15.05.2009
Vajaan tunnin mittainen kokeellinen elokuvateos Teho Majamäen tuottaman elektroakustisen musiikin kanssa.
UduMood Music
Jatkuvasti ylikierroksilla käyvän rakeisen kuvamatkan parissa kulkeva ja asiaan sopivan ahdistuneella ääniraidalla junnaava Ees Taas on Seppo Renvallin 53 minuutin pituinen kokeellinen elokuvateos. Korostan sanaa teos, sillä mikään perinteinen elokuva juonineen, tarinoineen ja henkilöhahmoineen ei ole kyseessä. Muistojen valtatietä Teho Majamäen tuottaman elektroakustisen musiikin kanssa kulkeva filmi tuo ehkä eniten mieleen jonkin kokeellisen elektronisen musiikin gurun esitysten taustalla pyörivät videoprojektiot. Leimaavia tekijöitä ovat useamman hyvinkin vastakkaisen kuvan päällekkäinen tai rinnakkainen käyttö, pikakelaus, käsivarakuvaaminen ja pikälti perinteisen turisti- tai kotivideotyylisen lo-fi-kuvamateriaalin hyödyntäminen. Kuvaa on siis paljon mutta isosta massasta nähdään vain valtava määrä välähdyksiä. Paljon käytetään esimerkiksi yhdeksää yhtä aikaa rinnakkain syöksyvää kuvapätkää. Mutta myös kaitafilmikuvaa. Ja utua.
Äänen puolella mennään tummissa vesissä ja hypnoottisissa syövereissä riippumatta siitä liikkuuko kuva öisessä betoniviidakossa vai aurinkorannalla. Kun lukee saatteesta että mukana on Pan Sonicin Ilpo Väisäsen ja Rinneradion Tapani Rinteen ja Verneri Lumen kaltaisia alan tekijöitä, ei ole mikään ihme että trippi on sellainen kuin on. Olisi kiva tietää oliko kuva kokonaan ennen ääntä vai onko leikkausvaiheessa jo tehty kokonaisvaltaista yhteistyötä? Eli palveleeko toinen toista… Käsillä olevassa lopputuloksessa äänitapetti tukee lähinnä kuvan jatkuvaa levotonta (ja hiukan päätöntä) syöksymistä ja toisaalta maalaa kuva herkälle rakeisuudelle postmodernin kaoottista vastapainoa, jopa jylhyyttä. Koska kyseessä on vahvasti aina katsojan mukaan erilaisia mielikuvia ja muistoja avaava teos, voisi kuvitella että päähän nousevat ajatukset olisivat melko lailla erilaisia mykkäversiona.
Mutta miksi? En tahdo tavoittaa tekijän perimmäistä ajatusta siitä, millä tavalla teoksen ahdistava, sinne ja takaisin kulkeutuva poukkoilu autereisesta suomalaisesta kesämökkimaisemasta kirskuvaäänisen hämärän kautta pikatien varteen antaa jollakin arvokkaammalla tai haastavammalla tavalla katsojalle ”tilaa muistoille” kuin mitä antaisi vähemmän kaaottinen, poukkoileva ja ahdistuneen häiriöitynyt trippi mäntylaiturilta Rioon ja rannalta suurkaupungin iltavilinään. Kai se on sitten sitä taiteellista vaikutelmaa. Niin tai näin, niin ei Ees taas ainakaan minussa mitään vahvoja tunteita herätä tai varsinaisesti puhuttele näkökulmansa tai toteutustapansa vuoksi. Jos tarkoitus on olla myös teoksen jättämän fiiliksen puolesta ohikiitävä ja tahallisen tarkoitukseton, niin niissä ainakin osittain onnistutaan. Jonkinlainen oivallus tai vähintään elämys on yleensä toivelistallani kun kulttuurista puhutaan. Ees taas menee vain ees taas ihan omalla painollaan ja jättää melkoisen kylmäksi.
Teksti: Ilkka Valpasvuo
