Misha: Dreamwaves

Sweet Soul Records

Misha on Helsingissä vaikuttava R&B-tuottaja-artisti, joka on tehnyt genressään yhteistyötä joidenkin todella suurten nimien kanssa. Suorastaan kuumeisesti materiaalia julkaisevan Mishan vuoden 2024 Radiant-albumi näytti jo tietä tulevalle, mutta linjan syvyys yllätti silti ainakin allekirjoittaneen.

Dreamwaves on kymmenen kappaleen ja reilun 33 minuutin mittainen r’n’b-matka, jolla vain yksi raita ylittää juuri ja juuri neljän minuutin rajan. Tiiviimpi muoto on näin suositumpi, tunnelmien vaihtuessa lennosta kuin nopeaksi leikatussa elokuvassa konsanaan. Misha flirttaa toistuvasti hip hopin kanssa ja antaa tanssiaskeleiden kattaa myös jazzimpaa puolta tanssilattiasta, elektronisen sulautuessa orgaanisilta vaikuttaviin taustoihin. 70-luku ja 20-luku paiskaavat kättä, jakavat tilat ja sekoittavat juomat sulassa sovussa.

Vokalisteina kuullaan isoa kaartia, eikä kahdella raidalla kuulla ymmärtääkseni samaa ääntä. Nopeilla renkailla liukuva Bae-Cation hyötyy Nefertitti Avanin unelmaisesta ilmaisusta, laulun maalailun ja musiikin kiihkeyden täydentäessä toisiaan. Hieman myöhemmin melodinen Moon Ride hyväilee pehmeän kimmoisalla kulullaan, kun taas nakuttelevamman rytmin varaan rakentuva Ordinary Low leijuu painovoimaa uhmaten luomallaan taivaalla. Kepeys on soundillisten jekkujen luomaa, mutta ihailtavaa yhtäkaikki.

Modernin maailman hengessä sinkkuja on julkaistu levyltä jo kuusi, tai albumi sulkee kuusi viimeisintä sinkkua sisäänsä – kuinka vain. Sinkkubiiseinä ja yksittäisraitoina Dreamwavesin anti onkin huomioitavan korkealaatuista, sillä Misha ei iske periaatteessa ainuttakaan puhdasta hutia. Vastaavasti isot ja vastustamattomat hitit loistavat myös poissaolollaan, kaiken soundatessa miellyttävän virtaviivaiselta – ja ehkä turhankin tarkoin punnitulta.

Dreamwaves on kuin viimeisen silauksen ylleen kaipaava maalaus, joka vihjaa miltei kaiken oleellisen löytyvän jo kankaalta. Jotain silti puuttuu, vaan mitä se on? Misha on pyrkinyt ratkaisemaan ongelmaa luottamalla moneen ääneen, mutta mielestäni ääniä kuullaan jo liiaksi.

Muodot ovat kohdillaan, sääntökirjan kohdat käydään tunnollisesti läpi ja tuottaja-artisti tuntuukin kaipaavan lähinnä riittävän idearikasta toista lauluntekijää heijastepinnakseen. Tai ihan keikuttamaan venettä, koska silloin tahtoo usein tapahtua odottamattomia ja onnekkaita onnettomuuksia.