16.02.2010
Jyväskyläläinen Valley Below syntyi vuonna 2003 AP Kivisen ja Heikki Jyväsjärven akustisena duona, jonka musiikillinen lajityyppi liikkui folkin ja popin parissa. Herrat törmäsivät toisiinsa ensimmäisen kerran opintojen yhteydessä. Musiikin pariin päädyttäessä kävi heti alusta asti selväksi että toisen vahvuus on melodioissa, toisella taas oli tarve kirjoittaa. Otti kuitenkin oman aikansa ennen kuin nämä puolet tajuttiin yhdistää yksissä tuumin. Lopullisen idealampun syttymiseen vaadittiin tässäkin tapauksessa hiukan oikeanlaista polttoainetta. AP kirjoitti muutamia tekstejä ja lähetti ne silloin toisella paikkakunnalla vaikuttaneen Heikin sävellettäväksi ja jotenkin homma lähti käyntiin pakottomasti. Muutamassa kuukaudessa materiaalia oli tarpeeksi debyyttilevyyn ja näitä kappaleita lähdettiin seuraavana kesänä viemään kaduille, ihmisten keskelle. Siinä vaiheessa Valley Below sai toden teolla alkunsa.
Desibeli.netin Tuomas Tiaisen arvioimalla, vuoden 2007 satoa olevalla, debyyttilevyllä Running Rites yhtye oli jo kasvanut viisimiehiseksi. Tähän asti teksti on aina ollut lähtökohta säveltämiselle, sovituksesta vastaa enemmän ja vähemmän koko bändi. Kakkoslevyllään yhtyeen sovitustyö alkoi jo olla kollektiivista, mutta biiseistä vastaavat edelleen AP ja Heikki. Valmisteilla olevalla kolmoslevyllä jokaisen soittajan henkilökohtainen panos kasvanee entisestään.
Tiainen kiitteli arviossaan Running Ritesin raikkautta ja orgaanisuutta. Lehtemme pitkänhuiskean toimitussihteerin mukaan levyn tunnelmat ovat vahvoja ja musiikista huokuu toiveikkuus. Yhtye ammentaa 60-lukulaisesta popista, 60/70-lukujen rokista ja folkista sekä 90-luvun voimapopista. Bändi ei itse halua lähteä nimeämään joitain yksittäisiä yhteisiä ylitse muiden –esikuvia, eikä välttämättä karsinoi itseään jollekin tietylle vuosikymmenelle vaikka 60/70-luvuilla tehtiinkiin paljon kuolematonta kamaa. Lähtökohtana on musiikinluomiselle aika perinteinen pyrkimys luoda hyvä teksti ja melodia joka sitten toteutetaan parhaalla mahdollisella tavalla, biisin ehdoille.
Kakkoslevyllään Dog Day yhtye lisää pakettiin enemmän tummempaa säröä. Onko jotain muuta todella olennaisesti muuttunut debyytin jälkeen? Ainakin ajatus musiikin tekemisestä on pysynyt samana. Toteutustapa ja tulkinta on tottakai syventynyt prosessin aikana. AP:stä tuntuu että Valley Below on matkalla johonkin, etsii ilmaisuunsa uusia sävyjä jatkossakin. Hänen mukaansa bändi luultavasti tulee jatkossa vapautumaan entistäkin persoonallisempia ja rohkeampia ratkaisuja.
Itseäni lainaten, Valley Below siirtyi uutukaisellaan aiempaa ”tummasyisemmän ja kantrahtavasti viipyilevän avaran rockin pariin”. Levyä kuunnellessa nousi mielikuvia avaran junnauksen, komeasti kaartavien melodioiden ja laulutavan puolesta jopa Plain Riden hiukan karheammasta ja junnaavammasta ilmaisusta. Miltäs tämä vertaus kuulostaa?
- Jokainen vertaus ja viittaus on kunnianosoitus – ja sijoittaa meidän tekemisen popskenessä johonkin kategoriaan. Plain Riden ja meidän tekemisessä on kaiketi hyvin paljon samoja piirteitä; tehdään omilla ehdoilla bändin näköistä musiikkia.
Entä muut tarjoilemani laatusanat ”eeppinen” ja ”voimapopin säröisä menevyys”? Olenko arviossani tavoittanut asioita, joita olette yrittäneetkin kuulijalle välittää tällä vahvojen sävellysten ja sanoitusten ajatuksia herättävällä kokonaisuudella vai yllättikö jonkin viivan vetäminen?
- Eeppinen on hyvä, kunnioitusta herättävä iso sana, joka tuli tekstintekijänä mieleen ensimmäistä kertaa debyytin nimibiisiä tehdessä. Jos meidän musa kuulostaa eeppiseltä, emme protestoi.
Julkaisette itse levynne. Onko se lähtökohtainen tekemisen tapa tee-se-itse vai onko kyseessä Suomen pienien yleisöjen edessä se niin tavallinen tarina - eli kun kukaan muu ei kerran näin hyvää musaa julkaise niin me maksetaan se sitten itse?
- Dog Day –levyn tekemiseen ei kaiketi mikään muu tapa olisi paremmin sopinut.Tämä tee-se-itse –asenne antoi mahdollisuuden tehdä kaikessa rauhassa, ilman sitovia aikatauluja. Jokin biisi saatettiin ottaa takaisin lähtöruutuun – saatettiin kokeilla jotain uutta lähestymistapaa, muuttaa sovitusta tai muuta vastaavaa. Ja kun tekee asiat rauhassa, kiireettömästi, saa tekemiseen eri tavalla perspektiiviä. Pienen tauon jälkeen saattaa oman tekemisen kuulla välillä jopa ”ulkopuolisen” korvin.
Soittamistaan keikoista yhtye on saanut hyvää palautetta. Bändin ilmeestä lavalla on pidetty, soittamisen raikkautta ja energiaa on kiitelty, samoin erilaisia tunnelmia. On liikuttu kuiskauksen ja huudon välimaastossa. Bändi rokkaa luontevasti myös ilman sähköä, mikä on todistettu monenlaisessa soittoympäristössä monille erilaisille yleisöille.
Valley Below on siinä(kin) mielessä vanhan liiton miehiä että toistaiseksi musiikkia tuodaan kuulijoille pelkästään perinteisten keikkojen ja oikeiden levyjen voimin. Verkossa musiikista tulee yhtyeen mukaan helposti jotenkin kertakäyttöistä:
- Mieleen palaa ne vanhat hyvät ajat, jolloin paketti, kokonaisuus – musiikki, levynkannet ja lyriikat – merkitsivät. Ja ennen kaikkea se käsinkosketeltava, odottava tunnelma, kun suosikkibändin tuore levy on viimein käsissä, kuuntelussa kokonaisuudessaan.
Haastattelu: Ilkka Valpasvuo, kuvat: www.myspace.com/valleybelowmusic
