vakuutti lauteilla, ja etenkin kiekon nimibiisi Pimeä talo, sekä vielä nimeämätön uunituore siivu osoittivat, että bändin kurssi osoittaa vakaasti ylöspäin. Trio osoittautui jälleen rock´n´rollin toimivimmaksi muodoksi, ja jossain suomirockin sekä jälki-grungen epäselvillä rajamailla operoiva orkesteri vei illan potin kotiinsa. Eikä yleisön voittamiseen tarvittu edes ämpärillistä karkkia, vaikka sellainenkin oli otettu estradille varmuuden vuoksi mukaan.
Kaksi settiä oli jo takana, mutta finaali oli vasta koittamassa ja siitä vastasi lokakuun alussa neljän keikan minikiertueen Latviassa heittänyt Versus All. Yhtyeen keväällä ilmestynyt debyyttialbumi Black vs. White oli ladattu täyteen tummaa, englanninkielistä punk rockia ja tätä samaa oli nyt luvassa täyslaidallinen. Keikka käynnistyi mielenkiintoisella tavalla, kun kitaristi/vokalisti Niko Ailamo ilmestyi lavalle ja tarjosi ensimmäisen numeron soolona, ilman sen kummempia ennakkovaroituksia. Toimiva aloitus.
Ärhäkkä punk-orkka riehui lauteilla esimerkillisesti ja vaikka energiaa pursuavat kappaleet eivät kirjoittaneet musiikin historiaan uusia lukuja, oli esimerkiksi terävä Social Media Generation ehdottomasti kuulemisen arvoinen julistus. Pientä vaihtelua rankkaan paahteeseen olisi silti kaivannut, tai ainakin jotain selkeää väriläiskää, joka olisi jäsentänyt esiintymistä. Kahden viimeisen siivun ajaksi estradille saatiin neljänneksi jäseneksi saksofonisti, mistä lisäpinnat kaikkia vastustaville soittajille.
Keskiviikkoillan saldo näytti lopulta vahvasti plussaa. Ilta oli tarjonnut kolme hyvin erilaista esitystä, jotka kuitenkin sopivat kaikki tavallaan samaan jatkumoon. Eli toisin sanoen: hyvinhän tuolla viihtyi.
Teksti ja kuvat: Mika Roth
