Valma: Paha mieli -albumi

Överdog

Valman muutaman vuoden takainen La vida Moka -esikoisalbumi hyväili 90-luvun rap-soundeja, rentojen taustojen ja toisinaan koviksikin käyvien tekstien hahmotellessa debytantin maailmaa. Pari vuotta sitten Valman rentous ja kyky löytää tasapaino suolaisen ja makean välillä nosti Takapenkin tyypit -EP:n pisteet korkeiksi. Albumeiden välissä on ilmestynyt iso pino sinkkuja, ja niistä joitain on mahtunut mukaan toiselle pitkäsoitolle, mutta EP:n raidat saivat jäädä takapenkilleen.

Joukon iäkkäin julkaistu tapaus on Laineen Kasperin kanssa esitetty Peikonlehti, eikä näin vahvaa raitaa olisi kannattanutkaan jättää rannalle. Valman notkea sanataiturointi pelaa sillä, ettei ääntä tarvitse nostaa – sanat ja rivit hoitavat työnsä. Laineen Kasperi räksyttää jykevän virneen kera välissä ja palat täydentävät nätisti toisiaan. Toinen vuoden 2023 satoa oleva raita on albumin sulkeva Passi ja hammasharja, jonka nopea syke ja kerrokselliset palat eivät aluksi tuntuneet sopivan kavereiksi, mutta ovela bassolinja puree hitaammin.

Vuodelta 2025 mukaan ovat päässeet koko kiekon kärkikahinoihin kurottava Oudot tytöt, joka kronikoi tyttöjen outoutta suorastaan kauniin satumaisesti – Valman kulmalla tietysti. Kitkerämpi ja pistävämpi Soitellaan kuullaan muiden vanhojen sinkkujen tavoin aivan albumin lopussa, eli painopiste on kuitenkin uudemmissa biiseissä, tuoreemmissa jutuissa. Ja hyvä niin.

Albumin alku on mykistävän suora, kun Intro summaa kuluneiden vuosien saldoa. Elämä on kolhinut ja töninyt, mutta kiukun ja kitkeryyden lisäksi Valmasta löytyy myös rakkautta ja kiitollisuutta. Samassa hengessä kulkee koko albumin suurempi kaari. Alussa sukelletaan vesistä mustimpiin, joista hitaasti noustaan ja levyn puolivälin kohdilla ollaan jo onnen kukkuloilla asti.

Toisena soiva Sälekaihtimet kii näkee kertojan kotiinsa koteloituneena. Kipu on käynyt niin kovaksi, että on pakko vetäytyä sivuun, horrokseen ja uneen. Aika ei ole vielä parantanut ja unissa asiat ovat paremmin. Kaihdinten takana kertoja on silti jo avannut toisen silmänsä. Parempi aika on tulossa, se ei ole vain ihan vielä täällä. Asbestii kertaa myrkylliseksi käynyttä suhdetta, jossa läheisyysriippuvuus on saanut tarttumaan aivan vääränlaiseen puolisoehdokkaaseen. Jälkiä on syntynyt, ja ne myös muistetaan.

Äänet Käskeen -duon tuottamat soundit ovat boombappia tästä ajasta, retrosti muristen ja moderniksi jalostettuna. Svengi ja groove pitävät huolen siitä, etteivät hetkittäin sysimustiksi käyvät tekstit kisko venettä pysyvästi pohjaan. Onnen fortunassa osa kuulista on murheesta muodostuvia, vaan vastavuoroisesti on niitä kirkkaampiakin – ja onnekkaimmilla jopa pari satumaisesti loistavaa. Sellaisia kuten Sul on jotain -raidan puhdas rakkaus edustaa.

Sinkkuvalinnoista mielenkiintoisin on mielestäni Vapaa, jolla Valma avaa sielunsa maailmaa jopa kolmannessa persoonassa. Tartuntapotentiaalia löytyy halki levyn: Mun pitäs nappaa bassokoukulla kerrasta kiinni ja Odottaa naputtaa itsensä korvasta sisään. Saatteessa puhutaan taideräppilevystä, mutta kirjoissani kaikki oleellinen listataan suoraan ja selvästi Paha mieli -kappaleella.

Taideräppiä? Kaiketi, onhan kaikki musiikki lopulta taidetta. Paha mieli -albumi on joka tapauksessa kiven kova kiekko, jolla Valma kiskaisee useamman kunnarin.