10.03.2010
Helsinkiläinen Kiki Pau herätti ansaittua huomiota vuoden 2008 debyyttialbumillaan Let’s Rock. Puolitoista vuotta myöhemmin valmiina on kakkoslevy White Mountain, jolla ytimekkäiden rock-kappaleiden lisäksi kuullaan maalailevampaa ja vapaamuotoisempaa soittoa. Kollektiivisesta seikkailusta, albumikokonaisuudesta ja jammailun iloista oli Desibeli.netille kertomassa koko yhtye: laulaja-kitaristi Henrik Domingo, basisti Aleksi Gustafsson, rumpali Olli Juvonen ja kitaristi Pauli Saarikivi.
Mitkä ovat yhtyeen tunnelmat levynjulkaisun kynnyksellä?
Aleksi: Hyvät on fiilikset, on sitä jo odotettukin, että saa toisen levyn ulos.
Henrik: Onhan se tietysti suuri helpotus, koska projekti oli monella tapaa paljon isompi kuin ensimmäinen levy. Onhan tällä levyllä jo puolet enemmän musaa minuuttimääräisestikin.
White Mountainin kappaleet on sävelletty pääosin ensimmäisen levyn julkaisun jälkeen, vaikka joitain vanhempiakin ideoita on mukana. Yhtyeen mukaan se, että yksi levy oli jo alla, vaikutti niin säveltämiseen kuin studiotyöskentelyynkin suuresti.
Henrik: Jo biisejä tehdessä oltiin tietoisia siitä, että niistä muodostuu levy, mikä ei tietenkään ollut ihan selvää bändin aloitellessa. Tietyllä tapaa kaikki oli paljon suunnitelmallisempaa, mikä on ihan hyvä juttu. Lähdettiin siis tekemään albumia ihan alun alkaen.
Kaiken kaikkiaan levyn tekeminen oli antoisa projekti. Erityisen tyytyväisiä Kiki Paun jäsenet tuntuvat olevan studiotyöskentelyyn. Biisien pohjat äänitettiin käytännössä livenä samassa huoneessa soittaen ja pyrkimyksenä oli soittaa kappaleet kerralla kunnolla. Tämä vaikutti Henrikin mukaan koko bändin soittofiilikseen ja energioihin.
Henrik: Kun tällä levyllä biisit on paljon vapaamuotoisempia, ja niissä on enemmän soittamista, niin katsottiin, että olisi hyvä tehdä näin. Ja se myös kuulostaa paremmalta, ettei hae jälkikäteen Pro Toolsista plugareita, vaan että soundit on tehty hyvillä kitaroilla ja vahvistimilla ja mietitty tarkkaan.
Uudella levyllä on myös pari entistä pidempää kappaletta. Onko Kiki Pau aikuistunut?
Aleksi: Se johtuu vaan siitä, ettei me pidätelty itseämme mitenkään. Ei sitä mietitty, että tehdään tieten tahtoen pitkä tai lyhyt biisi. Se oli tosi vapauttavaa ajatella, ettei ole sidoksissa mihinkään mittoihin.
Henrik: Kahden ja puolen minuutin kappaleformaattihan on lähinnä radioiden keksimä juttu. Pidemmät biisit herättävät herkästi kysymyksiä, ja se on ihan ymmärrettävää, koska meidän ekalla levyllä tuntui juuri siltä, että haluaa tehdä täydellisiä lyhyitä pop-biisejä. Mutta ei mikään juttu ole siistiä hirveän pitkään. Esimerkiksi AC/DC on siisti bändi, mutten tajua miten ne itse jaksavat tehdä sitä samaa juttua vuodesta toiseen!
Yhtye ei kuitenkaan väitä, että se olisi vapautunut kaikista maailman säännöistä ja kahleista. White Mountainissa on siis kyse melko konventionaalisesta rock-musiikista, mutta yhtye pyrki olemaan sitomatta itseään musiikillisesti.
Olli: Tämä levy on enemmän lähtöisin meistä, kun taas eka levy oli biisi- tai pop-lähtöinen. Tässä kuuluu enemmän meidän oma mielentila.
Ensimmäistä levyä tehdessäkään ei mielessä ollut mitään rajoituksia, mutta vasta uutta levyä tehdessä yhtye innostui treenikämpällä jammailusta. Aiemmin aiheesta heitettiin lähinnä läppää, mutta yhteensoiton kehityttyä kollektiivinen seikkaileminen lisääntyi, ja se myös kuuluu levyllä jonkin verran.
Jo ensimmäisellä levyllä Kiki Pau loi tunnistettavan soundin, ja myös uuden levyn alkutahdeista lähtien on selvää, mikä yhtye on kyseessä. Kysymys soundin muodostavista elementeistä osoittautuu vaikeaksi. Tavallaan yhtye on hakenut omaa soundia osin tietoisestikin, ja esimerkiksi kitaransoitossa on paljon mietittyjä juttuja, mutta lopputulos muotoutuu kuitenkin erityylisten soittajien yhdistelmästä.
Henrik: Meillä on tosi persoonallisia soittajia. Ollin rumpujensoitto on esimerkiksi aika tunnistettavaa. Ehkä se johtuu siitäkin, ettei kukaan meistä ole kovin pro oman soittimensa kanssa. Sillä voi olla ihan positiivinenkin vaikutus.
Kiki Paun sävellykset eivät muodostu minkään tietyn kaavan mukaan, mutta pohjana on yleensä joku idea, jota sitten kehitellään treeneissä. White Mountainilla on paljon Henrikin ideoista lähteneitä kappaleita, mutta sovitukseen vaikuttaa koko yhtye.
Pauli: Kaikella kunnioituksella Henrikin ideoita kohtaan, biisit muokkautuvat sovitusvaiheessa niin paljon, ettei alkuperäisestä ideasta ole välttämättä jäljellä juuri mitään. Mutta ne ideat toimivat innoittajana.
Henrik: Mä oon säveltäjänä aika fiilislähtöinen. Mulla ei biisiä tehdessä ole välttämättä mielessä, että mitä siinä tapahtuu, mutta mulla on usein vahva fiilis siitä, miltä sen pitäisi tuntua. Pauli on taas tosi erilainen siinä, että se miettii tosi tarkkaan päässään jutut ja sävelet.
Allekirjoittaneelle sekä debyyttilevy Let’s Rock että uutukainen aukesivat hitaasti, mutta ovat jääneet huomaamatta päähän kummittelemaan. Omien sanojensa mukaan Kiki Pau tavallaan pyrkii tähän. Erityisesti White Mountainilla on yritetty päästä eroon kertosäerockin kiroista, ja tarkoituksena on ollut rakentaa kulutusta kestävä albumikokonaisuus.
Henrik: Se mistä mä tykkään tällä levyllä, on se, että sitä kuuntelemalla pääsee omaan maailmaansa. Että siinä on selkeä soundi ja tila, missä se on äänitetty.
Uudella levyllä on musiikillisesti monimuotoisempia kappaleita kuin esikoisella, mutta yhtye aikoo soittaa kaikkia albumin kappaleita livenä. Vaikka yhtye mainostaa itseään täydelliseksi festaribändiksi, on keikkakalenteri kevään ja kesän osalta vielä melko tyhjä. Haaveissa siintävät keikat Euroopassa, jossa markkinat olisivat suotuisammat Kiki Paun musiikille.
Henrik: Olisi tietenkin tavoitteissa päästä taas Eurooppaan soittamaan. Kun oli pari keikkaa Lontoossa ja Pariisissa, niin huomattiin, että siellä on kuitenkin potentiaalisia kuulijoita keskittynyt pienelle alueelle paljon enemmän kuin Suomessa.
Aleksi: Siellä pitäisi sitten myös käydä yhtä paljon kuin Suomessa. Ja sitten pitää säästää ja säätää, että pääsee sinne. On se tietenkin sen arvoista, se viime Euroopan reissu oli ihan sairaan hauska.
Lopuksi viriää vielä keskustelu albumiformaatin tulevaisuudesta. Vaikka uhkakuvana on valtavirtahiteistä koostuva MP3-helvetti, uskoo yhtye vielä albumikokonaisuuden voimaan.
Aleksi: Kyllä me kaikki ostetaan levyjä, ja varmasti on muita meidän kaltaisia. Siitä nauttii, että ostaa sen levyn ja selailee sitä ja omistaa jotain konkreettista. Se MP3-maailma on vähän outo.
Henrik: Suosittelen ostamaan meidän levystä nimenomaan fyysisen kopion, koska jollain iPodilla tai läppärillä kuunneltaessa joka biisin väliin tulee sellainen digitaalinen hiljaisuus, joka katkaisee sen suhinan, mikä sinne on tarkoituksella rakennettu. Albumi on hieno asia, ja siihen ollaan pyritty.
Teksti: Tommi Saarikoski
Kuvat: Ilkka Valpasvuo
