06.02.2010
Friikkidiskoduo The Alibies ilmestyi ensi kerran Desibelin sivuille, kun reilu kolme vuotta sitten julkaistu The Shameless Promotion näki päivän valon. Tuosta hetkestä lähtien orkesterin pitkäsoittoa on lupailtu ilmestyväksi ja odotus on nyt viimein ohi. Pablo Heteron ja King Sembungin kaksipaikkaisen yhtyeen kumpainenkin jäsen vastaili yksissä tuumin Desibelin uteluihin kiekon tiimoilta.
Uunituore Alibies for Failure oli kuuleman mukaan valmiina jo vuoden päivät, mutta levy keikkui "kaikenmaailman säätöjen takia" vain odottamassa julkaisuaan, mikä turhautti kaksikkoa pahemman kerran. Esikoisen kymmenestä raidasta puolet on julkaistu jo aiemmin promoilla, mutta kuinka paljon nämä vanhemmat siivut muokkaantuivat ennen kuin päätyivät albumille? Entä miten näette kipaleiden ja ratkaisujen kestäneen aikaa, kun osa biiseistä on jo muutaman vuoden ikäisiä?
- Jo aiemmin julkaistut biisit muokkautu aika vähän, mitä nyt jonkin verran Pauli Saastamoisen masteroinnissa Finnvoxilla kokonaisuuden ehdoilla. Uskomme että saundit ja ratkaisut kestävät pojalta iäisyyteen yhtä kauan kun ELVIS! Toisin kuin vaikkapa jossain blogimeiningeissä jossa biisit vanhenee jo viikossa tai parissa, hukkuvat isoon tulvaan...
Alibies for Failuren soundimaailma on tosiaan suojattu ikääntymistä vastaan kasaridiskorockin keinoin. 80-luvun tyyliin päädyttiin Heteron mukaan pitkälti siksi, että orkesterin kumpikin jäsen on kyseisen ajan lapsia. Samaa henkeä ja hurmaavaa lo-fi fiilistä huokuvat myös sovitukset, joita näennäisestä pikku sotkuisuudesta huolimatta on hiottu ajatuksella kasaan.
Kaikki vaikuttaa siis olevan kunnossa nyt kun kiekkokin on jo kaupan hyllyllä, mutta kuinka pitkään työ studion puolella otti ja oliko prosessi tuskaton?
- Leppoisaa äänittelyähän se oli, mukavaa hommaa. Neljän vuoden sisällä välillä aktiivisemmin ja välillä epäaktiivisemmin. Slippery Slopekin purkitettiin Ylivieskassa kesähelteellä ja meillä oli ranskalainen MC Kamelkin paikalla, josta tosin lopulliseen versioon jäi vain yksi puhepätkä. Katottiin indonesialaisia toimintaelokuvia ja juotiin kaljaa ja ääniteltiin. Pitää kumminkin muistaa että levy oli jo vuoden valmiina ennen kuin se julkaistiin. Piti odotella levy-yhtiöitten päätöksiä ja mielipiteitä siitä. Paljon saatiin kiinnostusta osaksi mutta eihän ne nössöt sitten uskaltaneet lopen riskeerata tällaisiin syväjokimiehiin. Mutta onneksi on tuo tamperelainen Sonic Foundation!
Niin, tamperelaiset tarttuivat lopulta kiekkoon ja julkaisivat sen, mistä hatun nosto sinne suuntaan myös allekirjoittaneelta. Mutta onko olemassa jotain erityistä syytä siihen, että kierrätätte Randy Edelmanin säveltämää Ihmemiehen tunnaria Just a Number kappaleessa? Onko McGyver kenties symboli loputtomasta nuoruudesta, vai mistä tässä on oikein kyse?
- On siinä tuo symboliarvonsa myös ja ennen kaikkea se on kunnianosoitus loistavalle sarjalle ja hahmolle ja Randy Edelmanille, jonka rallista ollaan pala napattu omaan käyttöön. Myös haluttiin ravistella noita tekijäoikeusasenteita koska maailma muuttuu ja ne ovat vanhentuneita. Vois melkeen sanoa että nykyään toisten biisit on instrumentteja joista työstetään jotain ihan muuta. Niin me ainakin tehdään! Haluttiin myös haastaa itsemme!
Oliko kappalejärjestys helppo päättää? Omasta mielestäni Just a Number ja Fellow Freaks jakavat kiekon tavallaan kolmeen osaan. Alun vauhtiosuuden jälkeen fiilistellään vähän syvemmissä vesissä ja lopulta siirrytään jonnekin ihan muualle...
- Palaset loksahtivat kohdilleen aika luonnollisesti. Sitten haluttin saada siihen tota mixtape-fiilistä, että biisit on miksattu yhteen. Tavallaan 40 minuutin bileet jossa on omat suvantonsa kuten kaikissa hyvissä bileissä pitääki olla! Ja lopussa mennään sitte syvälle avaruuteen josta laskeudutaan barbaarin käsivarsille!
Barbaarin käsivarsille? Täytyykin kuunnella viimeinen biisi uudestaan... Entä mistä lyriikoiden paikoin tummahkotkin aiheet ammennettiin?
- Yleensä ihmiselämästä ja omasta elämästä. Loputtomasta juhlimisvietistä, sekä sen aiheuttamista komplikaatioista omaan mieleen ja ihmissuhteisiin. Tavallisuuden, keskiluokkasuuden, ihmisten kaksinaismoralismin halveksimisesta, unohtamatta kykyä nauraa omalle itselle! Pitäs varoa mitä laulaa, kun noi asiat tuntuu tapahtuvan perverssin mantran lailla ennemmin tai myöhemmin.
The Alibiesin keikkakalenteri näyttää tätä kirjoitettaessa harvalta ja orkesteri tarvitseekin kuulemma kunnon keikkamyyjän välittömästi (Esa Tontti soita heti!). Mutta entäs sitten kun yhtye on lauteilla, mitä silloin sopii odottaa?
- Totaalista diskoinfernoa Iggy Pop -asenteella! Voi ilman omaa kehua sanoa että kyseesä on speciaali ja hämmentävä show. Ihan ekaa kertaa The Alibiesia kokevat ovat aluksi hämmennyksissä ja lopuksi yleensä tanssimassa! Sillon tällöin myös vihaisia machoja on kävelly ulos keikoilta ovet paukkuen.
The Alibiesin keikat ovat siis yhtä juhlaa (paitsi ehkä vihaisille machoille), eikä Pablon mieleen muistu kuin yksi kiville karahtanut livetilanne, jolloin äänimieskin pakeni kesken esiintymisen paikan päältä. Edes ilmaan heitetty idea The Alibies Unplugged -setistä ei saa verta vapisemaan: skenaariohan avaa mahdollisuuden heittää huoltoasemalla settiä "Trio Erektus” -meiningillä. Mieleen muistuu myös eräs pikku sattuma, joka liittyy keikkailuun.
- Saatiin erään legendaarisen yökerhon ravintolapäälliköltä seuraavanlainen tekstiviesti: "Ei helvetti käykääpä heti selvittää se teidän äskeinen ruokailu ennen kuin tulette alas keikalle. Ei siellä Yrjänäkään ole ennen pippuripihviä soittajaruokana syöny."
Mutta palataan takaisin tähän universumiin ja uuteen kiekkoon. Kaikki sävellykset on merkitty bändin nimiin, King Sembung on vastuussa levyn tuotannosta, sanoitusten puristuessa Pablo Heteron kynästä. Herrat ovat kuulemma tunteneet toisensa jo niin pitkään, että prosessiin on tullut tiettyä automatiikkaa, minkä ansiosta kappaleet syntyvät kuin luonnostaan. Näin on ollut asian laita siitä saakka, kun kaksikko päätyi muinoin asuntovaunuun jatkoille Ylivieskan Savelassa, missä yhteydessä myös koko orkesteri itse asiassa syntyi.
Levytyskantaan päässeen yhtyeen tulevaisuus ei kirvoita vielä sen kummempia hehkutuksia, tosin olisi kuulemma mahtavaa, jos suosion sivutuotteena pääsisi pelaamaan koronaa David Bowien kanssa. Näihin sanoihin on myös hyvä lopettaa ja päästää The Alibies jatkamaan Suomenniemen, Fennoskandian ja ties vaikka koko Euroopan valloitusta.
Teksti: Mika Roth
Kuvat: The Alibies
