Elias Colin: Haima

V.R. Label Finland

Englanninkielist� melodista kitarapoprockia monenlaisin painotuksin esitt�v� Elias Colin julkaisi soolodebyyttisinkkunsa kes�kuun viimeisen� p�iv�n�. Sit� seurasivat hein�- ja elokuussa kaksi seuraavaa sinkkua, ja nyt on esikoisalbumikin jo tosiasia. Napakka tahti on toisaalta perusteltua, sill� Haima on riitt�v�n kyps� kokonaisuus debyyttilevyksi. Kahdeksan raidan joukosta l�ytyv�t kaikki sinkut, ja miksip� toisaalta eiv�t l�ytyisi.

Esikoissinkku And I Sing on kauniin melodinen ja rauhallinen siivu sinisempi� taivaanrantoja, mit� voi pit�� rohkeana siirtona. Viel� rauhallisemmin pastellipensseli� kankaalla kuljettelee hein�kuun helteill� ilmestynyt Sign of Life, mutta sin�ns� tyylik�s biisikaksikko edustaa vain yht� puolta Colinin ilmaisussa. Artisti osaa ja uskaltaa luoda seesteisi� tunnelmia ja hienosyisi� ��nikentti�, mutta Haima ei ole vain noilla linjoilla operoiva levy. Kolmas ja toistaiseksi viimeisin sinkku Take Me tuo ��nekk��ll� rock-kertos�keell��n mukaan roppakaupalla lis�leveytt�, lunastaen rock-sanan k�yt�n kerrasta.

Erilaisten musiikillisten linjojen yhdistely onkin Haiman vahvinta syd�nmaata, eik� kokonaisuus silti hajoa mielest�ni viel� mahdottoman laajalle alueelle. Rauhaisasti k�ynnistyv� Slip Away muuntuu puolentoista minuutin j�lkeen ensin hiljalleen jolkottelevaksi rokkailuksi, josta kehkeytyy viel� viimeisen reilun minuutin aikana suoranainen r�yh�s�r�jyristely. Mellastuksessa on pienen pient� grungenkin aavetta, mist� rohkeuslis�pisteet tekij�lle.

Samoilla ruosteisemmilla linjoilla liikkuu my�s levyn avaava Bharre, jonka siroissa osissa ja paukkuvissa rummuissa Colin tunnustelee j�lleen ilmaisunsa rajoja. Flirtti� on eksoottisemmankin linjan kanssa, mutta korttia ei pelata kovinkaan rohkeasti, mit� voi pit�� harmillisena asiana. Haiman ainoa nelj�n minuutin rajapyykin ohittava numero on levyn sulkeva Silence, joka on raita paikallaan.

Kiteytys on monesti hyve, mutta Haiman kohdalla kappaleet on mielest�ni typistetty jo tarpeettomankin tylyin liikkein. Em. Take Me ja Bharre olisivat voineet kehitty� puolestani edelleen, kun taas Tension j�� l�hinn� hahmotelmaksi sin�ns� toimivasta ideasta. Haima on esikoiseksi kyll� ehyt ja kaarensa sulkeva, jossa on kuitenkin my�s lupauksia jostain suuremmasta. Tuo jokin ei viel� oikein tapahtunut, mutta potentiaalia on selv�sti olemassa.