23.03.2009
Turkulaisen Cats On Firen 80-lukuisen lämminhenkisestä kitarapopista on heitetty vertauksia niin The Smithsin kuin Leevi & The Leavingsin suuntaan. Allekirjoitatko itse kyseisiä artisteja omiin vaikuttajiisi, yhtyeen laulaja-kitaristi Mattias Björkas?
- Tämän olemme kyllä tunnustaneet jokaisessa poliisikuulustelussa, tarkistakaa pöytäkirjat. Heidän välissään ei ole niin pitkä matka kun voisi luulla. Kuuden vuoden aikana olen yrittänyt löytää luotettavia todisteita siitä että Gösta on kuunnellut Morrisseyta, tai päinvastoin. Olen täysin vakuuttunut että vielä joskus onnistun.
Cats On Fire perustettiin Vaasassa, myöhään syksyllä vuonna 2001. Mattias oli juuri täyttänyt 18 vuotta ja aloittanut Zoloftin syömisen. - Ehkä siinä oli syy siihen että aloin uskomaan voivani kirjoittaa lauluja, ja laulamaan niitä, koska aikaisemmin se ei ainakaan ollut onnistunut, Mattias pohtii. Cats On Fire oli myös eräänlainen kosto-projekti – vähän aikaisemmin Mattiaksen entiset bänditoverit olivat perustaneet seksikkään rokkiyhtyeen. Sen takia Cats On Fire oli niin ylenmääräisen aseksuaalinen alussa – se oli reaktio tätä yhtyettä vastaan joka säteili nuorta seksuaalisuutta. Hyi!
Yhtye on alusta asti kulkenut samanlaisten sävyjen ja musiikillisten määreiden parissa, eikä Mattias aio luopua musikaalisista ihanteistaan ennen kuin alus makaa meren pohjalla. Seitsemän ja puolen vuoden aikana yhtye on ehtinyt ainakin näkemään useamman ilkeän rokkiklubin sisäpuolen eri puolella maailmaa kun suurin osa Pohjanmaalaisista. Kitaristi Ville Hopposen, basisti Kenneth Höglundin ja rumpali Henry Ojalan täydentämän yhtyeen debyyttilevy The Province Complains julkaistiin alkuvuodesta 2007 saksalaisen Marsh-Marigoldin toimesta. Niinpä ei ole mikään ihme että yhtyeen keikkalistalta löytyy enemmän käytyjä keikkapaikkoja ulkomailla kuin kotimaan rajojen sisällä. Helmikuun lopulla yhtye kiersi viimeksi Espanjaa. Mattiaksen mukaan ulkomaille lähteminen ei ole sen kummallisempaa kuin kotimaankaan keikoille. Jos tarjous on rahallisesti järkevä ja tarpeeksi kiinnostava, bändi lähtee. Joskus nämä vaatimukset tuntuvat olevan helpompia saada täyttymään ulkomailla.
Tänä keväänä yhtyeeltä julkistetaan heleästi svengaava ja melankolisen menevä kakkosalbumi Our Temperance Movement. Levy ei ole mitenkään konkreettisesti erilainen kuin edeltäjänsä, vaan se edustaa jonkinlaista jatkumoa, tai kehitystä ensimmäisestä levystä. - Se on, kuten edeltäjänsä, tietyn turhautumisen määrän hedelmä. Ehkä jopa suuremman määrän kuin viime kerralla, toteaa Mattias.
Mattias kirjoittaa sanat ja musiikin, ja sen jälkeen bändi sovittaa kappaleet yhdessä. Jokainen saa, pientä korvausta vastaan, oman pienen vihellyspillin johon puhaltaa jos peliä tarvitsee välillä pistää poikki. Cats On Fire on alusta asti toiminut armottoman itsenäisesti. Joka on tuonut mukanaan sen että useimmat yritykset yhteistyöhön muiden kanssa ovat päätyneet katkeroitumiseen. Bändi ei ole juuri korvaansa lotkauttanut kulloisellekin trendille vaan vain toivonut että ne olisivat pian ohitettu, että ihmiset voisivat taas ruveta pitämään heistä. Kolmella sanalla kuvattuna Cats On Fire on Mattiaksen mukaan itsepäinen, katkera ja turhamainen. Hiukan kuin kissa, siis?
Haastattelu ja livekuva: Ilkka Valpasvuo, bändikuva: Jessika Rapo/www.netikka.net/catsonfire
