Hi-Lo & In Between - Portti menneeseen

Hiljan julkaistulla debyyttilevyllään White Whale tamperelainen mollivoittoista americanafolkia soittava Hi-Lo & In Between ihastutti kiirettömällä ajattomuudellaan. Kaihon, rauhallisen ja kiireettömän akustisuuden yhdessä harmonisuuden sekä tunnelman avaruuden kanssa muodostama yhdistelmä on mielikuvatasolla harvinaisen kaukana esimerkiksi suomalaisesta folk-musiikista, totesin levyarviossani. Desibelin kanssa alas istuivat yhtyeen perustajat, laulaja-kitaristi Juha Timonen ja viulisti Jussi Suonikko. Miten itse asiassa päädyitte tällaisen musiikin lajityypin äärelle?

Juha: - Mä luulen että se on aika paljon sitä että on kuunnellu paljon sen tyyppistä musiikkia. Tavallaan sen myötä on luontevaa…Siinä vaiheessa kun me ruvettiin suunnittelemaan bändiä ja soittelemaan jotain niin ne oli just sen tyyppisiä cover-biisejä. Jotain traditionaaleja, irkkutradeja, Neil Youngia ja Dylania.

Jussi: - Kyllä mun mielestä niistä biiseistä kuulee sen perinnetietoisuuden, sen missä se pohja on.

Olisiko noissa mainitsemissani laatusanoissa joitain sellaisia, joita ette itse allekirjoita? Pitäisikö niiden joukkoon ehdottomasti lisätä jotain?

Jussi: - En mä ainakaan jäänyt kaipaamaan oikeen mitään…

Juha: - Onhan tuo mollivoittoinen americanafolk ihan hyvä tiivistys. Onhan siellä sitä mollia…

Ainakin enemmän kuin duuria… Musiikin analysoiminen on aina samanlaista. Kun sitä itse tekee, niin sen oman jutun analysoiminen on hiukan sellaista ”No onhan tää joo sellasta…”

Juha: - Ei sitä sillä tavalla järkeistä. Sitä vaan tekee ja soittaa.

Hi-Lo & In Between syntyi laulaja-kitaristi Timosen ja viulisti Suonikon duona vuoden 2007 alussa. Tammi-helmikuun paikkeilla oli jonkinlainen virallinen perustaminen vaikka homma oli jo aiemmin ollut vireillä. Levynteon yhteydessä kesän taitteessa studioon kutsuttiin tutut kaverit ja taitavat muusikot Sami Sippola (Wurlitzer), Ville Rauhala (kontrabasso) ja Juppo Paavola (rummut), jotka liittyivät äänitysten jälkeen myös yhtyeen keikkavahvuuteen. Samin kanssa yhtye toimi hetken triona, kiertäessään Suomessa irlantilaisen, klassista akustista folkrockia soittavan Colm Lynchin kanssa.

Nykyään yhtye on siis viisikko, jonka soundi-politiikasta kertovat paljon jo välineet. Mainittujen ohella levyllä kuulee mm. saksofonia, lap steeliä, mandoliinia ja melodikaa. Levy oli pitkälti valmis jo Colm Lynchin keikkojen aikaan, joten ohjelmisto ei siinä suhteessa ole pohjimmiltaan hirveästi muuttunut. Live-muodossa biisit saavat Hi-Lolla kuitenkin elää, joten voi olla että 20 vuoden päästä kuultavalla kokoelmalla ne samat biisit ovat muuttuneet lähes täysin.

Näin Hi-Lo & In Betweenin keikan Tampereen Doriksessa, tuossa perinteikkäässä hämärässä yökerhossa, jossa järjestettäviä keikkoja on leimannut akustisuus. Hi-Lo ei kuitenkaan riisunut Dorista varten sähköjään narikkaan, vaan yhtyeen setti on yhtälailla akustisvoittoista myös muilla keikoilla. Folk-balladit, kantrin avaruus ja akustinen tilankäyttö ja rauhan tunne leimasivat soittoa sen verran tyylikkäästi, että Hi-Lo sai Dorkassa varmasti monta uutta ystävää.

Kuinka tasavertaisesti te luotte musiikkia? Onko esimerkiksi alkuperäinen kaksikko enemmän peruskiveä valitsemassa kuin muut?

Jussi: - Biisit tulevat kyllä Juhalta, aihiot… Eli peruskivi. Sovituksissa muut ovat mukana aika tasavertaisesti.

Juha: - Nyt esimerkiksi on uusia biisejä, joita ollaan Jussin kanssa soiteltu ensin ja sitten viedään treenikselle ja aletaan kattella mitä niistä syntyy.

Millaisia maisemia teillä itsellänne on leijaillut silmien edessä ja takana, kun olette alkaneet rakentamaan levyänne? Jussin mukaan sellainen jonkinnäköinen rauha, rauhallinen olotila. Kaikki on hyvin. Se on semmoinen luonnollinen asia, jota ei tarvitse hakea. Ei Juha luonteeltaankaan ole tähän mennessä hirveästi hötkyillyt, joten pohjimmiltaan se rauhan tunne tulee varmaan sieltä.

Jos diggaa Hi-Lon soundia, millaisia muita orkestereita kannattaisi tsekata? Nimiä ei kaksikolta kovin helpolla saa nyhdettyä tiskiin, ennemminkin herrat pohtivat bändinsä soundia yleisesti ottaen eräänlaisena porttina menneesseen. Hyvää musiikkia on paljon, eikä tiettyjä yksittäisiä nouse ylitse muiden. Tottakai esimerkiksi amerikan pohjoisemmalta mantereelta löytyy varmasti monta sukulaissielua Hi-Lo:lle. Irlannista tulee paljon hienoja singer-songwritereita. Suomessa vastaavaa kuulee joka tapauksessa aika vähän.

Jos ei olisi ikinä syntynyt bändiä, olisiko Juha alkanut julkaista ja esittää biisejään laulaja-lauluntekijä-pohjalta. Todennäköisesti ei, mies pohtii olisiko niitä silloin tullut edes tarvetta tehdä? Biisit kuitenkin alkoivat syntyä kun alettiin porukalla soittamaan. Molemmille herroille soittaminen onkin nimenomaan sosiaalinen juttu, eikä sellaista yksinäistä puurtamista. Bändijuttu.

Millaisiin tarpeisiin Hi-Lo & In Betweenin musiikki vastaa? Jo mainitun rauhan tunteen ohella siinä on allekirjoittaneen toimittajan ja musiikinrakastajan mielestä ainakin sellainen pysäyttävä juttu, sitä pysähtyy kuuntelemaan. Toisaalta siihen voi uppoutua ihan yhtä lailla intensiivisesti kuuntelemalla että taustanauhana jollekin aivan muulle tekemiselle. White Whale on niitä levyjä, jotka on kiva laittaa uudelleen soimaan. Sieltä löytää pikkuhiljaa uusia juttuja.

Levyä pyöriteltiin alun perin muuallakin kuin sen julkaisseen Rocket Recordsin tassuissa. GAEA Recordsin kanssa suunniteltu levynjulkaisu kariutui erimielisyyksiin levyn sisällöstä. Näkemyserojen takia sopimus purettiin ja Jussin duuniyhteyksien kautta julkaisijaksi löytyi Rocket. Levy oli joka tapauksessa valmis, mutta siitä olisiko se julkaistu omakustanteena, jos ei muuta tietä olisi löytynyt, sitä herrat eivät ole hirveästi spekuloineet. Hi-Lo & In Between on juuri julkaissut debyyttinsä, mutta seuraavankin levyn sävellykset ovat jo melko valmiina. Syksyn kuluessa yhtye suunnittelee aloittavansa seuraajan äänittämisen.

Olen tulossa Hi-Lon keikalle. Jotta olisin parhaalla mahdollisella tavalla latautunut keikkaa varten, miten minun kannattaisi käyttää samainen päivä ennen keikkaa? Ainakin käydä rannassa, saunomassa ja luonnon äärellä, tiivistää Jussi. Rauhan tunne ja kiireetön avaruus.

Teksti: Ilkka Valpasvuo, kuvat: www.myspace.com/hiloandinbetween