27.08.2008
Edellisen bändinsä Rose Avenuen kanssa aina Euroviisukarsintaan asti ehtinyt Jann Wilde tekee paluun parrasvaloihin, tällä kertaa Jann Wilde & The Neon Comets -nimisen viisihenkisen bändin kanssa. Vanhasta kaartista mukana on Wilden itsensä ohella rumpali Tender Rexx, muuten miehistö on uusi. Yhtyeen ”debyytti” eli tavallaan Jann Wilden kakkoslevy Neon City Rockers näkee päivänvalon 27. elokuuta. Millaisesta levystä nyt puhutaan, herra Jann Wilde?
- Ainakin se on erilainen kuin edellinen levy, Rose Avenuen kanssa julkaistu Tokio Okei. Se on monipuolisempi ja nopeasta aikataulusta ja minimaalisesta budjetista huolimatta paremmin tehty. Se tehtiin 70-luvun hengessä – kun tehdään levy, se äänitetään eikä ruuvata ja ruuvata. Ehkä siinä siksi kuulu sellainen tuoreus ja raikkaus. Biiseistä löytyy kaikenlaisia musiikillisia viittauksia, samoin lyriikat kannattaa lukea huolella. Niihin on panostettu nyt enemmän.
Neon City Rockers yhdistelee monia asioita. On poppia, rokkia, glamia, Bowieta, Hanoi Rocksia… Danceroom Bop kuulostaa samaan aikaan Elvikseltä ja Sex Pistolsilta…Levyn punainen lanka löytyy Wilden mukaan siitä ettei sitä varsinaisesti ole. Kantavana rankana on popmusiikin historiasta ammentaminen, 60-luvun popin lauluharmonioista ja Phil Spectorista 70-luvun alun glamiin Bowien ja T-Rexin henkeen ja sieltä pienen 50-luvun rock-hyppäyksen kautta 70-luvun lopun new waveen. Kasari-mielikuvat tulevat ehkä enemmän siitä että 80-lukua pidetään syystä tai toisesta glamin vuosikymmenenä. Ja onhan Neon Cometsissa toki Wildenkin mielestä aika paljon myös sitä Hanoi Rocksia.
Neon Cometsissa on ehkä hiukan yllättäen vain yksi mies kitaran varressa. Robin Savage on Wilden mukaan sen verran kova kepittäjä, että kitaristinakin tunnettu Kaide Palmer hoitelee tässä kokoonpanossa vain koskettimia ja taustalaulua ja Wilde itsekin on ”vapautunut” kitarasta, mikä hänen kohdallaan tarkoittaa enemmän mahdollisuuksia pistää show-jalkaa liikkumaan lavalla. Basisti Dean Martinin saattaisi myös löytää melkein minkä tahansa instrumentin äärestä. Basistinakin hän tuo soundiin ”ihan oikeaa bassoilua” – basso groovaa. Martini on ollut myös sovitustyössä korvaamaton.
Rose Avenue meni puihin ihan niillä tuikiperinteisillä ”henkilökemiallisilla ja musiikillisilla ristiriidoilla”. Sellaista bändiä ei ole vain järkeä pitää kasassa joka ei vedä samaa linjaa. Neon Comets toteuttaa sekä sitä linjaa mihin Wilde itse halusi musiikkiaan viedä että myös kaikkien muiden bändin jäsenten tuomia loistavia näkemyksiä. Yhteinen linja syntyi moninaisten näkemysten summana – bändi voisi olla ihan yhtä hyvin vain pelkkä The Neon Comets ilman etuliitettä. Nimi juontaa Bill Haley & His Cometsiin, jonka komeetat sädehtivät Wilden bändin yhteydessä neon-valoissa. Jos bändin nimen pitää olla pitkä, olkoon sitten iskelmähenkinen.
Jann Wilde luo biiseihin pohjat, ränkyttää perusmelodian ja sanoittaa alustavasti. Treenikämpällä jätkät sitten käyvät raakileen kimppuun kulmahampaat välkkyen. Yleensä Dean Martini on siellä ensimmäisenä että: ”voisko tähän soittaa jotain tällaista?”. Wilde on kumminkin loppuviimeksi se joka nostaa sormen pystyyn ja kapellimestaroi luomisseremoniaa. Tender luo pitkälti omat fillinsä ja tuo biiseihin uusia kulkuja. Wilde on springsteen, muttei halua olla mikään diktaattori. Yhteistyö on avain.
Rose Avenuen kanssa käytiin Euroviisukarsinnoissa asti. Neonkomeetat ovat myös valmiita lähtemään mihin vaan, koska yleisö on yleisöä. Ei ole olemassa mitään turhia rajoituksia siinä kelle soitetaan. Näkyvyys on se mikä on tärkeää, ja jos joku päättää ettei pysty enää bändiä kuuntelemaan kun ”ne ovat olleet siellä ja siellä” niin sitten ei pidä kuunnella. Onneksi moista puristi-porukkaa on Suomessa ehkä noin viitisenkymmentä, jos sitäkään. Mainstream on mainstream, sinne pyritään. Neon Cometsin kohdalla ei voida puhua ainakaan mistään riippumattomuuden menettämisestä, koska bändi tekee kaiken itse tuotannosta nettisivuihin. Ja mm. Negativen taustalla oleva Hype on oikeasti pieni indie-lafka, vaikka sillä ehkä onkin korkea profiili. Puheet jostain levy-yhtiön tuotteesta voi siis samantein heittää romukoppaan.
Edellisen tekemäni Wilde-haastattelun aikana mies kuvasi Rose Avenueta Kinder-munaksi vaaleanpunaisella unisex-lelulla. Suhteessa tähän, mikä Neon Comets silloin on?
- Tavallaan tuo elementti on pysynyt samana. Mutta siihen voisi tulla niitä kuorrutuksia enemmän päälle. Ehkä siinä olisi ripaus sellaista viileää tyylikkyyttä, vaikka sellainen hattu vinossa päällä? Ja imuke-savuketta poltellaan monokkeli silmällä?
Syksyllä yhtye valloittaa Suomen lavat. Ulkomaille ei näillä näkymin lähdetä ainakaan vielä tänä vuonna. Medianäkyvyyttä haetaan ja silkkaa promootiota tehdään. Wilden mielestä live-show on Neonkomeetoilla toimivampi kuin mitä se oli Rose Avenuella. Wilde itse ei ole kahlittu kitaraan, vaan voi keskittyä enemmän ottamaan yleisöä ja vetkuttelemaan ja ketkuttelemaan. Bändi soittaa tosi tiukasti, livenä ollaan selkeästi enemmän rock. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa. Aggressiivisuutta ja särmää ja sellaista punkrock-henkeä nousee, kun lavalle noustaan. Seuraavaksi levyksi Wilde alkaakin pohtimaan live-levyä?
Levyltä jäi pois vähintään saman verran materiaalia kuin mitä siinä on ja niiden pohjalta on hyvä alkaa rakentamaan jatkoa. Mahdollisista uusista suunnista kysyessäni Wilde toteaa, että viime aikoina kitaraan tarttuessaan ja suunsa avatessaan hän on kuulostanut joko ihan Nirvanalta tai Oasikselta - jälkimmäinen johtuen pitkälti Oasiksen tulevasta levystä. Wilde tunnustautuu kovaksi alkuaikojen Oasiksen faniksi ja muiden puuhiensa ohella laulaa myös Oasis-coverbändissä nimeltä Rosis nimellä Liian Hällänkellari. Ehkä hiukan raaempi saattaa olla siis ilme myös seuraavalla Neon Cometsilla? Neonvalo vaihtuu punaiseen baarivaloon?
Teksti: Ilkka Valpasvuo, kuvat: Mauri Pennanen / www.jannwilde.com
