Encranius

Joskus sen vain tuntee, kuinka jossain bändissä on potentiaalia enemmän kuin ympäristössään. Tästä positiivisviritteisestä lähtökohdasta ryömin Kotkan Back Roomiin katsomaan ja kokemaan livenä ilmiötä nimeltä Encranius. Kyseessä on vasta parin vuoden ikäinen bändi, joka koostuu kohtalaisen nuorista kavereista, mutta on tästä huolimatta herättänyt paikallisessa skenessä jo jonkinlaista porinaa. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kyseessä on lahjakkain kaakonkulmalta kotoisin oleva bändi sitten Omnium Gatherumin, joka on jo päässyt kiertämään ulkomaita, ja nauttinut myös pienestä listamenestyksestä – tämä on saavutus, jota ei pidä death-yhteydessä sortua vähättelemään.

Encraniusta ei voi kuitenkaan suoraan luonnehtia OG:n sukulaiseksi. Bändi nojaa vahvasti blackmetal-soundiin, ollen kuitenkin muutakin kuin pelkkää sähisevää laulua tai kirskuvaa treblellä pilattua takamikkitaiteilua. Encraniuksen soundissa on vankkaa death-pohjaa (lyökää turpaan, mutta siellä täällä mieleen nousee jopa Dissection), joka tuo mukavasti lisäpontta muutenkin tasapainoiselle materiaalille. Välillä on vaikea muistaa, että kaverit ovat tosiaankin niin nuoria kuin ovat, sen verran kypsää jälkeä lavalla saadaan aikaan.

Itse keikka oli jopa parempi kuin etukäteen olin kuvitellut. Tämä ei ollut ensivisiittini Encraniuksen pakeille, muistan ainakin kerran nähneeni bändin livenä, vieläpä samassa liiterissä. Siihen nähden edistystä on tapahtunut paljonkin. Varsinkin soundipuolella on menty eteenpäin, ja vaikka tämä on paljon kiinni myös miksaajasta, ei bändin tyylitajun merkitystä pidä ylenkatsoa. Yhteensoitto toimii myös, ja koska kyseessä on melkoista soittotaitoa vaativa tyylilaji, on tekninen puoli otettava huomioon kaikessa. Ilokseni huomasin, että varsinkin kitaristien välinen yhteistyö oli parantunut mahtavasti. Koskettimia Encraniuksessa ei edelleenkään ole jämeryyttä vesittämässä, ja toivoa sopii, että näin olisi myös jatkossa.

Vokalisti Saakelin ulosanti on hyytävän taitavaa, miehen skaala ulottuu kuiskaamisesta kirkumisen kautta munaskuita murjovaan mörinään – perinteisempää death-korinaa unohtamatta. Karismaattinen nokkahahmo on jotain, mitä ei opistoissa koulita, ja tässä mielessä Encraniusta onkin ”siunattu”, vaikka sanavalinta ehkä tässä yhteydessä voisi olla toimivampikin. Rumpali on tarkka, mutta kaipaisi vielä hieman ruista ranteeseen, mitä soittokokemus ja treeni tietenkin ajan mittaan tuovat. Taitavan oloinen kaveri myös, joten sopii bändin linjaan loistavasti.

Tärkeintä live-esiintymisessä on tietysti katsojalle ja kuulijalle välittyvä tunnelma. Levyä Encranius ei vielä ole päässyt tekemään, mutta tämä lienee vain ajan kysymys. Esiintymiskyky, tekninen toteutus ja sokerina pohjalla erinomainen biisimateriaali ovat lyömätön yhdistelmä, eikä näin lahjakkailla bändeillä ole ollut tapana liian kauaa samoissa nurkissa pyöriä. Toivottavasti malttia ja innostusta riittää, vaikkei suurmenestystä heti tulisikaan. Yhtye on erittäin kehityskelpoinen ja virkistävä tuttavuus, jonka soisi pysyvän hengissä pitkään. Seuraava tilaisuus Encraniukseen tutustumiseen lienee Kesto ry:n järjestämän Dark River Festivalin perjantai-iltana (mm. Before The Dawnin, Insomniumin ja Blaken avittamana), ainakin minä aion olla paikalla.

Teksti ja kuvat: Ville Kuitunen