Veltto Virtanen: Tahdon!, 1978

Kräk / Zum Teufel

---

PunkRockFilosofi, ex-kansanedustaja Pertti “Veltto” Virtasen ensimmäinen soololevy on vihdoin cd-muodossa, erittäin asianmukaisilla sinkkuharvinaisuus- ja live-bonuskappaleilla ryyditettynä. Kunnianhimoista ja vaihtelevaa, muttei missään nimessä velttoa suomalaisen rockin ja undergroundin historiaa saa koko rahan edestä.

Tämä hulvaton rockin, punkin, progen ja ties minkä ristisiitos pelailee mielestäni juuri niillä täyspimeillä aineksilla, jotka nyttemmin tulevaisuudesta käsin on ärsyttävästi liitetty “Kekkosen ajan Suomen harvoihin kapinoijiin”. Toisin sanoen: älkäätte erehtykö niputtamaan tätä esim. Sleepy Sleepersin kanssa samaan kategoriaan! Filosofinen tajunnanvirtameininki ei missään nimessä ole räpellystä, siitä pitävät huolen HERU -yhtyeen ryhdikkäästi soittavat muusikot Rechardt, Silvennoinen, Kätkä ja Tervaharju. Henk.koht. pidin paitsi erittäin särmikkäistä uskontonäkemyksistä, esim. Harmageddon! ja Jeesuskin oli anarkisti, myös sinkkulohkaisusta Hellsinki, Hellsinki, Hellsinki. Ei tuosta pääkaupunkiaiheinen piisi parane! Myös kaksinaismoralismia puiva, loistava Jumala ja Saatana iski aivan täysillä.

Äänenmurrosta potevan kuuloinen Veltto Virtanen on kuin rinnakkaistodellisuudesta karannut Topi Sorsakoski. Virtasen visiot ovat sitä luokkaa, ettei tätä levyä kannata ostaa sikana säkissä. Kontramaiset, mutta vieläkin laajatajuntaisemmat hämäryydet joko valloittavat kuulijansa heti tai sitten tuskin koskaan, joten suosittelen lämpimästi koekuuntelua. Liikutaan sillä kuuluisalla musiikin harmaalla vyöhykkeellä! Ikuiseksi salaisuudeksi jää, miten paljon suurempi kulttistatus Veltolla olisi, mikäli hänen levyjulkaisunsa olisivat olleet saatavilla cd-muodossa jo 90-luvun alusta saakka. Nyt vasta 2000-luvulla tämän kukkaroystävällisemmän, ei-enää-keräilylevyhintaisen Velton on varmasti hankala tunkeutua kuuntelijan tajuntaan, jota on jo kauan stimuleerattu mm. Peitsamon, Pekka Strengin ja M.A.Nummisen kaltaisilla saman divisioonan taiteilijoiden tuotannolla.

Ongelmalliseen saumaan siis on ilmestynyt tämä levy. Kolmekymppiset tuppaavat muistamaan vain sen baskeripäisen hörhön kansanedustajan, joka puhui ihan hämyjä. Sitä nuorempi ADHD-sukupolvi taas ihmettelee silmät ymmyrkäisinä, että kuka vtn veltto. Tämä uusintajulkaisu ansaitsee ilman muuta ennakkoluulottomat, uudet kuulijansa, ollen tärkeä underground-artefakti ajalta ennen metroseksuaaleja, laulutaidottomia diletanttiaidolsseja. Totuuden nimessä pitää myöntää, ettei Veltonkaan kohdalla mistään äänenmuodostuksesta voida puhua, mutta sen korvaavat silkka uniikkius ja vilpitön sanoma individualismin puolesta: Velton kaltaisia ei ole muita.

Aiemmin Kontran Miedon levyn uusintajulkaissut Zum Teufel Kustannus on jälleen kerran tehnyt kulttuuriteon. Se on toteuttanut projekteja, joista muut ovat yli pari vuosikymmentä hymistelleet, että pitäis ja pitäis julkaista uudelleen. Kustannusyhtiö ei ole toiminut kauaa, mutta sillä on jo nyt cv, josta tulee olla ylpeä. Nimi mieleen!

Janne Kuusinen