Lapua-Uusi-Guinea: Polku

Omakustanne

Folkfuusiokuusikko Lapua-Uusi-Guinea työstää musiikkiaan ihailtavan persoonallisella tavalla. Harvalta bändiltä luonnistuu esimerkiksi yhden raidan ja 13-minuuttisen EP-levyn luominen, mutta juuri sellainen progefolk-trilogia Kauas oli. Ja on uudelleen tällä levyllä, joka uskaltaa kulkea jazzista folkin kautta kansanmusiikin tantereille ja somistaa paikkoja elokuvamaisiksikin katsottavilla koristeilla.

Polku rakentuu vauhdikkaammasta alkupuoliskosta, jonka jälkeen siirrytään monisyisempään ja pidempiä kaaria suosivaan vaiheeseen. Mitään selvää jakoa kahteen ei kuitenkaan ole, yleisen linjakkuuden korostaessa levyä nimenomaan kokonaisuutena. Jälkimmäisellä puolella rauhaisaa maalailua, perinteistä runoutta ja progempaa rakentelua edustava Verso hyödyntää lähes kuuden minuutin mittansa huomionarvoisesti. Tämä on samaan aikaan uutta ja vanhaa, mennyttä ja tulevaa kulttuuria, sekä mikä tärkeintä: juuri tätä hetkeä. Shh/Laulan on puolestaan täydellinen päätös albumille, jota edeltää em. Kauas. Kiire ei sotke kaarten luomista ja lopulta kaikki asettuu kauniisti kohdilleen.

Kauas on yhä ainoa irtolohkaisu levyltä, mutta ns. sinkku- tai radiosoittopotentiaalia löytyy mielestäni useammalta raidalta. Ilohenkinen ja kansansävelmää päivittävä Elias antaa pianon karkailla jazzahtaviin tunnelmiin, jousien kääntäessä katsetta puolestaan kansanmusiikin suuntaan. Vetovoimat eivät kuitenkaan hajota vaan ennemminkin avaavat kappaleen sisäistä kenttää. Kontrabasso vaeltaa pianon kaverina kuumemmin, harmonikka heittää toiselta puolen salia vastauksensa ja kaikkea leimaa rennon salliva hyväntuulisuus.

Kansanmusiikkimaisempi Kuohu laskettelee ylös ja alas mäkiään, kuten Kaustisillakin taitojaan väläytelleen yhtyeen olettaakin tekevän ja Tanssi, tanssi piiskaa jalat nopeimpaan kiitoon permannolla. Näillä keinoin levyn alkupuoli taittuu toistuvasti kuin itsestään, kunnes pohjoisen kylmyyden ikiaikaista voimaa pohtiva Routa seisauttaa hopun hyytävillä riveillään. Talvi on monia asioita ja monia asioita käsitellään kappaleella, joka on eräs kiehtovimmista aiheesta kuulemistani näkemyksistä.

Polku kulkee johdonmukaisesti ja silti yllätyksellisesti riehakkaasta alusta vivahteikkaaseen loppuun asti. Luonto on alati läsnä ja kaikki tuntuu kulkevan suuressa pyörässä, mitä Prologi alussa hälyineen kaikkineen jo heijastelee.