Sum of Seven: Echoes of the Hypermind

Inverse Records

Turkulainen progehtavaa rockmetallia soittava Sum of Seven on kulkenut pitkän matkan ja kolmannella albumilla oli omat haasteensa. Kuuleman mukaan bändi kävi jo lähellä tarinansa päätöstä, kun pääasiallinen biisinikkari joutui vakavaan onnettomuuteen. Matka kuitenkin jatkuu yhä ja edelleen, kiitos kovin suomalaisen peräänantamattomuuden.

Uudella albumilla bändin musiikin melodisuus ja monikerroksellisuus tuntuu vain lisääntyneen ja tätä kirjoitettaessa viimeisin sinkku Wonder on monella tapaa jälleen uusi taso ja piste. Maailma muuttuu huimaa vauhtia, eikä turkulaistenkaan leiri missään saavuttamattomassa saaressa ole. Lähemmäs 11 minuuttinen Wonder on nimensä veroinen jätti, ollen samalla ymmärtääkseni bändin historian pisin kipale. Ihme kuitenkin osoittautuu oivaksi ankkuriksi – ja toimi jopa sinkkuna.

Sum of Seven pohtii uudella konseptialbumillaan ajankohtaisia teemoja. Mikä tekee ihmisestä ja ihmisyydestä niin ainutlaatuisen? Vai olemmeko lainkaan ainutlaatuisia? Voisiko tekoäly saavuttaa saman pisteen, jossa ymmärrys itsestä, maailmasta ja lopulta sen epätäydellisyydestä synnyttäisi jotain uutta? Olemme kovin taipuvaisia luomaan dystopioita ja näkemään uhkia kaikkialla, mutta Echoes of the Hypermind on joistain varjoistaan huolimatta yllättävänkin positiivinen kokonaisuus.

Aivan alkuvuodesta ilmestynyt ykkössinkku Supreme jyrää metallisemmin, mutta näennäisen kovan pinnan alla biisi on selvästi melodinen ja jopa kaunis. Albumin kahteen osaan jakava ja itsekin kaksiosaiseksi päätynyt Shattered Symmetry koostuu alun pitkästä kosketinkitarahumina-vaiheesta. Draama kertyy ja lataus kiertyy hitaasti jälkimmäisessä osassa, kun tarina avautuu rauhaisen melodisesti ja konemaisten vokaalien kertoessa muutoksen saranahetkestä.

Tarina jatkuu metallisemman Renenerationin tempoessa ja vallien noustessa korkeammalle. Vieläkin kovempaa iskua saadaan ennen Wonder-ankkuria Perpetual Ascensionin muodossa, joka on levyn mahdollisesti mustin piste murisevine vokaaleineen ja uhkaavine kosketinkuvioineen. Tylympi muoto käy tietysti jo tutuksi avauksena soivalla I Think, I Am -numerolla, mutta tuolloin melodisuus ja taustan eeppinen kuoro pehmensivät iskuja.

Echoes of the Hypermind on kunnianhimoinen rakennelma ja visio, progehtavan melodisen metallin ja progerockin sekoittuessa jopa pop-koukkujen kanssa joksikin uudeksi. Onneksi tarina sai jatkua, ja jatkuu edelleen.