04.10.2007
Dynamo/Turku
Turun kiireinen keikkaviikko ei suo rauhaa. Suomen laulaja-lauluntekijäkentän parhaimmistosta nauttiminen ei kuitenkaan jättänyt vaihtoehtoa, etenkään kun kumpikin esiintyjä on vasta julkaissut erinomaisen pitkäsoiton. Onneksi yllättävän moni muukin oli päätynyt samaan johtopäätökseen, sillä elävän musiikin alkaessa paikalla oli jo arki-iltaan nähden todella runsas kuulijakunta.
Ensimmäisenä areenalla nousi The Latebirdsistä tuttu Markus Nordenstreng. Miehen uutukainen – Songs From Red Hill – kolahti niin kovaa, että odotukset olivat etukäteen epäoikeudenmukaisen korkealla. Levyä ja tällä kertaa kuultua keikkaa ei kuitenkaan voida läheskään kaikilta osin mitata samoilla laitteilla, kun levyn laajan kokoonpanon tilalta lavalla nähtiin nyt Nordenstreng yksin – vuoroin pianon takana tai kitaran ja huuliharpun varressa.
Kuultu materiaali seuraili kuitenkin pitkälti levyn kappaleita, jotka muuntuivatkin luontevasti myös edellä kuvatun kaltaiseen, niukempaan äänimaailmaan. Vanhaan jenkkihenkeen nojaava, bluesista ja gospelista ammentava pop taipuu moneen. Kun valtaosa levyn kappaleista on sitä paitsi selkeästi piano- tai kitaravetoisia, ei perustavalaatuisia ongelmia sen puolesta ollut.
Tulkinta toimi ja kappaleet ovat erinomaisia, voiko enempää toivoa? Ehkei, mutta ainakin itseäni jäi kuitenkin häiritsemään tietynlainen helpolla meneminen. Kappaleita ei oltu juurikaan uudelleensovitettu rakenteen kannalta, vaikka kaikki mittavan soitinarsenaalin nyanssit ja kasvatukset puuttuivat. Niinpä monet kappaleet tuntuivat hieman yksitoikkoisilta ja setti tarpeettoman pitkältä. Parhaimmillaan livetilannekin toki tavoitti levyn raukean irtonaisuuden, ja esimerkiksi levyn päättävä Safe Travels oli kaikessa herkkyydessään upeaa kuultavaa. Olisi kuitenkin todella kiinnostavaa kuulla, miten Reinventing The Wheelin kaltaiset kultakimpaleet irtoaisivat livenä isomman kokoonpanon kanssa esitettyinä.
Illan pääesiintyjänä voidaan kaiketi pitää John McGregoria. Miehen toinen pitkäsoitto Maa Ei Oo Pimee esittelee edelleen hyvin hauraana soivan, mutta silti toiveikkaan folkpopparin. McGregorin soundissa on jotain todella omaperäistä, enkelimäinen sointi ja äärimmäisen tarkkaan mietityt sovitukset saavat kaikesta maanläheisyydestä huolimatta aikaan eräänlaisen etäisyyden tunteen. Nick Drakelta tuttuun tunnelmaan on sitä paitsi onnistuttu tuomaan hyvin selkeä ja tunnistettava omintakeisuus. Tällä kertaa lavalla olivat herran kanssa paljon yhteistyötä tehnyt Mikael Hakkarainen (banjo, sähkökitara ja taustalaulu) sekä aiemmin kuultu Markus Nordenstreng (piano).
Myös tämä kuultu setti koostui ennen kaikkea uusista kappaleista, ja olikin mielenkiintoista kuulla näiden toimivuus livetilanteessa. Ja pentele sentään, kyllähän ne toimivat! Kuultu esitys osoitti sellaista suvereeniutta, mikä ei voi jättää kylmäksi. Edelliseen esiintyjään verrattuna yksi keskeisimmistä piirteistä oli selkeä ero siinä, minkälaiseen kulttuuriin kappaleet ja niiden toteutus nojaa. Kun Nordenstreng toisti ja kertasi, pysyi McGregor kompaktina ja biisit kuulostivat itsensä pituisilta. Toisaalta, sen ainoan kerran kun mies Paimen-kappaleessa käytti yksinkertaista toistoa tehokeinona, se alkoi heti hieman puuduttaa.
McGregorin eri levyjen materiaalia vertailtaessa oli sitä paitsi hauskaa kuulla myös uudistumista, esimerkiksi nimibiisin hypnoottinen groove oli selkeästi jotain uutta, samoin kuin Antauduin-kappaleen countrymainen rullaavuus. Oli mukavaa kuulla myös edellisen Joki-levyn parhaimmiston kuuluva Seikkailemaan. Parasta kuitenkin oli, että keikan intensiteetti pysyi todella hyvin kasassa, eikä se ehtinyt oikeastaan missään kohtaa tuntua pitkästyttävältä. Onnistunut kokonaisuus John McGregorilta jälleen kerran.
Teksti ja kuvat: Ilmari Ivaska
