Knipi: Sivellinvetoja

Lördag

Laulaja-lauluntekijä Knipin kolmas sooloalbumi on intiimi kokoelma kappaleita, jopa herkkyyttä korostavan artistin mittapuulla. Vauhdikasta kitarapoprockiakin urallaan luonut Knipi Stierncreutz katsoo nyt monesti taaksepäin, menneisiin päiviin ja sukupolviin, sekä elämää mullistaneisiin hetkiin. Vähemmän on usein enemmän, mutta Sivellinvetoja omaa myös suuria äänikenttiä ja laveita maisemia. Ne ovat vain vähäeleisempiä ja sävyisämpiä kuin usein aiemmin.

Ensimmäiseksi sinkuksi nostettu Sivellinvetoja avaa Knipin suhdetta edesmenneisiin vanhempiinsa. Yhteys menneeseen rakentuu maalausten kautta, kun lapsi hahmottelee vanhempaansa tämän töiden avulla ja näkee kuvissa heijastumia itsestään. Kapeikko ymmärtää yhden tarinan päättyneen ja seuraavan jo hahmottelevan ensimmäisiä rivejään tutuissa maisemissa. Lasten nauru palaa aina, vaikka ajan rattaat kuinka pyörisivät. Keskeisiä ovatkin sukupolvien muodostamat ketjut, joissa ihminen on samaan aikaan ainutlaatuinen ja silkka lenkki elämäänsä suuremmassa ketjussa.

Mukana on sinisiä sävyjä ja kaihoa, mutta kutsun silti Knipin kolmatta pitkäsoittoa ytimeltään rakkauslevyksi. Albumin avaa nostattavan kaunis ja herkkä Ensirakkaus, joka näkee rakastuneen nuoren ajatusten soman sekamelskan. Elämän suuri hetki iskee myrskyn lailla, varoittamatta itsestään, selittelemättä tapahtunutta. Itäväylä on puolestaan rakastuminen vuosia myöhemmin, kun aikuisuus on jo kolhinut kappaleen kohdetta. Knipi laulaa herkistä asioista, mutta useimmiten tarkkailijan näkökulmasta. Sivusta ja kenties samaisen hahmon vanhempana versiona.

Rakkaus on myös kestävyyslaji, jossa arki voi tehdä tepposet uupuneelle sydämelle. Kaiken ohimenevyyteen herää väkevimmin Rakas, olen pitkästynyt, joka oivaltaa arkeen hiipineen hiljaisuuden lopulta näivettävän sydämen. Päiväkirjan viehättävä pop-kierto näkee päivien virran turruttavan vaikutuksen, kaiken ollessa tappavan yksitoikkoista. Synkimmästäkin loukosta on kuitenkin tie ulos, minkä menevä Sinä yönä satoi lunta osoittaa. Kuraojasta voi nousta rakkauden yllättävin siivin, joten epätoivolle ei tule koskaan antaa ylivaltaa sydämessä.

Sivellinvetoja on episodimaisten ja lämpimästi kerrottu tarinoiden mosaiikki, jossa sydämet etsivät paikkojaan ja tutkailevat tuntojaan. Rakkaus lähintä kohtaan on suurta, kaipuu jo poistuneita rakkaita kohtaan toisinaan vieläkin suurempaa. Onnen pyörteet, viiltävät menetyksen hetket, elon tuokioiden todellisen painoarvon oivaltamista. Tuota kaikkea väritetään vähäeleisellä kitarapopilla, jossa vokaalit ovat keskiössä ja jokainen sana merkitsee jotain.

Knipi on tarkka ja palaset huolella punnitseva sanoittaja, joka osaa kertoa isoja asioita ilman liiallista draamaa. Pianosta löydetyt melodiat ovat siron pieniä, tuokiot sovituksineen ajatuksella mitoitettuja. Vain sanoiltaan surumielinen ja musiikkinsa puolesta nickcavemaisen upeasti kulkeva Olet palannut kotiin yltää neljän ja puolen minuutin kohdille. Kyseisen tummuusmaksimin pystyy onneksi miltei täysin paikkaamaan Huomisen sää -ankkuri, sillä muuten levy olisi sulkeutunut aivan liian varjoisana.

Aika näyttää, onko Sivellinvetoja välityö, surutyö, vai mahdollisesti osiaan suuremmaksi kasvava tunteiden mosaiikki. Isoja pop-biisejä siltä ei löydy, eikä moisia näin intiimiin työhön edes osaa kaivata. Henkilökohtaisista syistä albumin muutama biisi on joka tapauksessa jäänyt pysyvästi mieleeni, enkä voisi enempää odottaa näin pienieleiseltä kokonaisuudelta.