Jann Wilde - välityöstä rakkaimmaksi lapseksi

Tamperelais-riihimäkeläinen brittiläisvaikutteisen rockin ja popin ystävä Jann Wilde lähestyy musiikin kuulijoita jo kolmannella albumillaan, selkeästi aikuisimmalla (vähiten kohkausta ja tasapainoisin kokonaisuus) levyllään Don´t Play With The Flame On Your Hand. Wilde vastaa itse levyn biisinteon ohella myös äänityksestä ja tuottamisesta – onpa mies myös soittanut levylle useampia instrumentteja. Lisäksi levyllä musisoi niin The Neon Comets -bändin jäseniä kuin muitakin lähipiiriläisiä – aina tarpeen mukaan. Se tuttu kepeän irtonainen pop-koukuttaja on edelleen tallella, mutta glamin riikinkukkoilu on jätetty kattauksesta pois eikä levyllä soi myöskään varsinaisia rokkibiisejä. Mutta annetaan maestron itsensä tiivistää tarkemmin.

- Tavoitteena oli tehdä aikuisempi levy verrattuna aikaisempiin, panostaa enemmän musiikkiin, sovituksiin ja melodioihin sen sijaan että ne peittyisivät meikkien, kampausten ja glitterin alle. Perinteinen hieno pop-albumi. Se sama pop-musiikki on siellä toki ennenkin ollut alla. Kerrankin albumin ulkoinen imagokin lyö kättä musiikin kanssa.

- Biisejä on toki aluksi käyty läpi treenikämpällä, mutta kokonaisuus on kuitenkin aika pitkälti palikoista koottu. Ensimmäinen nauhoitettu juttu on yksi Robinin kitarasoolo. Rummut on soitettu viimeisenä. Silti levy kuulostaa aika keinuvalta.

Jokainen Wilden kolmesta albumista on tehty eri nimellä. Ensimmäinen yhtye Rose Avenue hajosi yhden levyn jälkeen. Neon Comets toimii edelleen, mutta ei olisi oikein sopinut tälle levylle koska bändi ei soita levyllä alusta loppuun vaan bändin jäsenet ovat soittamassa tiettyjä kappaleita. Livenä Komeetat toimii toki edelleen. Wilde paljastaa että seuraavaksi suunnitellaan suomenkielistä albumia, mutta se tullee kulkemaan yhtä lailla Jann Wilden nimellä.

Levyn tee-se-itse henkinen äänittäminen ja tuottajan pallilla istuminen ei ollut selkeä alkuperäinen idea miten tehdä levyä vaan ajatus syntyi matkan varrella. Toki albumin teon suurin inspiroija oli amerikkalainen "yhden miehen beatles" Emitt Rhodes, joka äänitti levynsä autotallissa omin nokkinensa 70-luvun alussa. Wilde on pitkälti demotellut biisinsä ennenkin bändilleen, jotka viimeistellään yhdessä. Nyt tuli sitten ajatus että rikotaan kaavaa, kokeillaan hiukan erilaisia soittajia ja tekemisen tapoja. Kaikki ovat olleet tottakai edelleen mukana – sama vanha perhe mutta hiukan erilaisilla rooleilla. Kysymykseen kuullaanko Wildeä jatkossa muidenkin levyillä tuottajana vastaus on positiivinen. Syksyllä kuullaan Wilden ystävän Johannes Laitilan levy jonka Wilde on äänittänyt ja ollut mukana tuottamassa. Tarjouksia satelee…

Wilde luo biisejä aika tasaiseen tahtiin eikä tämänkään levyn materiaalin syntyminen ollut mitenkään vaikea ponnistus. Levyprosessin helppous kaikaakin biiseissä rentoutena. Tällä kertaa rock jätettiin pois ja sopiva nippu pop-sävellyksiä valikoitui mukaan. Puhutaan kokoelmasta lauluja, jossa on kuitenkin punainen lanka. Rönsyilevä mutta silti yhtenäinen. Tempojen mukaan pohditussa järjestyksessä edelleen ajankohtainen vaikkakin jo kahdeksan vuotta sitten syntynyt Last Saturday In Gaza oli selkeä aloittaja jonka perään piti tulla nopea biisi. Levyn päättävä Lovisa on vahinkolaukaus. Sen piti olla alun perin levyn keskellä mutta jossain vaiheessa Wilde päätti tiputtaa sen kokonaan pois ja siirsi sen levyn viimeiseksi. Koska levyn pituus olisi jäänyt hiukan vajaaksi pääsi sekin lopulta levylle mukaan.

Uusia tuulia tarjoilee tekijälle itselleen monen kehuma akustinen Tomorrow, jonkalaisia kappaleita ei Wildeltä ole ennen kuultu. Vertauksia on tarjottu mm. Elliot Smithiin. 60-70-lukuisen synapopin suuntaan kumartava isompi teos Carlights, kepeä renkutus Picturesque Ballerina ja hiukan kunnianhimoisempi, joillekin The Crashin mieleentuova Jekyllene ovat lauluntekijän omia suosikkeja. Bluebirdin sitar-mauste viittaa Beatlesin yhtä lailla tönkköön sitar-kokeilevuuteen, Don´t Let The Rain Make You Sorry kumartaa John Lennonin helppoon pianismiin.

Keikkaa Jann Wildellä tuntuu pukkaavan vallankin Tampereella – onko Wilde tamperelainen ilmiö vai koko kansan suosikki – Euroviisukokeiluineen kaikkineen? Wilden mukaan Tampereelta on toki helpointa saada keikkaa kun bändi täällä vaikuttaa. Itse hän kokee edelleen olevansa eniten riihimäkeläinen ja vain kyläilevänsä Tampereella. Faneja löytyy hiukan ympäri Suomea ja myös maailmaa, mutta mikään julkkis Wilde ei koe olevansa. Silti välillä jengi tunnistaa ja tulee juttelemaan. Mistään koko kansan suosikista ei voi silti puhua – tuorein levykin siirtyy puoliomakustanteisen tuotantotapansa myötä entistä vahvemmin tee-se-itse henkeen ja bändi ehkä jälleen enemmän huutomerkkimedioista musiikkimedioiden parrasvaloihin. Antaa hyvän musiikin menestyä omilla ehdoillaan, maailmaa ei lähdetä lähtökohtaisesti valloittamaan. Rauhallinen hyvä menestys kuulostaa ideaalilta.

Don´t Play With The Flame On Your Hand on aika yllättävästi alun perin ollut tekijälleen jonkinlainen välityö, joka piti julkistaakin pelkästään netissä. Tällä hetkellä levy avautuu eräänlaisena tähänastisen uran kulminaatiopisteenä – käännekohtana josta aukeaa uusi polku. Levy päättää Wilden glamrock-uran ja avaa tietä tulevalle. Välityöstä tulikin tähänastisen elämän tärkein albumi, rakkain teos kaikista. Sen pohjalta on hyvä lähteä rakentamaan seuraavia askelia, pikkuhiljaa ja askel kerrallaan.

Teksti: Ilkka Valpasvuo, kuvat: Mauri Pennanen / www.jannwilde.com