27.03.2010
Pieksämäkeläinen Gotham O.D julkaisi taannoin toisen pitkäsoittonsa ja kuhina yhtyeen ympärillä on selvästi lisääntynyt. Disbeliever-albumilla rivejään uudistanut orkesteri korjaa kurssiaan sekä tukevoittaa soittoaan, ilmaisuun on hiipinyt kypsyyttä ja soundillisestikin on otettu oikeita askeleita. Kaiken kukkuraksi kiekolta löytyy vielä toinen toistaan tiukempia siivuja, joten Desibeli.net lähestyi tummasävyisiä Gothamilaisia. Jokerit paljastuivat hihoista, kun rumpali Jone ja kosketinsoittaja Miki kertoivat yhtyeen kuulumisista.
Gotham O.D ilmestyi allekirjoittaneen elämään melko tarkkaan viisi ja puoli vuotta sitten. Tuolloin näin ryhmän ensi kertaa keikalla nyt jo edesmenneellä Helsingin Stella Star Clubilla, mutta se oli silloin ja nyt olette julkaisseet jo toisen pitkäsoiton. Moni asia lienee nyt toisin?
Jone: - Jep, silloin Stellan keikan aikaan oltiin vasta duunailemassa toista omakustanne-EP:tä ja meno oli aikalailla Type O Negativen jalanjäljissä väännettyä goottikamaa. Sittemmin miehistö on vaihtunut lähes tyystin, siitä porukasta ei ole jäljellä kuin minä ja laulaja Ilkka. Toki muutenkin porukan vaihtumisen myötä on tullut uusia biisintekijöitä mukaan ja ollaan muutenkin hitsauduttu yhteen ja alettu löytää ihan meidän omaa juttua. Toivon mukaan sellasta mikä ei ole sidoksissa gootti- eikä oikein muihinkaan genreihin.
Matkan varrelle on tietysti osunut myös jonkin verran mutkia, mutta pienten vaikeuksien kautta bändiin on löydetty juuri oikeat tyypit. Jone tähdentääkin uusien jäsenten merkitystä sekä sitä, että orkesterilla on takanaan jo päälle sata keikkaa. Miki tuli alkujaan mukaan vain "sessiomieheksi", mutta ei aikaakaan kun herra sai jo täyden kansalaisuuden Gothamin joukoissa.
Uudet jäsenet ovatkin tuoneet selvästi sähköä yhtyeeseen. Entä miltä tuntuu nyt katsoa menneeseen? Mielestäni ensimmäinen pitkäsoittonne, vuonna 2007 julkaistu Monochromatic jätti vielä paljon toivomisen varaa. Miten itse näette esikoisenne nyt, vajaa kolme vuotta myöhemmin?
Jone: - Kyllä sinänsä allekirjoitan senkin levyn, joskin allekirjoitan myös sen että toivomisen varaakin jäi. Sehän oli sinänsä perinteinen debyytti, jossa summattiin sen astiset varteenotettavammat kipaleet muutamalla lisäraidalla varustettuna ja pyrittiin tekemään kokonainen levy silti. Siinä oli omat haasteensa, mutta onneksi muutaman, edelleen livesetissä olevan raidan voimin voi itse ainakin olla ihan tyytyväinen että sekin tuli tehtyä. Oman aikansa näköinenhän se on ja ei vituta kuunnella edelleenkään.
Mikillä ei luonnollisesti ole Monochromatic-levyyn samanlaista omakohtaista tarttumapintaa, sillä hän liittyi bändiin vasta myöhemmin. Kosketinsoittaja huomauttaa kuitenkin, että albumilta löytyy ensiluokkaisia biisejä, kuten Absence ja Hollow June. Levyversioita kosketinosaston komentaja ei kuitenkaan ole lähtenyt keikoilla orjallisesti toistamaan. Alkuperäisversioista mukaan on napattu lähinnä teemoja sekä juttuja, joista on sitten muokkaantunut nykyisenkaltainen ja omannäköinen kosketin-coctail.
Mutta ei sen enempää vanhoista kipaleista. Miten lähditte työstämään uutta pitkäsoittoa? Olivatko kappaleet jo valmiina ja tiukka visio kokonaisuudesta olemassa ennen kuin ryhdyitte töihin?
Jone: - Albumin biisien työstäminen alkoi oikeastaan kesällä 2008, ekoja treenikämppädemoja ääniteltiin Juuson (kitara) kotipaikalla Kerimäellä parissa aika kosteassa sessiossa. Onneksi ääniteltiin kun ei niistä muuten olis tainnut paljon muistikuvia jäädä. Tätä ennen oli tosin erinäisiä muistiinpanoja, sanoja ja riffinpätkiä kasaantunut vähän kaikille. Kaiken kaikkiaan matskua oli ehkä noin 30 raakileen verran joista sitten viime kesän aikana kiteytyi tuo kuultavissa oleva kokonaisuus.
Jone kiistää kuitenkin minkään ”suuren suunnitelman” olemassaolon. Palaset vain loksahtivat pikku hiljaa kohdilleen ja pian tulos yllätti jo itse orkesterinkin. Usko tulevaan voimistui entisestään.
Miki: - Viime kesän sessioissa sekä Juuson ja Jessen (basso) kanssa biisejä tutkiessa aloin minäkin päästä sisälle näiden herrojen ajatusmaailmaan ja sävellystapoihin. Aluksi teki hieman tiukkaa mutta sieltä se vaan löytyi. Eli omat tyylit tehdä biisejä on kaikilla tässä bändissä. Uudenlaisia tapoja, millaisiin en ollut ennestään tottunut. Esimerkiksi Juusolta biisiaihiot tulee pitkälle valmiiksi mietittyinä, sovituksia myöten. Ja sain omaakin panostani tungettua levylle parin kappaleen verran.
Jone: Totta munassa sait biisit messiin, koska ne oli helkkarin kovia ralleja. Mun mielestä Mea Gloria Fides on varmaan kovimpia Gotham-biisejä koskaan! Sekin on mainio esimerkki siitä kuinka kaikkien sovituksellisen panoksen myötä saadaan hommat rokkaamaan optimaalisesti. Samaa voi sanoa kyllä koko levystä, Disbeliever on kyllä tosiaan bändilevy.
Siltä se myös kuulostaa ja Mea Gloria Fides on kipaleena tosiaan melkoinen timantti toimittajankin mielestä. Vaikka kokoonpano on muuttunut rutkasti sitten viime kiekon, ovat uudet jäsenet kotiutuneet sakkiin ongelmitta. Miki kiteyttää asian toteamukseen kuinka sai yhtyeeseen liittyessään samalla neljä erittäin hyvää ystävää. Tuore kitaristi Juusokin oli tuttu mies jo entuudestaan, sillä hän oli mukana tuottamassa ryhmän aiempia pikkukiekkoja sekä ensimmäistä albumia.
Jone: - Hänen (Juuson) liittymisensä bändiin Janne Hyvösen lähtiessä oli aika looginen steppi ja bändin urpousaspekti otti aimo harppauksen musiikillisen eteenpäin menemisen ohella. Mikin löytyminen messiin oli niin ikään taivaanlahja Kimmon lähdön ohessa, saatiin edelleen säilytettyä bändin 100%:n savolaisuus, mukaan tuli aitoa analogisoundia sekä pornoa groovea. Ja ohan se tosiaan ihan yhtä hölömöläinen kuin me muutkin, joten aika tiivis porukka ollaan ja nähtävästi aika harvinainenkin siinä mielessä että ollaan hyviä ystäviä keskenämme. Sitä on monet kollegat ihmetelleet tuolla tien päällä törmätessä.
Hyvällä hengellä pääsee tosiaan pitkälle ja Jone on myös sitä mieltä, että keikoilla positiivinen rentous tuo myös soittoon omanlaistaan imua, kun ei ”puristeta mailaa” liikaa. Soitto raikaa myös studiossa ihan eri tavalla ja yllätyinkin uuden albuminne kappalemateriaalin rankkuudesta ja särmästä. Lisäksi koskettimet nousivat tyystin uuteen rooliin. Onko tämä kenties onnellisten sattumien summaa, vai pitkän ja harkitun kehitystyön tulosta?
Miki: - Soitin levylle paljon erilaisia kosketinraitoja. Urkua, syntikoita, flyygeliä, Wurlitzerin sähköpianoo. Miksauksessa jäi paljon materiaalia kuuluville ja tämä sävytti soundin osassa biiseistä aika kosketinvoittoiseksi. Oma tyylinihän soittajana muistuttaa enemmän lyömäsoittajaa kuin kosketinsoittajaa joten väistämättä kosketinosuudet tuppaa saamaan kohtalaisen ison roolin.
Jone: - Kappalemateriaalin rankkuus on mielestäni vahvasti kiinni tunnelmissa missä biisit on sävelletty ja sanoitettu, ja tässä mielessä aika tylyn rehellistä ja synkkääkin tavaraa tuli mukaan. Ääripäitä lavennettiin nyt, ja levyllä on sekä doomeinta että positiivisinta Gothamia tähän asti. Soundillisesti ja tuotannollisesti kyseessä on aika luomu ja dynaaminen tuotos, josta on kiittäminen bändin poikien lisäksi levyn äänittänyttä Teemu Nykästä. Rosoja ja särmiä ei liikaa hiottu, ja tosiaan annettiin niiden urkujen surista ja möykätä. Silti tätäkään ei liikaa ennakkoon punnittu, koko projektin kantavana voimana oli se että ollaan rohkeasti vaan omia itsejämme ja pyritään taltioimaan se narulle.
Nykänen myös tuotti käsittääkseni albumin kanssanne?
Jone: - Jep, Teemun kanssa tehtiin ja tuotettiin yhteistyönä. Hyvin kyllä hommat natsasi ja yhteinen vapaamuotoinen sävel löytyi. Digattiin vahvasti Teemun tavasta pyrkiä äänittämään suoraan homma mahdollisimman hyvin eikä Cubasen plugareilla vääntämällä, sekä sällin halusta kokeilla rohkeasti uusia metodeja. Ja onhan se ehta Pieksämäen hölömöläinen, joten hauskaakin oli! Teemu on itsekin pätevä muusikko ja kupletin juonen ymmärrettyään osallistui merkittävällä tavalla tuotantoon. Ja osaahan se niitä nupikoita vääntää.
Miki: - Teemun kanssa oli helppo tehdä töitä. Hieno mies, hyvähermoinen vielä. Sitä tarvittiin ainakin meikän aivoituksia käsitellessä...
Miten sessiot muuten sujuivat? Syntyikö kiekko suuremmitta tuskitta ja minkälainen fiilis sitä tehdessä oli?
Jone: - Äänitykset sujuivat omalla aikataulullaan ilman suurempia tuskia, levyhän tehtiin loppuvuoden 2009 aikana eri sessioissa aina kun asianosaisilla oli aikaa. Loppuajasta tosin meinasi jo masterin deadline alkaa painamaan päälle, parin onnettoman sattumuksen sekä Ilkan flunssan ja muun sellaisen myötä. Pääosin kuitenkin levy tehtiin hyvissä fiiliksissä ja rennosti, kuten voinee päätellä esim. Disbeliever-kappaleen "videosta". Kliffaa hei!
Tyylillisesti liikutte mielestäni jossain siellä perinteisen heavyrockin, goottirockin sekä rokahtavan metallin välimaastossa. Vaikutteita on taidettu saada useammastakin suunnasta?
Jone:- No joo, vaikutteitahan on kaikilla ja tosiaan monesta suunnasta. Ehkä itse olemme kuulevinamme musiikissamme enemmän sitä perinteistä heavy-rockia ja jopa progressiivisia sävyjä lähinnä kappaleiden rakenteissa ja joissakin sovitusratkaisuissa. Tuo goottiosasto on ehkä mukana yleisenä tummasävyisyytenä, mutta ei tässä oikein minkään The 69 Eyesin kaa samoissa sfääreissä juurikaan mennä (mitenkään ko. bändiä dissaamatta). Ehkä enemmän vaikkapa Anatheman. Samoin vahvasti vaikutusta lienee peräisin tuolta 90-luvun Seattlekamasta kuten Alice in Chainsista, tämä etenkin Juuson kappaleissa. Mies kuuntelee myös paljon Toolia, Nine Inch Nailsia ja sen sellaisia joten sitäkin vaikutetta ehkä jotenkin on kuultavissa. Nyt Mikin mukaantulon myötä korostuvat myös etenkin Murasen ja minun ihannoimat The Doors ja Sabbath-henkiset retroilut. Pakko mainita myös Ilkan iki-idoli Mike Patton, joka on ollut varmasti laulusektorin suuri innoittaja.
Miki: - Perinteet kunniaan. Omat vaikutteet on tietenkin tuolla Purple-meiningeissä ja garagerokissa. Uutta musaakin tulee kuunneltua paljon ja laidasta laitaan, urkugroovesta metalliin. Mulle Gotham O.D on rokkibändi, en osaa sitä muuten kuvailla.
Jone: - Joo, metallibändi me emme ole, emmekä sen tyyppisessä rankkuudessa lähde kisailemaan metallibändien kanssa. Vaikka soundi on monella tapaa jopa raskaampi etenkin livenä kuin monella metallijyystäjällä, on nimenomaan rockyhtyeestä ja -meiningistä kysymys.
Miki: - Genrerajat romukoppaan ja rokki soimaan!
Näinpä juuri. Mutta vaikka yhtye ei liputa minkään tyylisuunnan puolesta, niin tummempaa rockin ja metallin välimaastossa operoivaa yhtyettä kutsutaan kyllä helposti goottibändiksi. Kavahdatteko itse tuota hieman inflaation kärsinyttä termiä "gootti"?
Jone: - No ei sinänsä kavahdeta, esim. omasta puolestani voin sanoa että pidän goottisesta tyylistä esim. arkkitehtuurissa, kuvataiteessa, kirjallisuudessa ja monessa muussakin taiteenlajissa. Samoin tuo tummuus tulee aika luonnostaan messiin, olemmehan Gotham Citystä lähtöisin. Silti mielestäni goottisuus on ihan jotain muuta kuin mustaksi värjätty tukka ja mustat kuteet. Bändihommissa toki olisi mukavaa että orkesteriimme suhtauduttaisiin hieman avoimemmin ja ennen tiettyyn muottiin laittamista käytäisiin vaikkapa kuuntelemassa uutta kamaa. Disbeliever ei kuitenkaan ole kaavoihin kangistunut kajaligoottirokkipläjäys, vaan ehkä jotain ihan muuta.
Tämän toteamuksen jälkeen herrain keskustelu karkaa Asterixin suuntaan ja allekirjoittaneelle selviää muun muassa se tosiasia, että Pieksämäen suunnalla rokkareilla ja vähän muillakin on ikiomat Asterix-nimet. Johtopäätöksenä voinee todeta, että eivät herrat mitään hirvittävän synkkiä tapauksia ole, eli neitsyiden uhraukset jätetään toisille kokoonpanoille.
Entä mitä seuraavaksi? Joko keikkakalenteri on täyttymässä ja onko yhtyeellä suunnitelmia, jotka ulottuvat mahdollisesti Suomen rajojen ulkopuolelle?
Jone: - Keikkaa on tehty varsin aktiivisesti pitkin kevättalvea, ja vielä muutamat vedot on kevään rundilla vetämättä. Sitten pidämme pikku breikin ja teemme kesällä joitakin keikkoja. Syksylle on tulossa taas kotimaan rundia, sekä jos suunnitelmat toteutuvat lähdemme myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Siitä enemmän kunhan juttuja varmistuu. Ainakin kiinnostusta tuntuisi olevan ja mm. uusia Street Teameja ja support saitteja näyttää ilmestyvän lisää. Ulkomailta on muutenkin tullut verrattain paljon erilaisia yhteydenottoja ja kontakteja sekä meille että lafkalle. Kaiken kaikkiaan syke on hyvä, ja etenkin bändi itse on henkisesti ja soitannollisesti hyvässä iskussa. Eikun etiäpäin saatana!
Haastattelu: Mika Roth, kuvat: boyVermin / Gotham O.D
