Light Years Orchestra: Becoming Ghost

Organismi

Light Years Orchestra on yhtyeenä uusi, mutta sen muodostavat kitaristit Jori Larres ja Marko Niittymäki ovat maassamme kovan luokan tekijöitä. Olen arvioinut ison pinon Larresin soololevyjä, joilla viipyilevän elokuvalliset elementit ja kerroksellisuus ovat juhlineet mitä upeimmin. Voin todeta ilokseni saman hengen jatkuvan tälläkin levyllä.

Pienen hetken (ja parin kuuntelukerran) jälkeen oivalsin musiikkiopettajanakin ansioituneen Marko Niittymäen olevan sama soittaja, joka on tuttu mm. tyystin toisenlaista materiaalia luoneista Office Building ja Faarao Pirttikangas & Kalloreki -orkestereista. Niittymäki on myös osa poppia kokeellisemmin lähestyvästä Piennar-yhtyeestä. Kangas oli siis samaan aikaan tyhjä ja täynnä odotuksia, koska osasin odottaa jotain – niin, jotain. Tätä trippiä ei jätettäisi väliin, ja minkä matkan kaksikon esikoinen tarjoaakaan?

Ensinnäkin on parempi unohtaa perinteiset kappalemuodot ja valtavirran poprockin sääntökirjat. Kaksikon tekemisessä on vapaan jazzin luovaa hulluutta, mutta duo ei itse perusta free jazz -termistä. Sen sijaan saatesanoissa puhutaan modernista folk-jazz-fuusiosta, jonka kaverina toimii Larresin sooloilta tuttua ambient-vibaa. Light Years Orchestran instrumentaalimusiikki nojaa vahvasti improvisaatioon, sekä hetkeen heittäytymiseen. Varmasti jotain päälinjoja on kipaleita luodessa ollut – ehkä, mutta vapaus on kuullun perusteella rikastavaa ja valloittavaa sorttia.

Kitaroiden soundit ovat paljaan raa’at ja voima välittyy äänenpaineen pysytellessä pienenä. Epäpuhtaita kosketuksia ei ole vierastettu ja monet kohdat tuntuvat menneen kerrasta purkkiin. Ehkei näin ole, mutta idea välittyy silti. Jahdissa on toistuvasti hetken taika, tuokiosta syntyvät pienet ihmeet, joita ei voi suunnitella ennakkoon.

Nuotit ja äänet lentävät vinhaan Dark Thingsin johdatellessa kuulijaa amerikkalaiseen maailmaan. Nähtävästi silkoilla kitaroilla luodaan myös taustan äänikenttiä, jotka myös pidetään visusti takana. Joillain raidoilla huminaa on enemmän, toisten takana ei kuulla käytännöllisesti katsoen mitään. Maisema pysyy näin avoimena, jolloin harvemmat ruuhkakohdat tuntuvat sitäkin tuhdimmilta. Ei tarvitse mekkaloida ja hakata valleja, kun nyansseja ja hiljaisuutta ymmärtää hyödyntää.

Levyn nimibiisi Becoming Ghost kuulostaa otsikoltaan, äänisilpun ollessa alati liki hajoamispistettä. Musiikki ajetaankin tavallaan toistuvasti jyrkänteen reunalle, ja toisinaan lispahdetaan myös yli, mutta putoamisen sijaan tässä surrealististen kuvien värittämässä maailmassa voi tempautua mihin vaikka. Ehkä jopa suoraan ylöspäin.

Rauhallisempaa ja asettuneempaa äänikenttää luova Oracles on plus kymmenminuuttisena levyn pisin palanen, tosin kolme muutakin numeroa ylittää kahdeksan ja puolen minuutin rajan. Tämä ei silti johda edes raskaassa toistossa kyllästymisreaktioon, tai ainakin itse huomasin musiikin loppuvan aina hieman kesken. Kertokoon se jotain hälyisten paikkojen kummasta vetovoimasta.

Becoming Ghost on kokeellisuudesta kumpuava levy, jota kannattaa lähestyä erittäin avoimin mielin. Mainitaan vielä, että kokeellista musiikkia genrestä riippumatta suosiva levy-yhtiö Organismi käynnisti julkaisun myötä toimintansa, ja otan uuden tekijän avosylin vastaan kotoisten koekenttien rikastajaksi.