Tapsa: Out of the Woods

Palabell

Tapsa-nimen takaa löytyy pitkän linjan muusikko, säveltäjä ja tuottaja Tapio Wiik, joka on viimein saavuttanut debyyttisooloalbumin virstanpylvään. Wiik on toiminut mm. EBSATRFM ja Chicken Grass -yhtyeissä, mutta Tapsa tekee funkimpaa ja eri tavoin taajuuksilla möyryävää materiaalia.

Ykkössinkuksi valittu Night Watch nostaa rohkeasti höyhenin koristeltua silinteriä alkuperäisen ja orgaanisen discofunkin suuntaan. Periaatteessa syke on leppoisaa ja meno raukeaa, mutta jalat eivät vain tahdo pysytellä aloillaan näin perusteellisessa bassohoidossa. Tapsan soitingroovearsenaalia täydentää vokalisointi, joka ei revittele tai mylvi, vaan asettuu enemmänkin yhdeksi instrumentiksi muiden joukkoon.

Jyrkimmillään vokaalit ovat Tapped Wiresin asettuneen svengin kavereina, jolloin lopputulemassa on jotain samaa kuin mm. Jamiroquain vähäjazzisemmissa tekemisissä. Painotukset ovat kohdillaan ja kallistukset Tapsan eduksi, eikä juurevista koskettimista sähköä siirtävä Two Bullets voisi olla aidompaa 70-lukua – ja samaan aikaan tätä päivää, tavallaan. Jokaisen soittimen hoitaneen Tapsan käsityöläisyys on ehkä jättänyt soittoon joitain virheitä, mutta itse kuulen orgaanin inhimillisyyden nuottien väleistä, takaa ja yläpuolelta.

Äänet ja paikat yhdistyvät jokaisella ihmisellä eri tavoin. Koska kuuntelen aina musiikin ennen saatesanoihin tutustumista olin sijoittunut tavallaan väärälle pallonpuoliskolle – saatekirjeen perusteella nyt ainakin. Minulle Out of the Woods näyttäytyi angloamerikkalaisen discon, juurevan funkin ja sielukkaan soulin yhdistelmänä, jonka puut ja metsät sijaitsevat kaukana näiltä rannoilta. Ja niinhän tilanne onkin, paitsi että Wiik vaelsi leiskuvien revontulten alla ja synnytti mielestään suo-soulia ja räme-funkkia. Termit ovat vain termejä ja sanat sanoja, yhden rämeen ollessa toisen New Orleansin.

Out of the Woods on muodoillaan ja nuotillaan menneille ajoille kunniaa tekevä albumi, jolla orgaaninen soul, veikeä funk ja synteettisyydestä vapaa disco chillailevat ison peilipallon alla. Ei ole kiire, ei paina hätä niskaan, ei tarvitse kuin olla ja kuunnella. Last Minute Fairytalen haipuessa ikuisuuteen sielu on asteen kevyempi, jos nyt levyltä ei paljon hyräiltävää päähän jäänytkään.