Eternal Erection

Näin siinä taas kävi. Laulaja Sam Huberin, alias Rick Loverin pröystäilevä esiintymisasu on hiestä likomärkä, ja kiharat hiuksetkin kovaa vauhtia oikenemassa. Muutama hikikarpalo kiiltelee myös katsojien ohimoilla, kun eräs maamme messevimmistä liveyhtyeistä, Eternal Erection, on jälleen antanut kaikkensa. Koko sali lienee yhtä mieltä siitä, että tämän Funky Busilla kruisailevan ja taiteilijanimien taakse piiloutuvan porukan taito panna liikettä ahtereihin on edelleen lyömätön.

Eternal Erection julkaisi aiemmin tänä vuonna neljännen studioalbuminsa. Levytystahti on ollut suhteellisen rauhallinen, mutta yhtye onkin aina tunnettu ennen kaikkea hengästyttävistä keikoistaan, joilla se pääsee pomppimaan, peukkubassottelemaan, fonisooloilemaan ja tanssittamaan funkinjanoista kansaa sydämensä kyllyydestä. Tälläkin kertaa energiataso oli tapissa ja homma sujui oikeastaan yllättävänkin tutulla kaavalla. Tuoreimman platan soulballadeja ei juuri kuultu, vaan painopiste oli Funky P-Carin ja C´monin kaltaisissa vanhemmissa menopaloissa

Puristi saattaisi ehkä pitää Ikierektion funkia liiaksi pop- ja hiphop-vaikutteilla vesitettynä, mutta itse en moiseen kritiikkiin jaksa yhtyä. Eternal Erectionilla on vetävä tuote tarjolla ja esikuvatkin pysyvät kiitettävästi näkyvillä. Nyt vanhoille mestareille kumarreltiin versioimalla Soul Poweria ja Mothership Connectionia. Näiden funkin kulmakivien soidessa oli jälleen pakko ihastella etenkin basisti Chanellin ja kitaristi Ray Slickin edellytyksiä jäätävän tiukkaan komppaukseen.

Eternal Erectionia avittaa toki se, että valtaosa soittajista on monissa liemissä keitettyjä rytmimusiikin ammattilaisia. Sam Huberin uskottavan mustaa soul-ääntä ei parane myöskään unohtaa. Sen keikat eivät kuitenkaan olisi puoliksikaan niin mieleenpainuvia ilman koko yhtyeen valmiutta vetää show aivan överiksi. Yleisön on helppo lähteä bailuihin mukaan, kun Huber hyppii ja huitoo, perkussionisti The Hook vetää omaa showtaan ja puhaltajatkin saattavat sännätä lavan etuosaan sooloilemaan. Ei näitä bändejä Suomesta montaa löydy. Hiki tuli melkein itsellenikin.

Teksti ja kuvat: Ilkka Kärrylä