Penniless - harkittua rytyyttämistä

Nakkilan ylpeys Penniless julkaisi muutaman vuoden melkoisen hiljaiselon jälkeen ikään kuin puskan takaa ehkä uransa parhaimman tai ainakin sinne kärkikastiin nousevan levyn The Attraction. Millä mielellä olette rakentaneet bändinne seitsemättä albumia, laulaja-kitaristi Ossi Alisaari?

- Me ajateltiin että tehdään sellainen jonka voi soittaa livenäkin. Sellainen aika pelkistetty meininki, jossa jokainen soittaa vain yhden kitaran per biisi. Ja saatiin pidettyä homma siinä kolmessa kitarassa. Pyrittiin sellaiseen luonnolliseen, aika punk-henkiseen meininkiin. Aika hyvin onnistuttiin. Tuli sellaista ruttusta soittoa. Tavallaan levy tuli kyllä vähän puskan takaa, koska levyn tekemisessä kesti pitkään. Me tehtiin sitä pätkittäin melkein pari vuotta. Edellinen levy meni jotenkin vähän ohi. On ollut huonoa tuuriakin.

- Levy oli tavallaan aika helposti tehty. Biiseissä ei ollut ongelmia. Vikassa sessiossa äänitettiin vielä itse kitaroita ja lauluja. Toki, koska ei olla mitään studioguruja, tuli aina joitain pieniä teknisiä vaikeuksia.

- Levy on rennosti tiukka. Pyrin siihen, että tehdään mahdollisimman paljon erilaisia biisejä. Jokainen biisi on hyvä ja omalla paikallaan. Kokonaisuus on aika punk, vaikka löytyy muutama täysin poppikin pala. Iloista meininkiä ilman turhia kommervenkkejä. Tottakai melodiaakin pitää löytyä, sellaista jollain tavalla harkittua rytyyttämistä. Tarvii olla joku johtolanka jota seurata. Pitää olla sekä sisältöä että hikistä meininkiä. Biisejä tein sillä mielellä, että miten ne bändille sopii. Tietää jo tässä vaiheessa ihan tarkkaan miten kukakin soittaa.

Levy näki valon helmikuun lopulla. Palaute on ollut pääsääntöisesti kehuvaa. On sanottu levyn oolevan hiukan erilaista, ei niin perinteistä Penniless-rallia. Seuraavaa singlebiisiä kysellessä mielipiteet vaihtelee, mikä tarkoittaa sitä että levyllä on paljon hyviä biisejä. Arvostelut ovat olleet hyviä, mitä nyt Ruotsissa muutamia aika tiiviitä neljän lauseen teilaavia sutkautuksia. Liekö naapurikateutta? Ihme vähättelymeininkiä, The (International) Noise Conspiracy tekee muka paremmin. On naapurista tullut toki kehujakin.

Mitenkään radikaaleja muutoksia aiempiin toimintakaavoihin ei ole kehitetty, äänitystyötä on tehty enemmän itse treenikämpällä. Bändin keskuudessa levy nousee aika korkealle, mutta tässä vaiheessa levyn todellista arvoa tai asemaa on vielä hiukan liian aikaista miettiä.

Pennilessin musiikissa on alkuajoista asti ollut kyse voimasoitetusta rockista ja powerpopista. Aikoinaan Penniless People Of Bulgaria -nimellä aloittaneen bändin soundi ei Ossin mielestä hirveästi muuttunut nimen lyhetessä nykyiseen muotoon. Toki yksi lisäkitara toi etenkin livesoittoon lisää vallia. The Attractionin soundi ei – huolimatta jo pitkään vallalla olleesta kaavasta – kuulosta missään nimessä muulta kuin ajassaan liikkuvalta ja modernilta, tuoden mieleen monia tämän hetken isoja nimiä, joiden hittejä pyörähdellään indie-diskoissa. Onko soundinne mielestäsi ajan hermolla vai puhutaanko ennemmin ajattomasta soundista?

- Enemmän ajaton soundi. 70-80-luvun punk ja uusi aalto tuo edelleen vaikutteet. Aika on ehkä saapunut Pennilessin luo. Annettiin miksaajille aika vapaat kädet. Etenkin rumpusoundit on onnistuneet, ne ovat mukavan elävät ja säröiset. Kitaroissa on tällä kertaa hiukan vähemmän säröä kuin ennen, minkä ansiosta duurit ja mollit erottuu. Ei enää ihan nupit kaakkoon -meininkiä.

Musiikillisista sukulaissieluista tai esikuvista Ossi mainitsee hetken miettimisen jälkeen Sonic Youthiä ja Pixiesiä. Niiden jalanjäljillä ainakin yritetään olla. Kimmo (Kurittu, basso) oli todennut Sonicin uudesta levystä, että "täähän kuulostaa ihan Pennilessiltä".

Ossi on yksi kolmesta bändissä soittavasta Alisaaren veljeksestä. Ossi ei kuitenkaan koe, että meininki mitenkään eroaisi, vaikka sukusidettä ei olisikaan. Heidän välisensä langaton systeemi pätkii välillä, ei siinä ole mitään maagista. Neljäskin veljes löytyisi vielä, mutta tämä basisti ei ole vain jostain syystä ikinä tullut bändiin. Ossin mukaan joskus voisi olla hauska soittaa Alisaari Brothers-keikka.

Ossi on mukana olevista veljeksistä nuorin ja liittynyt viimeisimpänä kokoonpanoon. Silti juuri hän on uudella levyllä eniten vastuussa biisinkirjoittamisesta. Roolin kasvu on kuulemma tapahtunut aika luonnollisesti. Kun mennään treeneihin ja katsellaan onko kellään biisejä, niin Ossilla on ollut. Nykyään hän kertoo homman menevän siten, että hän tekee demoja kotona, vie treeneihin ja sitten nauhoitellaan. Tulee muiltakin toki hyviä biisejä, muttei yhtä paljon.

Penniless on aina tuntunut olevan oikein positiivinen tuttavuus, mutta se todellinen fanitus on jotenkin jäänyt. Menestyksen suhteen bändi on vaikuttanut jotenkin väliinputoajalta. Hyvistä biiseistä, iloisen riehakkaasta meiningistä ja ahkeruudesta huolimatta se valokeila on jotenkin kartellut bändiä. Ossin mukaan kyllä niitä fanejakin löytyy, mutta myöntää että väliinputoajan leima ei ole täysin väärässä:

- Jotenkin me ollaan onnistuttu aina menemään ohi muoti-ilmiöistä. Ollaan mietittykin, että mistä se sivussa olo johtuu? Ehkä kun sitä ojaa jaksaa kaivaa, niin sinne joskus humpsahtaa. Ei me toisaalta varmaan haluttaiskaan enää olla seitsemän päivää viikossa keikoilla, vaikka olishan siitä tottakai kiva saada leipänsä. Levyä yritetään varmasti tunkea joka paikkaan. Me yritettiin kyllä suomalaisiin levy-yhtiöihinkin… Ruotsin levy-yhtiön suomen promootio on aika vähäistä. Täytyis olla myyvempi. Me ei oikein osata kehua itteämme.

Omista levyltä löytyvistä suosikeistaan Ossi mainitsee Messengerin ja Departuresin, joka toimii kuulemma mainiosti livenä. Allekirjoittaneen suosikiksi nouseesta Police Dogsista hän kertoo, että lähti vain tekemään sellaista Supergrass-henkistä kohkausta. Yksi ystävä joka on poliisi, oli mennyt sanoituksista melkoisen hämilleen…

Pennilessin kevään teema on yrittää aktivoitua keikkarintamalla. Bändillä on pitkästä aikaa keikkamyyjä ja ainakin Turussa ja Helsingissä on luvassa Pennilessiä. Klubikeikkoihin tähdätään kevään aikana. Basisti Kimmo liittyi taannoin Maj Karman kokoonpanoon ja on siellä aika työllistetty. Ossin mukaan Penniless treenaa tarvittaessa siten, että joku muu soittaa bassot. Se tuo myös uutta mielenkiintoa touhuun. Kesällä pyritään festivaaleille, Ruotsissa on ainakin yksi luvassa. Seuraava levy pyritään saamaan valmiiksi hiukan nopeammin. Varsinaista teemaa tai ideointia ei ole vielä tehty. Rytinään päin ollaan varmaan taas menossa.

Penniless on tahkonnut jo reilusti toistakymmentä vuotta. Kuinka iso rooli yhtyeellä on nykyään jäsenten elämässä? Ainakin keikkamäärät ovat huomattavasti kutistuneet vuodesta 1996… Ossin mukaan homma menee nykyään väkisinkin niin, ettei ihan joka viikonloppu pysty treenaamaan. Bändi on toki edelleen jäsenille tärkeä henkireikä, josta ei pysty luopumaan. Se tehdään, mitä pystytään.

Teksti ja livekuvat: Ilkka Valpasvuo