Sin Cos Tan: Greed

All That Plazz

Ihailtavan korkealaatuista ja virtaviivaiseksi hiottua synapoppia luova Sin Cos Tan kävi allekirjoittaneelle tutuksi reilu viisi vuotta sitten, kun If I Was Gone -sinkku tuli vastaan. Jo tuolloin Jori Hulkkosen ja Juho Paalosmaan synapop-duoa saattoi kutsua kokeneeksi. Nelisen vuotta sitten bändi julkaisi Living In Fear -pitkäsoiton, joka päätti yhden vaiheen ja duon saralle laskeutui harmillinen hiljaisuus.

Viime vuoden lopulla käynnistyi viimein uusi sykli, kun Cutting Losses -sinkku ponnahti maailmaan ja valaisi tulevaa. Seuraava albumi nimettiin tuolloin Greediksi ja kappaleen tarinahan kertoo rahan noususta rakkauden edelle. Siitä lähtien sinkkuja on ilmestynyt pino ja nyt ne kaikki on koottu albumiksi, joka on osiaan mittavampi saavutus. Kansikuva saattaa hämmentää, mutta kaikelle on selityksensä.

Albumi avataan tyylikkäällä Cutting Losses -vedolla, joka on samaan aikaan höyhenen kevyt ja draamaa tarkoin linjoin piirtävä. Vokaalit nousevat ylös ja tekstissä sydänveri vuotaa kauniiden nuottien ja sirojen äänien lomassa. Kontrastissa löytyy. Greed-levy tutkii otsikkoaan, eli ahneutta, joka kunnianhimon ja kaikkea leimaavan taloudellisen ajattelun myötä on jo kasvanut oppinuoraksi kokonaisille sukupolville. On aika pohtia ääneen, missä on moraali näinä kimaltelevina päivinä, kun kaikki on ostettavissa ja kuluttajien kansoittamalla planeetalla kaikella on markkinahintansa.

Toisena soiva I Wasn't Young, I Needed the Money näkee menneisyyden valinnat välttämättömyytenä, eikä kertoja kadu mitään siirroistaan. Sydän on jo valinnut rahan. Ankkuri Not My Circus, Not My Clowns pesee kätensä pilatusmaisesti ja tipauttaa vastuun viitan hiekkaan, kauniin melodisen balladin sulkiessa tarinan viimeisen luvun.

Greed on lyriikoiden saralla kovaa pintaa ja betonista todellisuutta, jossa maailma on muuttunut numeroiksi, riskeiksi ja valtauksiksi. Musiikissa heijastuvat myös moninaiset tunteet Turnoverin kolkosta syntetisaattorijyskeestä aina Icarianin americanamaisempaan lasketteluun asti. Kyseisestä raidasta tuli hetkellisesti mieleen itsensä Car Seat Headrest, mikä on aina kehu. Syntetisaattorit säksättävät kovin heijastein ja melodia uppoaa kerrasta In My Housen hahmotellessa isosta talosta itselleen todellisen linnan luoneen erakon tarinaa.

Upean rikkaalta soundaava ja samaan aikaan hivenen kylmäävä Greed on levy, joka antaa kasarisen maailman kaikkine vikoineen päivittyä 20-lukulaiseen todellisuuteen. Alkuun 11 raidan mitta tuntui aavistuksen ylipitkältä, mutta tarkoin pohdittu biisijärjestys ja soundien muuntuminen raidalta toiselle pitävät jännitteet yllä. Kuulija tuntee puskun, vaan seassa on myös lempeämpiä tuokioita ja äänten suvantoja.

Olen kuunnellut levyä erittäin paljon, ja kaikki asettuu aina vain optimaalisemmin kohdilleen. Mitään en ottaisi pois, enkä osaa nimetä puuttuvia asioita. Kovuus on siellä ja sen kuuluukin olla, sillä: ”mitä enemmän haluat, sitä vähemmän tunnet”. Aasialaiselta soundaava ja itsekurin käsitettä sopivasti pyörittelevä Disciple of Discipline kiitää halki ilman diginuolen tavoin, pureutuen halki ajan verhojen. Tuosta voisi ottaa itselleen uuden kompassin, nyt pitää vain valita kumpaan suuntaan janalla kulkee.