22.09.2008
Proge ja varsinkin 90-luvusta eteenpäin itänyt neoproge ovat mestarillisien ja virtuoosimaisten muusikoiden oma temmellyskenttä. Mainetta ja kunniaa fanien ja muusikoiden kesken saavuttaneet muusikot muodostavat pienen perheen, jonka sisällä on yleistä koostaa omia superprojektejaan. Neal Morse on myös kunnostautunut tällaisten yhtyeiden parissa (mm. Transatlantic), mutta enemmän hänet tunnetaan Spocks Beardista ja soolotuotannosta.
Sola Scriptura and Beyond on hänen soolotuotannosta ja Spocks Beard materiaalista koostettua livedvd. Kappaleissa tunnelmat vaihtelevat sopivasti rankasta mätkeestä suvantopoppiin ja soittokin on huippuluokkaa. Valitettavasti keikan kaksi yli puolituntista sikermää venyttävät jo kärsivällisyyden rajoja ja kun keikka venyy lähemmäksi kolmea tuntia ei ainakaan tavallinen pulliainen jaksa löhötä sohvalla.
Mukanaan Morsella on hyvin yhteen soittava bändi, josta löytyy muun muassa valkoiselta Buddhalta näyttävä rumpali, funkgroovea vetävä basisti ja otelautaa naputteleva kitaristi. Taustayhtyeen tarinassa on ehkä mielenkiintoisinta että bändi koottiin kokonaan hollantilaisista eivät he nähneet toisiaan kuin muutaman päivän ennen h-hetkeä. Morsen taustalla soittaa siis arvatenkin oman instrumenttinsa etu- ja takaperin tuntevia huippuja, jotka kyllä osaavat lukea nuoteista ja soittaa oikein.
Kun kyseessä ei siis ole virtuoosien jamiprojekti tai sitten toisensa tunteva yhtye, kaatuu kokonaisuus yksitoikkoiseen. Proge on kuitenkin sen verran haastavaa ja ”vaikeaa” musiikkia, että sitä usein päätyvät soittamaan alansa akateemikot eivätkä maailmanluokan showmiehet. Morsenkin nilkkaan napsahtaa juuri tämä.
Miehen laulu on kelpoa ja erittäin passelia – taustalaulajaksi. Lisäksi yleisön haltuunotto ja lavakarisma ovat äänimiksaajan tasolla. Miehen kosketinsoitin- ja kitarataidoista ei edes tarvitse kiistellä, sillä saralla ei ole epäilystäkään miehen kyvyistä, mutta johtohahmoksi mies on hieman suppea, joten kolme tuntia tuntuvat paljon pidemmiltä.
Lisämateriaalina levyllä on ”behind the scenes” kiertueesta. Jälki on suoraan sanottuna amatöörimäistä. Morse selittää pitkään ja yksitoikkoisesti kameralla asiat jotka jo lukevat DVD:n kansilehdessä. Materiaali ja sen koostaminenkaan eivät ole huipputasoa. Onneksi kuitenkin lämmittelykeikan kitarabattle, jossa Elisa ja Paul ottavat toisistaan mittaa oikein olan takaa pelastaa homman ettei joka asiasta olisi jäänyt paha maku suuhun.
Teksti: Otto Kylmälä
