06.05.2009
Neljännen albuminsa Deus Protector Noster juuri julkaissut Manboy jatkaa uutuudellaan oman soundinsa jalostamista hienoin tuloksin. Yhtyeen laulaja-basisti Karo Broman sekä kitaristi Antti Majuri juttelivat Desibeli.netille muun muassa levytysprosessista, albumin nimen taustoista sekä kesän keikkatilanteesta.
Porista pääkaupunkiin keskittynyt Manboy on vajaan kymmenen vuoden levytysurallaan pitänyt yllä tasaisen korkeaa tasoa. Uutuuslevy Deus Noster Protector ilmestyy kauppoihin kaksi ja puoli vuotta edeltäjänsä jälkeen. Aivan aluksi on syytä kysyä, millainen prosessi tämänkertainen levytysrupeama oli?
Karo: - Se oli sinänsä erilainen prosessi kuin esimerkiksi viime levy, joka tehtiin niin, että biisit oli pitkälti sävelletty ja sovitettu, ja ne mentiin studioon nauhoittamaan. Tällä kertaa levytysprosessi kesti kauan, kun se paloiteltiin ympäri paria vuotta ja nauhoiteltiin silloin tällöin.
Miesten mukaan oma studio mahdollisti sen, että kappaleita voitiin hioa paljon, jolloin useat kappaleet saivat täysin uuden suunnan. Yleistunnelma, rytmiikka ja kitaralinjat saattoivat muuttua täysin, kun yhtye sävelsi kappaleita lennosta. Yhtä kappaletta lukuun ottamatta kaikki kappaleet syntyivät jamipohjalta.
Antti: - Tällä levyllä lähdettiin siitä, että mennään treenikämpälle ja aletaan soittaa. Tämä on helvetin hieno levy just tämän takia. Me ollaan ihan junnuina tehty musaa tällä tyylillä, ja me palattiin tosi paljon siihen tapaan, millä ollaan joskus toimittu. Ja se oli tosi hienoa, koska toi tyyli sopii meille. Oli siis todella mukava projekti.
Manboylla on ollut debyyttilevystä asti vahva, tunnistettava soundi, eikä uutuus ole tässä suhteessa poikkeus. Manboyn mukaan soundia ei ole koskaan mietitty, vaan se on syntynyt siitä yksinkertaisesta syystä, että yhtye on soittanut yhdessä jo hyvin kauan.
Antti: - Kun ollaan soitettu 90-luvun alusta yhdessä, niin siitä tulee se tietty soundi, ja jokainen puhaltaa samaan hiileen. Oli hauskaa huomata, että kun kokoonnuttiin levyn valmistumisen jälkeen pitkästä aikaa treenaamaan, niin se oli vaan jotain käsittämättömän helppoa ja kivaa.
Deus Noster Protector on edelliseen albumiin verrattuna valoisampi ja elämäniloisempi levy. Allekirjottaako yhtye tämän väitteen?
Karo: - Kyllä. Jossain arvostelussa juuri sanottiin, että on kahdenlaisia bändejä: on niitä, jotka löytävät oman jutun ja tekevät sitä aina, kuten AC/DC ja Kotiteollisuus. Sitten on toinen ääripää, joilla jokainen levy on aina vastaveto edelliselle. Meillä on selkeästi tätä huomattavissa. Kyllä sen huomaa, kun alkaa uutta levyä tehdä, ettei halua sitä samaa juttua toistaa.
Antti: - Mutta sekään ei ole mikään tietoinen juttu, ja vaikka sen tiedostaisi, niin se vaan tulee automaattisesti. Meilläkin eka levy oli aika kepeä ja popahtava ja Blame The World oli aika synkeä, ja siinä oli paljon hitaita biisejä. Majestic oli puolestaan suoraviivainen ja rockaava, mutta silti synkkä, ja uudesta tuli eteenpäin menevä ja rockaava, mutta siinä on ekan levyn kaltaista poikamaista iloa mukana.
Vaikka musiikillisesti on menty positiivisempaan suuntaan, ovat lyriikat Karon mukaan samalla linjalla edellisen levyn kanssa.
Karo: - Molemmilla kerroilla on sattunut levynteko sellaiseen paikkaan, jossa ovat menneet ihmissuhteet poikki. Ekan levyn aikaan oli kaikki aika hyvin, ja tuli kirjoitettua yleismaallisia asioita siitä, miten maailmaa voisi parantaa. Viime aikoina on tullut kirjoitettua siitä, miten itseään voisi parantaa. Vanhemmiten on huomannut, että lyriikat pohjautuvat aika suppeisiin henkilökohtaisiin aiheisiin, ja se on se mistä mä tykkään kirjoittaa, koska silloin en ainakaan kirjoita asioista joista en tiedä. Herra Ylppö on sanonut jossain, että niin kauan kuin kirjoittaa totta, ei voi mennä pieleen, ja mä oon siitä samaa mieltä.
Antti: - Joskus on ihan karmeaa lukea niitä tekstejä, koska tiedän melkein aina mistä Karo kirjoittaa. Ne on todella henkilökohtaisia ja rehellisiä, ja on tosi hienoa, että joku voi kirjoittaa niin.
Karon ja Antin mukaan levynteko ja keikkailu ovat kaksi täysin erillistä asiaa, eikä tämän takia kappaleiden live-soittoa mietitä studiossa lainkaan. Kappaleet pystytään aina sovittamaan elävää esitystä varten, eikä Manboy tule omien sanojensa mukaan taustanauhoihin turvautumaan jatkossakaan. Samplerin yhtye tosin hankki tukevia keikkoja ajatellen, mutta neljättä jäsentä ei yhtyeessä nähdä.
Karo: - Olihan meillä aikanaan keikalla neljäs jäsen soittamassa, mutta huomattiin ettei se tuntunut tarpeelliselta. Mä luulen, että se olisi ihan kivaa, mutta se olisi todella tärkeää, että kuka se on. Bändin jäseneksi ei kuitenkaan ole kellään asiaa, joten turhaan kyselet!
Komealta kuulostava ja mieleenpainuva albumin nimi paljastuu pienen etsivätyön jälkeen Porin vaakunasta napatuksi. ”Jumala olkoon suojelijamme” ei ole Manboyn tapa julistaa uskonsanomaa, vaan idea levyn nimeen lähti Lapkon Anssin heitosta. Tärkeintä nimessä on nimenomaan se, että se löytyy Porin vaakunasta, eikä haitaksi laskettu sitä, että se näyttää hienolta levynkannessa. Mutta kuinka porilainen yhtye Manboy tällä hetkellä on?
Karo: - No tällä hetkellä hyvin vähän, sillä ollaan kaikki asuttu muualla ainakin 10 vuotta. Mutta tässä voi sanoa, että mies voi lähteä pois Porista, mutta Poria ei saa pois miehestä. Siinä on aina tämä ajatus, että jos olet Satakunnasta, niin olet lähtökohtaisesti nihkeä ja vittumainen. Mutta toi nimi voitiin laittaa juuri siksi, että se tukee sitä mitä me ollaan.
Vaikka Manboylla on Suomessakin kohtuullisen suuri kuulijakunta, on tosiasia se, että yhtyeen edustaman tyylin markkinat ovat ulkomailla monin kerroin suuremmat. Maailmanvalloitushaaveet elävät yhä, mutta paljon on kiinni rahasta. Placebon kanssa tehty kiertue herätti kiinnostusta muun muassa Saksassa, ja siellä yhtye mielellään itsensä näkisikin.
Antti: - Sen on kyllä huomannut niillä kerroilla, kun ollaan käyty, että joku Saksa olisi niin hieno paikka saada jalansijaa. Ulkomailla voitaisiin myydä hetkessä saman verran levyjä mitä Suomessa. Se just siinä kiinnostaisi, että mittakaava on niin paljon suurempi. Nyt vaan yritetään lisensoida uusi levy niin moneen paikkaan kuin mahdollista.
Yhtyeen neljäs albumi ilmestyy neljännen eri levymerkin alla. Samat yhteistyökumppanit ovat kuitenkin pysyneet jo pitkään. Tällä kertaa Manboy suunnitteli julkaisevansa albumin omalla levymerkillään, mutta kun yhtye oli jo soittanut, tuottanut ja äänittänyt levyn, tuli raja vastaan.
Karo: - Hynnisen Kari Suomen Musiikista tuli ihan kulman takaa, ja yhteistyö tuntui heti hyvältä idealta. Ei näihin levy-yhtiöasioihin liity mitään dramaattista, vaan kaikki on mennyt ihan soljuvasti ilman sen kummempaa suunnittelua.
Oman bändin ohella Karo ja Antti seuraavat edelleen musiikkikenttää faniasenteella, vaikka vanhemmiten hieman saattaakin kyynistyä.
Karo: - Eihän tätä musiikkia sen takia tehdä, että se olisi työtä tai pakko, vaan siksi että sitä rakastaa. Ja varmaan aika harva muusikko voi sanoa, ettei kuuntele musiikkia. Se olisi aika outo yhtälö.
Vaikutteet Manboy kokee kuitenkin imeneensä jo nuoruusvuosina. Uudemmilta bändeiltä korviin saattaa tarttua lähinnä tuotannollisia juttuja. Usein toistuvat Placebo-, Muse-, ja Coldplay-vertaukset huvittavat kaksikkoa siksi, ettei kukaan bändin jäsenistä kyseisiä yhtyeitä juurikaan kuuntele.
Antti: - Kuulin nyt aikuisiällä W.A.S.P.in Wild Child –biisin, ja vaikka se on sitä kasariheviä, mä kuulen siinä itse niin paljon Manboyta. Sitä on kuullut joskus 8-vuotiaana, ja jo sieltä tulee selkeästi tietty moodi ja sointurakenteet. Vasta viime vuosina on alkanut hahmottaa sen, mistä sellainen musiikillinen identiteetti on rakentunut.
Kesän keikkakalenteri on Manboyn kohdalla vielä turhan tyhjillään, sillä ainoa varmistunut festarikeikka on RMJ:n indie-iltamassa. Keväällä yhtye kiertää klubeja ympäri Suomen, mutta toiveissa siintää vilkas festivaalikesä. Se, nähdäänkö Manboyta Suomen suvessa, jää nähtäväksi.
Antti: Kyse ei ole siitä, ettemmekö haluaisi festareilla soittaa, vaan siitä otetaanko meitä sinne. Nyt ei auta kuin toivoa parasta!
Haastattelu: Tommi Saarikoski, kuvat: www.myspace.com/manboymusic
