Jonsjooel: Days Of Haze

Nocturnal Gathering

Jonsjooel kertoi alkuvuodesta Desibeli.netin haastattelussa luovansa jatkuvasti uutta musiikkia. No, niinhän monet artistit sanovat ja julkaisevat albumin noin joka kolmas vuosi. Jonsjooelin tapauksessa puheet myös lunastetaan teoin. Days Of Haze on jo kolmas pitkäsoitto vajaan kolmen vuoden aikajaksoon, mihin väliin mahtuu myös EP-levy, jonka raitoja ei albumeilta löydy. Lisäksi on ilmestynyt myös iso pino sinkkuja, jotka ovat pitäneet Jonsjooelin nimen esillä.

Berliinistä itselleen uuden kodin löytänyt kotimainen artisti sijoittuu musiikkinsa puolesta jonnekin kokeellisen popin ja jazzin, sekä taidepopin vapaille kentille. Taisin itse oivaltaa jotain oleellista, kun viime vuoden lopulla ilmestynyt Bacchus-albumi ei ottanut aluksi ’auetakseen’. Kuuntelin ja kuuntelin levyn raitoja, mutta en kaiketi osannut ensin kuunnella suurempaa kokonaisuutta palojen takaa. Nyt päätin jo alusta asti antaa äänten puhutella minua vapaammin, sillä suoria ja helppoja pop-kappaleita ei tältäkään albumilta juuri löydy.

Hyvin kuvaavaa on se, että Days Of Hazen neljä ennakkoon tuplasinkkuina julkaistua raitaa ovat levyn neljä jälkimmäistä kipaletta. Niistä lähimmäs valtavirtaa osuu haikean melodinen One Of Half, jonka melankolia ryöppyää suoraan sydämestä sydämeen. Hieman samaa maailmaa tutkailee Sky Is Not The Same / Swamp -tuplasinkun jälkimmäinen puoli, jolla takaperin käännetyt äänet ja soma saksofoni luovat kauneimman mahdollisen tuokion, joka on samaan aikaan rauhallinen ja täynnä toimintaa.

Pohtivia tuokioita riittää halki albumin mitan, mutta levyn avaa yllättävänkin reippaasti askeltava In the Haze, joka edustaa jälleen jotain hivenen erilaista Jonsjooelin maailmassa. Vahvasti rytmiinsä pohjaava ja puhallinten sivuäänistä lisäenergiaa ammentava helmi onkin tarpeen starttaajana. Hieman myöhemmin soiva Freedom vinkkailee Jonsjooelin jazz-historiasta, vaikka groovaavan taidepopin puolella aitaa pysytteleekin. Äänten muodostamat virrat voi kuulla urbaanin yön sykkeenä, tai kenties nopeana juoksuna halki metsän. Rajojen sijaan Jonsjooel vaikuttaa innoittavan kuulijoita ja itseään positiiviseen rajattomuuteen, jossa äänet ovat värejä elämän kankaalla.

Tavallaan matka Lullabies for Younger Self -debyyttialbumin kiihkeimmistä hetkistä, kuten vaikkapa Sopraninosta, on jo melkoinen – ja silti kaikki kolmannellakin sooloalbumilla on selvästi samaa jatkumoa, samaa äänten universumia. Useimmiten poljento on asteen rauhaisampi ja Liljun rennossa kierrossa ja Wind Went Through My Ear -ankkurin pianomaalailussa riittää kuunneltavaa, etenkin jos korvilleen ja etenkin mielelleen suo aikaa.

Days Of Haze on rennon ja välittömän tuntuinen albumi, jolla taidepopin, jazzin ja kokeellisen popin palat ovat löytäneet luonnollisen tuntuisesti toisensa. Jonsjooelin tapa rakentaa kerroksista kudoksia vaatii huomiota täysin auetakseen, mutta ainakin itse viihdyn mainiosti puhaltimille enemmän tilaa antavien äänikenttien parissa. Saksofonit toimivat, pianoa soitetaan vivahteikkaan monipuolisesti ja ero ’oikeiden’ soitinten ja sähköisempien elementtien välillä sumenee entisestään.