Orffit: Viipulavaapula vol. 1

Uhma

Orffit on todellinen konkariorkesteri, jonka matkamittariin napsahti jo täydet kolme vuosikymmentä. Soitto on mm. värikästä kitararockia, venkoilevaa poppia, helisevää folkkia ja vaikka westernistä kantria, jos tarvetta moiselle ilmenee. Orffit niputetaan useimmiten lastenmusiikkia soittavaksi bändiksi, mikä on kuitenkin vasta osa totuutta.

Viipulavaapula vol. 1 kavaltaa tietysti nimellään, että jatkoa on luvassa – nähtävästi jo ensi vuoden puolella. Viipulavaapulan ensimmäinen osa koostuu tusinasta raitoja, joilla tunnelmat ja tilanteet vaihtuvat kuin Broadway-musikaalin lavasteet. Avauksena soiva Viipulavaapula on yhdeksän sekunnin mittainen hilipati-hippa-hetki, jonka perimmäinen tarkoitus lienee äänekkäänä starttitöräyksenä toimiminen. Levy alkaa nyt, olkaapas kaikki kuulolla.

Tuon jälkeen biisijoukko lähtee kirmaamaan eri suuntiin, eivätkä tontin rajat tule ihan heti vastaan. Herra Musen sukat sai jonkun kysymään, josko kuuntelen Eläkeläisten levyä. No ei nyt sentään, tosin humppa-humppa sukkaetsintä on tekstiltään eläkeläismäisen hilpeä ja rakenteeltaan humppailevan toimiva.

Tekstit suosivat nokkeluutta ja hauskuus on olennainen osa Orffit-orkesterin toimintaa, mutta kirjoissani yhtä merkittävä elementti on musiikin kauneus, jota trio löytää moninaista paikoista ja ehkä hiukan yllättävistäkin kohdista. Folkahtavaa tenhoa huokuva Juulia sitoo melodiaansa huilun viehättäviä nuotteja, melankolian hehkuessa akustisuutta korostavasta äänimaisemasta. Toki teksti käsittelee pienen tytön hämähäkkipelkoa, mutta hienovaraisen ymmärtävästi ja ratkaisunkin antaen.

Kuten todettua, tyylit vaihtuvat ja matkaa Kolmipyörän klassisesta rock’n’rollista verkkaisemmin keinuvaan Juna lähtee -raitaan on melkoisesti. Naurava rouva hekottelee myöhäisen The Beatlesin rikkaissa väreissä ja Leikkiviä lapsia uskaltaa rootsahtaen keskittyä rannalla leikkivien lasten lumottuun hetkeen. Kauneus vain on ja taika syntyy.

Lapsekkaammaksi meno käy, kun kertojaäänellä vahvistettu Pilven piirtäjä avaa satukirjan ja lukee sieltä tarinan. Itse kappale on musiikillisesti siro tuokio fantasiaa, kun taas jo alkurähinöissä kuultava Hirven piano on rokettirollia metsän eläinten tahtiin. Hassut eläinpukuiset hahmot voi jo nähdä silmissään, mistä ei ole lapsikuulijoille ainakaan haittaa.

Tämä on musiikkia lapsille, aikuisille, lapsenmielisille, sekä monenlaisia juttuja hiukan erilaisista kulmista pohtiville arjen filosofeille, joiden ikä ja koko ovat toissijaisia määreitä. Värikkäästä biisijoukosta ei sopuisaa kokonaisuutta saa isommallakaan muusinuijalla survottua, mutta ehkäpä se ei ole albumin perimmäisin tarkoituskaan.