Px3Kauppila: KEN TÄSTÄ KÄY…

PauKauS

Musiikista on moneksi, totesin heti alkuun arvioidessani pari vuotta sitten Px3Kauppilan Hirttäytynyt neito -albumia. Vanhoja loitsurunoja nykyaikaan erittäin kokeellisin keinoin tuonut artisti nojasi tummuuteen, joka sai hakemaan vertailuja mm. myöhempien aikojen David Bowien ja David Lynchin suuntiin. Kokeellisen folkin, riisteisen äänitaiteen ja avantgarden sokkeloihin lähdetään nyt toista kertaa.

KEN TÄSTÄ KÄY… on isojen kirjaimiensa kokoinen annos kokemuksia, josta voi löytää omat valkoiset jäniksensä ja kaninkolonsa. Levy on tumma, osin suorastaan synkkä, murheinen ja pahimmillaan suorastaan ilkeä. Aihepiiri käsittelee pääosin sukupuolirooleja, syrjintää ja erilaisuuden vaikeutta kaikkina aikoina. Seilin saarella toiminut naisten suljettu mielisairaala oli jo tuttu entuudestaan elokuvasta Själö, jonka hienon soundtrack-albumin Lau Nau julkaisi vuonna 2020.

Själön eli Seilin saaren naishospitaali suljettiin vuonna 1962, mutta aiheen ei anneta painua unhoon. Ja miksi toisaalta pitäisikään, toteaa Px3Kauppila ja siteeraa Ludwig Wittgensteiniä: ”Mistä ei voi enää vaieta, siitä on puhuttava.” Protestilaulu Arkkiveisu sterilisaatiosta lyö homman rillumareiksi ja antaa rumien sanojen säristä niin kuin ne ovat. Vuoden 1935 sterilisaatiolaki oli uskomaton laillinen lyömäase, kun ihmisiä kohdeltiin erityisen brutaalein keinoin.

Uskonto käy myös mainiosta nuijasta, kun päät pitää hakata tasaiseen linjaan. ”Törröttävä naula lyödään sisään”, tavataan Japanissa sanoa, eikä erilaisuutta ole eri kulttuureissa monestikaan arvostettu ”tiettyjen rajojen tuolla puolen”. Näissä kohdin puhutaan jo ihmisyydestä kaikkine varjoineen, jotka ovat olleet, ovat ja tulevat olemaan osa ihmisenä olemisen kirousta/siunausta.

Px3Kauppilan suuttumus ja voimat kohdistuvat ehkä Seilin suuntaan ja kotoisiin ongelmiin, mutta samalla pitkälti koko maailmaa vastaan. Elämästään karkoitetut rypyttää sanat ja tavut yhdeksi kollaasiksi, jossa erilaisia hoitotapoja syydetään päälle. Menneisyyteen tarttuminen on siitä näppärää, ettei historialla ole juuri tapana liikkua. Mitä kauemmas asiat lipuvat menneen virtaan, sitä selvemmin ne näemme, tosin aina oman aikamme arvojen värittämänä tietysti.

Miltei teatteriksi käyvä kummitustarina Akanmäen lapsentappaja kertaa surullisen tapauksen jättämää varjoa, luottaen puheeseen ja riipiviin tuntoihin. Mysteeri ei sen kummemmin aukea, mutta tarkoitus on ymmärtääkseni käsitellä enemmänkin tuntoja, joita tarina nostaa esiin.

Sinkuksikin valittu Henkensä hukanneet on musiikillisesti kaunis keidas levyn loppupuolelta, jonka latinankielisistä teksteistä löytynee jälleen kipinää. Ensisinkuksi nostettu Suden suutelemat on toinen valopiste, joka yllättäen napsii runkonsa rytmeihin myös afrikkalaisia viboja. Tai näin ainakin tulkitsin kuulemaani.

KEN TÄSTÄ KÄY… pitää sisällään kenties vahvimpia artistin luomia musiikillisia hetkiä, mutta levynä ja etenkin kokonaisuutena albumi on mielestäni tarpeettoman repaleinen ja hajanainen. Ymmärrän aihepiirin repivyyden ja kauhujen esiin tuomisen, mutta ovatko viestit ja sanat ohittaneet tällä erää jo tyystin toisen puolen yhtälöstä – musiikin? Albumi on yhtä kaikki arvokas, etenkin menneisyyden esiin nostamisessa – ja samalla pääsen suosittelemaan Själö-elokuvaan tutustumista.