Cantata Sangui - Lauluja verestä kahdella bassolla

Avantgardistinen gootti-/black-/doommetal-yhtye Cantata Sangui on ollut yli kymmenvuotisesta iästään huolimatta melko pienen piirin suosikki. Asiantilaan on kuitenkin tulossa muutos tammikuussa, kun Season of Mist julkaisee yhtyeen debyyttilevyn On Rituals and Correspondence in Constructed Realities. Silmiinpistävintä yhtyeessä on kitaroiden täydellinen puuttuminen: niiden sijaan soittoa kuljettavat kaksi basistia. Löysäilyä tämä ei tarkoita, kuten verkossa jaeltu, släppibasson blackmetalliin naittava turpaanvetoraita We´ll Have It on Us osoittaa. Bassosoolojakin levyllä riittää. – ”Mutta jos bändissä olisi kaksi kitaristia, niitä soolopätkiä olisi paljon enemmän”, huomauttaa Tuomas Tunturituuli, toinen basisteista.

Mutta miten tuntematon helsinkiläisyhtye päätyi ranskalaisyhtiölle, jonka tallissa on varsin koviakin nimiä? - ”Olimme menossa studioon tekemään pari biisiä, kun tajusimme, että kahdessa päivässä pystyisi äänittämään levyllisen rumpuja, ja muun voi tehdä muuallakin”, kertoo laulaja Anna Pienimäki. - ”Päätimme, että tehdään levy omakustanteena. Silloin Season of Mist vastasi kirjeeseen; lafkan pomo oli tykästynyt Aletheian demoversioon. Heille sanottiin, että he joko hyväksyvät tekeillä olevan levyn tai eivät. Sen sisältöä he kuulivat ensimmäisen kerran vasta raakamiksausvaiheessa.”

Luottamusta tuotteeseen heillä selvästi on, sillä albumi on jo nyt päätetty julkaista myös Amerikassa. Esimerkiksi ne kotoisessa vaatekomerossa äänitetyt 78 lauluraitaa, jotka kaikki päätyivät The Seven Liers-in-Waitin lopulliseen miksiin, osa ”dementoituneiden nunnien kuoroksi”, leviävät siis laajalle.

Aivan ilman vetoapua levy ei kuitenkaan syntynyt, sillä tuottajana toimi ruotsalainen Ola Sonmark, jonka Anna tunsi entuudestaan. - ”Hän halusi tehdä biisin meidän kanssamme, koska koki, että tällä bändillä olisi mahdollisuus. Ja se mitä siihen mahdollisuuteen tarvitaan on ammattimaisen tasoinen näytebiisi.” Ja tämä taktiikka puri. Tuomas huomauttaa, että levyä tehdessä ulkopuoliset korvat ovat vaan hyvästä, olkoon muusikot mitä mieltä tahansa. - ”Kyllä se vittu auttaa, että on joku, jolla ei ole tunnesidettä siihen materiaaliin. Olalle sanottiin vaan, että kitarasta ei neuvotella.”

Esimerkiksi Aletheiassa Sonmark alensi alkuperäisen kertosäkeen johdannoksi massiiviseen nostatukseen, niin että lopputulos onkin jo stadionkoon viihdettä. - ”Tuottaja hahmottaa, mikä on biisille leimallista, miten biisin olennainen kaivetaan esiin”, Anna kuvaa. - ”Broken Starsiin lisättiin tuotantovaiheessa kampiliira, jota soitti Olan kaveri Bruno - hänellä on laaja kontaktipiiri tyyppejä, jotka ovat halukkaita soittamaan ihmeellisiä asioita.” Tuottajan ammattiosaamista sekin.

Kitaraton yhtye Cantata on ollut alusta lähtien, sillä sen perustivat basistit Mika A. A. Hyytinen ja Topi Aarnio. Läsnäolijat huvittuvat, kun kaivan esiin yhtyeen ensidemon vuodelta 1998: sillä ei soita kukaan sen nykyisistä jäsenistä. Toinen biiseistä, For the Forgotten One, on kyllä albumilla, mutta Sonmark halusi tehdä kolkosta, raskaasta biisistä neworleansilaista hautajaismusiikkia. - ” Ja väliosa on nyt kahden basson soolo säestettynä torvisektiolla ja saksofonilla”, summaa Tuomas. Annan tultua mukaan hän ja Mika (joka myös lauloi) muodostivat bändin ydinkaksikon. Tuomas kävi koelaulamassa, mutta värvättiin kuitenkin bassoon Aarnion tilalle, ja jo kuopatusta Scarlet Whoresta löydettiin uusi rumpali Black Bolton. Jatkuvien kosketinsoittajan vaihdosten vuoksi yhtye keikkaili harvakseltaan, mutta levytti kuitenkin vielä kaksi demoa, kunnes 2006 tälle paikalle vakiintui Hanna Sirola. Tällä kokoonpanolla he levyttivät debyyttialbuminsa - minkä jälkeen Hyytinen ilmoitti jättävänsä yhtyeen perhesyistä. - ”Levy-yhtiössä sanoivat vaan että jaa”, toteaa Tuomas.

Tilanne on kieltämättä erikoinen, jos kohta ei ainutlaatuinen. Miltä yhtyeen tulevaisuus näyttää ilman tätä keskushahmoa - ja viimeistä perustajajäsentä? - ”Vaikka jotkut vanhat biisit saattoivat olla kokonaan Hyytisen tai jonkun muun käsialaa, on sovitustyöllä Cantatassa valtaisa rooli. Biisit koostetaan eri ihmisten tuomista riffeistä. Raakileista tulee helmiä, koska kaiken voi tuoda treeneihin”, kertoo Anna. Tuomas kuvaa: - ” Soitin Broken Starsin idean Mikalle, ja se oli kuin puulla päähän lyöty, että ei tää homma voi mennä näin, siitä puuttuu kierros, se on vajaa! Ja jäähän se kesken, mutta mä en ollut huomannut koko asiaa.” Hän huomauttaa myös, että oikeastaan seuraavan levyn biisit ovat jo kasassa. Korvaavia soittajia haluttiin kuitenkin kaksi, materiaalin haastavuuden vuoksi, ja molemmat löytyivät tuttavapiiristä: laulajaksi saatiin Kari Husa, ja basistiksi Juha Vilhunen, joka osasi jo koesoitossa ”käytännössä koko materiaalin”.

Oletan sanoitusten olevan vaikea aihe, koska ne on kaikki merkitty poistuneen Hyytisen nimiin. Kolme läsnäolijaa vakuuttavat kuitenkin, että myös tekstit on ”sovitettu” Hyytisen tuomista paloista, ja he seisovat niiden takana. Mainitsen nähneeni niissä hallitsevana teemana lovecraftilaisen ”atavismin”, jonka läpi muinaisen Lähi-idän tekstilöytöjä on tulkittu ja yhdistetty moderniin tieteeseen. Anna huomauttaa, että The Seven Liers-in-Waitista puolet on suoraan Simonin Necronomiconista, ja Juha intoutuu kuvaamaan, kuinka tämä johtaa sumerilaisiin teksteihin, joita Simonkin oli kääntänyt. - ”Siitä päästään myös Lovecraftiin, ja tiedehapatukseen, sillä hänestä liika tieteeseen uskominen johtaa nihilismiin, mikä on Sidecastissä esillä.”

Toisena teemana on länsimaisen esoterian historia, mistä käy esimerkiksi Hieronymous Boschin Maallisten ilojen puutarhasta innoituksensa ottava Fruitarians. - ”Se käsittelee nautinnon hetkeä alkemistisen kuvaston läpi. Mansikat käsitettiin syntisiksi marjoiksi, koska ne rinnastuvat yhdyntään: maistuvat makealle, mutta mitään ei jää jäljelle.” Mukana on myös gnostilainen ajatus pahasta luojajumalasta. - ”Biisi kertoo siitä hetkestä, kun Eevan järki alkaa herätä. Paratiisin lammessa onkin hirviöitä. Tässä liikutaan yhden maalauksen herättämien kysymysten äärellä”, kuvaavat Juha ja Tuomas.

Keskustelemme vielä siitä, mihin Cantata Sangui sijoittaa itsensä musiikkikentässä. Olen verrannut yhtyeen moniulotteista soundia Arcturukseen, mikä on herättänyt tyytyväistä myhäilyä, mutta ei varauksetonta hyväksyntää. Juha mutisee jotain vanhasta Samaelista, mutta hänet vaiennetaan. Anna ottaa avuksi musiikillisen maailmankuvan käsitteen. - ”Usein kuulee sanottavan, että Cantatassa on jotain blackmetallia. Jos on tottunut kuuntelemaan blackia, kuulee ne elementit, ja jos on progeen tottunut, kuulee ne jazz-bassot.” Ehdotan monipolvista Broken Starsia bändin luonnetta edustavaksi biisiksi, mutta heidän mielestään sitäkään ei voi folkahtavien riffien johdosta nostaa esimerkiksi promobiisiksi, koska tällä hetkellä folkmetalli on ilmiö – ja Cantata ei ole lähtökohtaisesti folkmetallibändi. - ”Voin allekirjoittaa, että tämä on metallimusaa, ja jos mä en tee sitä, mä voin pahoin”, myöntää Tuomas. - ”Jos meillä on kohderyhmä, se on ajatteleva yksilö. Tämä levy ei ole tilantäyttäjää, hiljaisuudentappajaa.”

Teksti ja livekuvat: Mikko Heimola, ryhmäkuva: Jarmo Katila / Moshpit Visuals