Olavi Uusivirta: Camouflage

Helppoa ja hyvää. Siinä on periaatteessa pop-musiikki kiteytettynä. Makuasioista sopii kiistellä, joten kummankin toteutuminen on tietysti kuulijan korvassa. Ainakin meikäläiselle molemmat osuvat kohdalle verrattain harvoin. Helppoa pop-musiikki on jo lähtökohtaisesti, vaikeat aiheet ja musiikilliset konstikkuudet eivät ole olleet pop-musiikin valtavirtaa 1970-luvun jälkeen kuin pienin poikkeuksin. Mutta hyvä pop-musiikki, vieläpä albumimitassa?

Tämän taidon osaa Olavi Uusivirta. Siinä ei ole tietysti mitään uutta, onhan hän esitellyt osaamistaan onnistuneessa putkessa jo vuoden 2008 Minä olen hullu -pitkäsoitosta lähtien. Uusivirta on keikkaillut erilaisilla teemoilla ahkerasti ja niin säännöllisesti, että taiteilijan uran pisin, lähes neljän vuoden levytystauko tuntuu suorastaan epätodelliselta.

Vaikka tuli väitettyä, että Uusivirran kymmenes albumi on helppoa kuunneltavaa, se on samaan aikaan ilahduttavan monipuolinen kokonaisuus, josta ei värejä puutu. Tanssittavaa, kesäistä ja melodista pop-musiikkia nostalgiateemalla tarjoileva Camouflage pitää komeasti otteessaan alusta loppuun. Se vaikuttaa suorastaan lausunnolta tai kannanotolta: “Hei, tällaisia ne albumikokonaisuudet voisivat ja pitäisivät olla.”

Camouflage muistelee vuosituhannen vaihdetta haikealla otteella – tahtomattaan tai tarkoituksella. Peruutuspeiliin katsellessa tuo aikakausi näyttäytyy nyt upeana, suorastaan viattomana. Nostalgiaa on helppo syyttää ja kritisoida, mutta samalla yhtä helppoa unohtaa, että myös levyn sävellyksiä ja ennen kaikkea sovituksia on ohjannut sama ajallinen kaukokaipuu. Camouflage saa käyttövoimansa samasta bensapumpusta tai latauspiuhasta kuin 1990-luvun Tehosekoitin, tyyli vain on eri.

Minkäänlaisena teini-Olavin romanssipäiväkirjana albumia ei tietenkään kannata tulkita. Levyn nimi kertonee oleellisen. Camouflage kun tarkoittaa naamiointia; kohteen suojaamista, jotta sitä ei havaittaisi helposti. Pitäydyn tulkinnassa, että taiteilija ei ole valinnut Camouflage-nimeä täysin sattumalta, vaikka se albumin sisällössä jääkin vain avausraidan alaviitteeksi.