Antti Kujanp��: Afterimage

Kuu Records

Antti Kujanp�� on monessa mukana ollut ja oleva artisti, joka katsoo olevansa ensisijaisesti pianisti ja kosketinsoittaja. Lis�isin kuvauksen listaan kuitenkin my�s s�velt�j�n, sill� debyyttisooloalbumi Afterimagen kaikki materiaali on Kujanp��n kyn�st� kirvonnutta.

Afterimage on instrumentaalinen albumi, joka rakentuu soolopianolle ja sit� tukeville v�hille syntetisaattoritaustoille. Kujanp�� kuvaa musiikkiaan minimalistiseksi ja niin tilaa kuin hiljaisuutta hy�dynt�v� levy nojaa kiistatta harvoihin tukipisteisiin. Albumin seitsem�� raitaa on todella keskitytt�v� kuuntelemaan, jotta niiden sirot maailmat voivat avautua t�ydess� voimassaan. N�in hiljaisen ja pienimuotoisen levyn ohittaminen on harmillisen vaivatonta ��ni� t�ynn� olevassa maailmassa, mutta mielest�ni pieni panostus maksaa itsens� moninkertaisesti takaisin.

Aloitetaan lempituokiokseni kasvaneesta Valse Luft -raidasta. Kappaleessa on useita tasoja, jotka silti linkittyv�t toisiinsa. P��ll� piano ripsauttelee ��ni�, joiden annetaan kaikua pitk��n, luotaillen. Alkupuolella kumahtelee toisinaan kaiken alla jotain rytminkaltaista. Tuo kellarin kumina on l�hes aina hiljaa � mutta on siell� kuitenkin. J�lkimm�isell� puoliskolla pianon teema ker��ntyy yhteen, raidasta kehkeytyy �oikea� kappale ja lopusta voi n�hd� kaiken alussa olleen, aivan kuin kasvaneena, muotonsa saaneena.

Toinen allekirjoittanutta puhutteleva tuokio on niin ik��n vaatimattomalta vaikuttavista osista rakentuva Ma. Jokaisen korva poimii asioita tavallaan, minulle Man hitaat nousut ja puromaiset laskut sulkevat jotain arvokasta sis��ns�. Syntetisaattorin luonnottomat ��net toki erottuvat ja luovat j�lkimm�isell� puoliskolla hetkellisesti outoa kontrastia, mutta suurin voima on pianon koskettimissa, yksitt�isten nuottien rakentamissa rypp�iss�. Lopussa noustaan viel� kertaalleen samalle m�elle, josta kaikki alkoi ja mielest�ni kaari sulkeutuu t�ydelliseksi ympyr�ksi.

Levyll� on enemm�nkin puolia, joista albumin mittavin raita Low Current leikittelee vuoroveden idealla. Mielikuvissani alun seesteinen aaltoilu on vet�ytyv�� merta, jonka alta paljastuu hetkeksi toinen maailma. Oudompi ja eksoottisempi maailma, jossa piano kuvailee episodimaisesti kaikkea veden alta paljastunutta. Huomio siirtyy pisteest� toiseen, kunnes vesi taas peitt�� kaiken.

T�sm�lleen puoliv�liss� pompahteleva Promenade on seurassaan suorastaan r�ike�n ��nek�s sek� ilmeilev�, askelten naputellessa promenadin pinnasta terhakkaasti tahtia. V�ri� luodaan j�lleen taustalle, mutta lavasteet pysyttelev�t n�tisti olennaisen takana. Ero s�vyis��n Familiar Stranger -raitaan ei voisi olla suurempi, mutta albumin kannalta moinen irtiotto t�ytt�� tilauksen.

Afterimage kaipaa aikaa ja huomiota. Voit kuitenkin saada siit� hyv�n yst�v�n el�m�n hiljaisempiin hetkiin, tai vaikkapa pidemmille taipaleille.