Martti Servo & Napander: Osuu ja uppoaa!

Texicalli Records

Martti Servo & Napander on taivaltanut vakaan vaappuvasti kohti uutta pitkäsoittoa. Keväinen tuplasinkku Montreal -76 / Minä ja mun majava oli jopa Servo-mittareilla värikäs superpari ja loppukesän Perämeren kuiske / Varastomies Makkonen -tuplasinkku lavensi väylää entisestään. Neljää raitaa yhdisti lähinnä moneen taipuva soundivaihdelaatikko, josta kaivettiin pykälä täkyä kohden. Jälkimmäisen tuplauksen saatesanoissa maalailtiin, kuinka levyllä tarjolla on rock’n’rollia, foxia, reggaeta ja junttaa, plus vaikka ja mitä.

Todetaan aluksi, etteivät saatesanat olleet perusteetonta henkselienpaukutusta. Albumilta näet löytyy niin paljon erilaista kamaa, ettei moista voisi haroa yhteen ymmärrettävään kekoon oikeastaan kukaan muu kuin Servo koplineen. Avainkysymys kuuluukin: onko tässä jokaiselle jotain, vai kenties kaikille liian vähän mitään? Aloitetaan ruodinta.

Rokkia reposteleva Ehkä uhka, ehkä ei? luottaa isoon 70-lukulaiseen soundiin, jossa taustaköörin stemmat kajahtelevat ja hiki haisee. Räyhäisä Kuuluuks tää mulle? on rokkis jostain 60-luvun rebel-meiningeistä, mutta pakka ei leviä pahemmin, koska muoto ei vie bändiä vaan toisin päin. Kantria lännen kultamailta tuo Kultainen sydän ja vielä kauemmas länteen, mahdollisesti ihan Tyynenmeren rannoille asti, karkaa folkahtavan heleä Täsmät pasmat.

Päätä raapututtaa etenkin parilla ensimmäisellä pyöräytyksellä, kipaleiden suhahdellessa radoilleen ja suunnilleen villisti. Kiteytetyt muodot johtavat siihen, että vain kolme biisiä ylittää kolmen ja puolen minuutin rajan. Puolet biiseistä mahtuu itse asiassa alle kolmeen minuuttiin. Maisemaan ehtii hädin tuskin tottua, kun taustan tapetit jo vaihtuvat ja alla hyrisee toisenlainen kiesi.

Instrumentaaliraita Iltaloma Imatralla jakaa albumin kahteen osaan, mandoliinin ja koskettimien vastatessa tunnelman luonnista muun orkesterin keulilla. Biisi johdattaa yhteen levyn kummimmista numeroista, kun Hyppää pois grooveilee progeisia kitarapoprockin kuvioitaan ja Servon lauluun ilmestyy soulahtavaa vibaa. Tennari on siis toisessa jalassa, mutta hakeeko toinen enemmänkin foxia – näitä rajoja ja liittoja on toisinaan haastavaa hahmottaa.

Vielä korkeampaan yläpilveen sukeltaa musiikiltaan kauniin melodinen Puuta heinää, jolla draaman kaarta luodaan sielukkaalla huilulla ja muhkealla äänivallilla. Seassa on iskelmää, poppia, progea ja rockia, eikä lopputulema silti sijoitu minkään mainitun kentän kohdille.

Lisää siipeä tai oikeammin lisäsiipiä syntyy, kun iskelmäslovarilta maistuva tunnelmapala Harsuuntuman tuolla puolen maalailee puumetaforilla kaihoa. Outoa? Ei kai sen oudompaa kuin omasta majavasta laulaminen tai Perämeren kuiskeen perään kaipailu. Tässä sakissa Pertti Karppisen puolen vuosisadan takaisen sankariteot soudun parissa ovat jo mitä suorinta tarinankerrontaa.

14 raitaa on paljon, etenkin kun pareja on hankala muodostaa näin värikkäästä sakista. Martti Servo & Napander osaa viihdyttää, sitä en kiistä, mutta kokonaisuutena Osuu ja uppoaa! -albumi on edeltäjäänsäkin hajanaisempi. Eivätkä levyn ässäbiisit kiri aivan samalle viivalle, joten pakko nipistää tähden verran enemmän saldoa.